Lippo löi itsensä pääsarjan portille – Ulvilan kentästä peräti 24 juoksua

Lipon lukkari Toni Kohonen piti Ulvilan kurissa keskiviikkona Raksilassa. KUVA: Pekka Peura
Urheilu 21.8.2019 21:58
Matti Ahola

Pesäpallo Miesten Ykköspesiksen 3. välierä, Lippo–Ulvila 2–0 (7–3, 17–6), Lippo Superpesis-karsintaan voitoin 3–0.

Pelattiin toisen jakson toista vuoroparia, kun Oulun Lipon Ari Lankinen löi pallon stadionin takanurkassa olevalle portille.

Lankisen kentän tyhjennyksen jälkeen tulostaululle merkittiin tilanteeksi 9–2. Viimeistään silloin oli selvää, että vajaa vuosi sitten perustettu Lippo pääsee kolkuttelemaan pääsarjan portteja jo ensimmäisenä toimintavuotenaan.

– Pelit päättyivät 3–0. Sen verran parempia olimme, ja varmaankin oikea joukkue meni jatkoon, Lipon pelinjohtaja Ilkka Hirvonen tiivisti.

Lankisen kunnaria olennaisempaa oli, että Lippo sai vihdoin peliin sellaisen lähdön, jonka se halusi. Kahden ensimmäisen pelin ensimmäiset jaksot olivat olleet vaikeita ja päättyneet tasan.

– Kahteen ensimmäiseen peliin meillä oli käynnistysvaikeuksia. Ulvilaan menimme ihan vain katsomaan pelin alun, lukkari Toni Kohonen kritisoi.

– Lähdön piti nyt olla ihan erilainen. Toteutimme sen suunnitelman mukaan ja onnistuimme siinä, Kohonen jatkoi.

Lukkarisuuruus on näyttänyt jälleen kerran, että paras kuntohuippu on säästetty syksyn panoksellisiin peleihin. Ulvilan Pesä-Veikkoja vastaan Kohonen löi kolmessa pelissä yhteensä kymmenen juoksua.

Ratkaisupelissä hänelle merkittiin kärkilyöntejä kymmenen kappaletta.

Tämän kauden Lippoa on arvosteltu ailahtelevista otteista – osin syystäkin. Joukkue on kuitenkin pelannut tällä kaudella 27 ottelua ja voittanut niistä 20.

Kohosen kasvoilla joukkue on saanut kokeneen joukkueen leiman. Kuitenkin puolet Ulvila-sarjan pelaajista oli iältään niukasti yli tai alle 20 vuotta.

– Nuoriso sai itseluottamusta ja uskallusta tällaisesta pelistä. Me kokeneet pelaajat näemme kentän liikkumista, ja pystymme kertomaan heille mitä lyödä. Usein he yrittävät liian vaikeita lyöntejä, Kohonen analysoi.

Joka tapauksessa vaatimustaso nousee edessä olevissa Superpesis-karsinnoissa.

– Pitää uskaltaa lyödä. Olemme puhuneet, että karsinnoissa emme voita näpertelemällä.

Oululaiset kohtaavat Superpesis-karsinnassa joko Siilinjärven Pesiksen tai Alajärven Ankkurit.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (41)

Muhoksen B-tytöt pelaa välieriä Kempelettä vastaan torstaina 29.8. Kempeleessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Pääsarjan portille" kyllä, mutta portin taakse jää! Lipolla ei ole realistisia mahdollisuuksia nousta eikä missään nimessä pelata Superissa. Karu totuus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liitto on nyt vahvistanut Oulun Lippo - SiiPe -ottelusarjan pelit:
Oulussa ke 28.8. klo 17.00
Siilinjärvellä la 31.8. klo 15.00
Oulussa su 1.9. klo 14.00
Sekä tarvittaessa:
Siilinjärvellä ke 4.9. klo 17.00
Oulussa la 7.9. klo 16.00 (Huom! Päivä muuttunut. Viides mahdollinen peli on nyt eri päivällä kuin KeKi:n mahdollinen viides peli!)
Kaikki kannustamaan Oulun Lippo voittoon ja Superiin! 💪

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yli kaksikymmentä vuotta olen seurannut näitä Lippojen uutisointeja mediassa.

Ilokseni suunta on vihdoin pikkuhiljaa muuttunut.
Itse tuote, urheilu/pesäpallo, on
enemmän esillä, ei ihmiset yms. taustoilla. Riittää, että kauden alussa ja lopussa seuranjohto antaa kommenttinsa.
Kyllä se itse joukkue/pelit pitää olla keskiössä.

Jokainen tietää, että 80% urheiluseuroista kamppailee taloudellisesti olemassa olostaan.
Ja ihmiset seurajohdoissa myös.
Niin henkisesti, fyysisesti, ajallisesti kuin eurot (omat?) edellä. Kunnia heille siitä.

Lipon Ry:n jälkeen Oy.
Näinhän tämä huhtikuussa 2018
päätettiin ja toteutus käynnissä.
Hintalappu oli kallis, mutta välttämätön jatkumolle.
Oy on läpinäkyvä. Jos tulee taloudellisia sakkauksia sen kuittaavat osakkaat tai tekevät omat "muuvinsa".
Ei ole rakettitiedettä ja ei tarvitse olla sateentekijä ainoastaan voiton tavoittelu on 1.
Tämä mahdollistaa talouden tasapainon ja kaikki ovat tyytyväisiä seuran keskiössä ja sen reunamilla. Itsestään selvyys.

Fanina, kumppanina, rahoittajana ja seuran keskiössä olleena olen osaltani ja yhtenä monista, erittäin positiivisesti
tyytyväinen Lipon tulevaisuuteen ja varsinkin LippoJunioreihin.

Kiitos Kalevalle, että suodatatte "pahimmat" mielipiteet pois.

Kiitos myös Läpilyönnin osakkaille, joilla varmasti löytyy varallisuutta laittaa omistaan/yrityksiltään euroja tähän toimintaan täten myös kehittää sitä. Eurot määräävät, maksaja pitää löytyä kuluille.
Itsestään selvyys.

Kaikkea hyvää Lippo kuin AC Oulu
yms. "parjatut".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siilinjärvi taitaa olla nyky Lipolle valitettavasti liian kova vastus, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka Lippo yllättäisi näissä karsinnoissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Älä huoli, ei näistä tosiaan tiedä. Eikä se Siipekään ole edes vielä selvittänyt tietään meitä vastaan.

Viime viikolla Alajärvi voitti Sotkamon ja nyt taistelevat Siipen kanssa suorasta putoamisesta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lipon tulevien kotiotteluiden ajankohdat ovat varmistuneet! Lippo lähtee otteluihin kotiedulla, eli matsit starttaavat Oulusta ja pelejä pelataan Raksilassa vähintään kaksin kappalein. 💪
Ensimmäinen superpesiskarsintapeli:
📆KE 28.8.
🕔KLO 17.00
📍OULUN DATACENTER STADION
Toinen kotiottelupäivä:
📆SU 1.9.
🕔KLO 14.00
📍OULUN DATACENTER STADION

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On muuten loistava ja asiantunteva tuo ottelun kuuluttaja. Kiitos hänelle.

Tasapuolinen ja kohtelias koko ajan myös vastustajaa kohden.

Joku paremmin tietävä varmaan tietää nimen. Tuntee selvästi lajin ja ollut mukana pitkään... Liekö pelaamassa kun Kode oli lyönyt 2000-l alussa SoJyn paidassa ne 6 juoksua samaan vuoroon kolmosvahdin ja kopparin väliin 😄

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Karri Oikarinen on meidän kuuluttajana ollut viime peleissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä pelejä Ruudusta tullut katsottua (ja kuunneltua), kaveri on aivan Suomen huippuja.

Asiantunteva, tasapuolinen, tyylikäs ja miellyttävä selostustyyli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lipon yhdeksikössä 8 omaa kasvattia + Toni Kohonen. Hienoa seurata Oululaisen Oulun Lipon pelejä. Kiitos Mikalle rehellisistä kommenteista Radio Pookin haastattelussa. Nyt uutta nousua kohti!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jännä nähdä,miten karsinnoissa käy.Muistaakseni näillä pastoilla hehkuteltiin viime syksynä,kuinka suuri tasoero on Ykkösen ja Superin välillä,nyt en ole nähnyt ensimmäistäkään kirjoitusta,jossa Lipon nousua edes epäiltäisiin.Ei Lippo sentään ollut niin ylivertainen,että se marssisi suoraan Superiin,vastahan Simokin kylvetti Lipon .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pelithän on vasta edessä. Antaa poikien ja PesisLegendan pelata ensin. Elämä jatkuu joka tapauksessa pelien jälkeen. Pesäpallo on pieni lisä suola elämässä. Lippo on sydämessä ainiaan aika monella. Muistoissa hienot joukkueet ja pelaaja persoonat alkaen Kallesta. Päättyipä kauden viimeinen peli voittoon tai tappioon, niin kannustus jatkuu siitä hetkestä. Lippo lyö lujaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän Ulvilan pitänyt pelata näitä pelejä mut Pesäpalloliitto anto lipulle armonpullan ku muutti sarjajärjestystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pesäpalloliitto teki päätöksen. Koska Sotkamon Jymyn 2-joukkue ei voi nousta Supersarjaan, siellä on heidän ykkösjoukkueensa niin antoi paikan seuraavalle sarjassa olevalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valitettavasti en ymmärrä tätä kommenttia, voisitko tarkentaa? Kiitos! 🙂

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö Muhokselle asti ollut kiirinyt tieto ettei Sotkamo pelaa nousukarsintapelejä koska ykkösjoukkue on Superissa.

Lipon stadionillakin se kerrottiin useasti runkosarjan aikana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näköjään ei, kokonaisuutena outo kommentti koska Jymyn2 joukkue ei voi osallistua karsinta peleihin ja siitä on infoa annettu yllin kyllin vai eikö Muhokselle se ole kuulunu....
.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (41)

Uutisvirta

15:01
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
14:57
Sitran yliasiamiehestä dramaattinen äänestys – Jyrki Katainen voitti kilpailijansa vain yhden äänen erolla
14:39
Kolmen auton peräänajokolari hidasti liikennettä Pohjantiellä Oulussa – pyöräilijä ajoi moottoritiellä
14:31
Kokoomus syyttää hallitusta lupausten pettämisestä: "Lipposlaiset demarit ymmärsivät, että vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä"
14:16
KRP:n tutkimassa Pohjanmaan haaran seksuaalirikosvyyhdissä nostettiin syytteitä
13:29
Viiteen päivään kolme kovaa vieraspeliä – Kärpät hakee viidettätoista perättäistä runkosarjavoittoa Ilveksestä kolmen tuoreen miehen voimin
13:00
Kuvat Kanadan pääministeristä Trudeausta ruskeiksi meikatuissa kasvoissa saivat aikaan keskustelua rasistisista kokemuksista
49
Google investoi Haminaan 600 miljoonaa lisää sekä kahteen uuteen tuulivoimaprojektiin Suomessa – Pohjois-Suomi saa osansa historiallisesta investoinnista
39
Paikoin jäätyneet tienpinnat vaikeuttivat aamun liikennettä Pohjois-Pohjanmaalla, suola-autoja hälytettiin liikkeelle
23
Google jättikaupoilla Suomessa – yksi kohteista Pyhännän ja Kajaanin välillä
21
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa
20
"Moottoritie ihan jäässä" – Henkilöauto pyörähti aamulla kaiteeseen liukkaalla Pohjantiellä Tupoksen kohdalla
20
Jukka Jalonen avautuu IS:lle liigavalmentajille asennettavista mikrofoneista: ”SM-liiga ei saisi olla mikään BB-talo!” – Kirosanoja kuultiin jo Kärppien pelissä
19
Nykykoulun tragikoomiset funktiot Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivällä Keski-Pohjanmaan maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Rahastoon sijoittaminen...

Aloittaja tietenkin sijoittaa omat rahansa valitsemallaan tavalla, vaikka aloitus onkin melko pahasti virheellinen. Bu... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image