Naisille kultaa, miehille pronssia MM-pa­risp­rin­tis­sä

Matti Heikkinen (vas.), Aino-Kaisa Saarinen, Virpi Kuitunen ja Sami Jauhojärvi toivat Suomelle parisprintistä kultaa ja pronssia.
Liberec 2009 25.2.2009 12:50 | Päivitetty 25.2.2009 15:08
STT,
Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen ovat hiihtäneet MM-kultaa parisprintissä Liberecissä. He ottivat muilta luulot pois jo ensimmäisillä osuuksilla ja voittivat perinteisen hiihtotavan kisan 20 sekunnin erolla. Hopealle hiihti Ruotsi ja pronssille Italia.

-- Meidän suunnitelmamme oli lähteä heti täysillä, Saarinen sanoi Kansainvälisen hiihtoliiton haastattelussa maalialueella.

Kuitusen mukaan hänen oli helppo jatkaa, kun Saarinen teki niin hyvin eroa muihin.

Mitali on Kuitusen ensimmäinen Liberecin kisoissa, mutta Saariselle jo kolmas. Kuitunen voitti parisprintin myös Sapporossa 2007 Riitta-Liisa Roposen kanssa.

Torstain MM-ohjelmassa on naisten 4x5 kilometrin viesti, jossa Suomi puolustaa ennakkosuosikkina kultamitalia.

Miehille pronssia

Ville Nousiainen ja Sami Jauhojärvi ovat hiihtäneet pronssille MM-kisojen parisprintissä Liberecissä. Mitali on kummallekin arvokisauran ensimmäinen aikuisten sarjassa.

Norjan Ola Vigen Hattestad ja Saksan Axel Teichmann menivät loppusuoralla niukasti Jauhojärven ohi kultaan ja hopealle. Teichmannin ja Jauhojärven sijoitukset tarkistettiin maalikamerakuvasta, sen verran tiukaksi mitalien kohtalo meni.

-- Tuntuu, ettei tämä pronssi ihan riitä meille, haluamme vielä kultamitalit, Jauhojärvi sanoi Ylen tv-haastattelussa.

Liberecissä on miesten maastohiihdossa jäljellä vielä 4x10 kilometrin viesti perjantaina ja 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailu sunnuntaina.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

68
OYSin parkkitalo suljetaan viikonvaihteessa – purkutyöt muuttavat kevyen liikenteen reittejä sairaala-alueella
45
Sipilä hallituksen neuvottelusta: "Nyt on kyse ensisijassa kansainvälisten sopimusten tulkinnasta, ei niiden muuttamisesta "
36
Oulussa tähän mennessä talven kylmin päivä, pakkasta 25,2 astetta – sunnuntaiaamuna pakkanen voi paukkua vielä kylmempänä
29
Äänestys osoitti, että oululaiset haluaisivat Lammassaareen tanssipaviljongin – Tango selvisi voittajaksi tiukassa kisassa
26
Kiireellisellä hälytystehtävällä ollut poliisiauto suistui yöllä tieltä Raahessa väistettyään rekkaa - molempien kuljettajien toimia tutkitaan
26
"Suunnittele ruokaostoksesi, ja vähennä liha- ja maitotuotteiden kulutusta" – SDP:n ilmasto-ohjelmassa päästöjä vähennetään viidellä toimenpiteellä
24
Kiertokaarelle jäi viime vuonna 7 000 tonnia jätettä, jolle etsitään paikkaa – Laanilassa poltetaan vain kotitalouksien jätteet

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

289 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko olet maksanut veroja palkastasi?

En ole tarkkaan laskenut, mutta noin miljoona euroa. Parisataatuhatta ajattelin vielä maksaa ennen kuin orava loikkaa py... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image