Lipsanen ajautui riitaan pon­nis­tus­lan­kun kanssa

Urheilu 22.7.2018 18:27 | Päivitetty 22.7.2018 18:38
STT

Miesten kolmiloikkakilpailu Jyväskylän Kalevan kisoissa latistui ponnistuslankulla. Berliiniin valittu Simo Lipsanen tähtäsi kilpailussa 17 metriin, mutta sai tuloksen vai yhdellä hypyllä.

Lipsanen varmisteli toisella kierroksella itselleen tuloksen 16,27. Loput hän ponnisti täydellä höyryllä yliastutuiksi.

Vauhdinjuoksun ongelmat ovat vaivanneet Lipsasta koko kesän ja sitä hän on pyrkinyt viime viikkoina korjaamaan.

- Lankunlukutaito on kateissa. Olen yrittänyt muuttaa juoksun rytmitystä, mutta nyt se meni ihan väärään suuntaan, Lipsanen kertoi totisin kasvoin.

Alkukaudesta Lipsanen aloitti vauhdinjuoksun rauhallisin loikin. Nyt hän kiihdytti terävämmin suoraan juoksuun.

Lopputuloksena ponnistukset venyivät lankun yli, vaikka hän siirsi askelmerkkiä kilpailun mittaan metrin taaksepäin.

- Voihan siitä yrittää löytää jotain sellaista positiivista, että juoksu kulkee, mutta ei se paljon lämmitä. Berliinin EM-kisoissa tällaiseen ei ole missään tapauksessa varaa, suomenennätysmies totesi.

- Voin vain toivoa, että tämä oli se kauden huonoin kisa.

SM-finaali oli Lipsasen viimeinen kilpailu ennen EM-kisoja. Ennen Berliiniä ohjelmassa on paljon lepoa ja arvattavasti myös aimo annos askelmerkkijuoksua.

Kangasalan Urheilijoiden Topias Koukkula oli kilpailussa toinen tuloksella 15,72 ja Veikko Nugraha Espoon Tapioista kolmas tuloksella 15,41.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

15:49
Suomen ja Ruotsin välistä rajaa on yritetty ylittää kävellen ja moottorikelkoilla – luvattomia rajanylittäjiä sakotetaan
15:41
Sää kylmenee pääsiäiseksi, taivaalta tulee sadetta monenlaisessa olomuodossa – merellä jopa myrskytuulia
15:22
Kunnille tulee vähintään miljardin euron tukipaketti ja lisäksi kuntien verotulomenetykset korvataan väliaikaisesti
15:17
"Lapset saavat siis vapaasti meluta ja juosta pitkin hotellin käytäviä" – Liminganlahden hotellin saa nyt kokonaan omaan käyttöönsä yhden huoneen hinnalla
15:00
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien iso tehtävä on auttaa maakunnan yrittäjät selviämään katastrofista Kaupallinen yhteistyö
14:48
Ko­ro­na­vi­ruk­sen ka­ran­tee­ni­sään­tö­jä on rikottu Län­si-Poh­jas­sa – joh­ta­ja­yli­lää­kä­ri vetoaa alueen ih­mi­siin: "Kaikki ter­vey­den­huol­lon hen­ki­lös­tön työ valuu huk­kaan" Tilaajille
14:46
Hallitukselta historiallisen suuri lisätalousarvio: Apua yrityksille ja kunnille, vanhemmille uusi tuki – suojavarusteisiin 600 miljoonaa euroa
97
Kuuma keskustelu suojainten ympärillä jatkuu – Pääministeri Marin: "Osa kunnista ja toimijoista etsii nyt valtiosta tai jopa elinkeinoelämästä syyllistä omaan heikkoon varautumiseensa"
29
Uuden ennusteen mukaan koronavirusepidemia olisi Pohjois-Suomessa pahimmillaan juhannuksen aikaan – epidemian uskotaan jatkuvan pitkälle syksyyn
18
Julkinen sektori kieltäytyy lääkäriyhtiöiden koronatesteistä, edunvalvoja keskittäisi päätökset valtiolle – Ministeriö kiistää periaatteelliset syyt: Yhteistyötä harkitaan
15
Onko Oulun kaupungin hammashoito jo sopeutunut koronan aiheuttamaan poikkeustilanteeseen? –"Tällä hetkellä emme ota uusia potilaita tarkastukseen"
14
Luken tutkimus: Suomen metsissä kasvaa yli neljä kertaa enemmän järeitä puita kuin sata vuotta sitten
11
Uros perusti innovaatiokeskuksen – start up -yrityksille tarjotaan viimeisintä teknologiaa
10
Kehysriihineuvottelut jatkuvat tänään, hallitus koolla Säätytalolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

178 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Ei sijoittaminen ole mitään veronkiertoa. Sijoityamisella osallistutaan yrityksen rahoittamiseen (esim. kun Musti&Mi... Lue lisää...
Yksityissijoittaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

8.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image