Kymiringille odotetaan ensi kesänä sa­ta­tu­hat­päis­tä yleisöä – ”Laskemme paljon Pietarin varaan”

Urheilu 19.8.2019 18:21
STT

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan testiajot pääsivät kunnolla vauhtiin sateen kastelemalla Kymiringin radalla Iitissä maanantaina puolenpäivän jälkeen. Kaikki kuusi tehdastallia pyrkivät keräämään maanantain ja tiistain aikana mahdollisimman paljon dataa ensi vuonna ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan liittyvästä kilparadasta. Rataprojektin parissa työskennelleille hetki on erilainen: oma kädenjälki näkyy viimein konkreettisesti.

– Sunnuntaina isoin juttu oli, kun näin tienohjauskyltit radalle. Nyt kun kuuli MotoGP-pyörien äänen ensi kertaa, niin sekin oli hieno juttu. Jopa vähän hiljentäväkin, tuumi Kymiringin toimitusjohtaja Markku Pietilä.

Rata- ja hankejohtaja Timo Pohjola aisti ensimmäisiä kierroksia niin ikään kuuloaistilla, kun kuninkuusluokan testikuljettajat porhalsivat ensimmäisiä kertoja Kymiringin pääsuoraa pitkin.

– Olisiko tuo Aprilia? Tai ehkä Suzuki, näin äänen perusteella, kuunteli Pohjola radan ääniä varikkoalueen takana.

Odotettavissa yleisöryntäys

Kokonaisuudessaan projekti Kymiringin radan valmistumiseksi on kestänyt yli kymmenen vuotta. Asvalttipäällysteen rata sai kesällä ja ensi vuonna Kymiringillä on tarkoitus ajaa MotoGP-kilpailu.

Suomen kilpailun potentiaalisesta yleisömäärästä sarjan promoottori ja kaupallisia oikeuksia hallitseva Dorna Sports sekä Kymiringin edustajat puhuvat karkeasti sadastatuhannesta. Määrä kuulostaa kovalta siihen nähden, ettei MotoGP-, Moto2-, tai Moto3-luokissa aja tällä kaudella yhtäkään suomalaiskuljettajaa. KTM:n testikuljettaja Mika Kallion ensi kauden kuviot ovat avoinna.

– MotoGP:llä on uskollinen seuraajakunta, joka kiertää kisoja. Uusi kisa kiinnostaa varmasti heitä ja eurooppalaisia katsojia tulee paljon, kuten kotimaisiakin lajiaktiiveja, Pietilä uskoo.

Samaan haluaa uskoa myös Dorna Sportsin urheilutoimenjohtaja Carlos Ezpeleta.

– En usko, että siitä tulee ongelmaa. Meillä on jo kisakalenterissa maita, joilla ei ole kotimaista kuljettajaa. Olemme iloisia ja ylpeitä siitä, että voimme tulla Suomeen ja maahan, jolla on pitkä moottoriurheiluhistoria, Ezpeleta sanoo.

Pietilä on jo suunnannut katseensa Venäjälle, koska Pietarista on junayhteys Kouvolaan.

– Laskemme paljon Pietarin varaan, koska siltä alueelta on suhteellisen helppoa tulla tänne. Kun on paljon ihmisiä, niin pienikin osa kiinnostuneita muodostaa merkittävän joukon, Pietilä kertoo.

Ratamoottoripyöräluokissa on kuitenkin tällä hetkellä yhtälailla pula niin venäläis- kuin suomalaiskuljettajastakin.

– Ei se välttämättä ole kiinni venäläiskuljettajasta, mutta totta kai se lisäisi kiinnostusta, myöntää Pietilä.

MAINOS

Kommentoi

Pietarin varaan laskeminen voi olla aika huteralla pohjalla, koska sopii epäillä onko mopokisoilla lopulta isoakaan vetovoimaa rajan takana. Varminta olisi rajata laskut kotimaan yleisön perusteella ja kaikki sen päälle tulevat ulkomaiset katsojat olisivat plussaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi pakotteet paikoillaan venäläisten mielistelijöille. Riittävä määrä yleisöä saadaan kyllä Kouvolasta ja Anjalankoskelta. Myös USA:lainen ja Eurooppalainen maksava yleisö tulee paikalle, jos putinistit pidetään muualla.

Tällaisen yleisötapahtuman yhteydessä on turhan helppoa lähettää paikalle vihreitä miehiä, jotka valtaisivat kisan päätteeksi Kymijoen itäpuolisen alueen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:46
Google jättikaupoilla Suomessa – yksi kohteista Pyhännän ja Kajaanin välillä
10:36
Google investoi Haminaan 600 miljoonaa lisää sekä kahteen uuteen tuulivoimaprojektiin Suomessa – Pohjois-Suomi saa osansa historiallisesta investoinnista
10:27
Samuli Alapuranen tekee elektronista musiikkia nimellä O Samuli A, musiikkiharrastus alkoi kempeleläisestä örinämetallibändistä – Katso video kappaleesta Torspopipo
10:26
Luke lopettaa Ruukin tutkimusnavetan ja keskittyy peltotutkimukseen – nautoja käy navetassa vielä kaksi erää
9:57
Jukka Jalonen avautuu IS:lle liigavalmentajille asennettavista mikrofoneista: ”SM-liiga ei saisi olla mikään BB-talo!” – Kirosanoja kuultiin jo Kärppien pelissä
9:56
Kaleva oikaisee
9:34
Saudi-Arabian johtama koalitio pysäytti ja tuhosi huthien lähettämän räjähdealuksen Punaisellamerellä
29
Paikoin jäätyneet tienpinnat vaikeuttivat aamun liikennettä Pohjois-Pohjanmaalla, suola-autoja hälytettiin liikkeelle
19
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa
15
Kokoomus arvosteli ankarasti hallitusta keskituloisten verotuksen kiristämisestä, Rinne vieritti vastuun edelliselle hallitukselle
10
"Moottoritie ihan jäässä" – Henkilöauto pyörähti aamulla kaiteeseen liukkaalla Pohjantiellä Tupoksen kohdalla
10
Google investoi Haminaan 600 miljoonaa lisää sekä kahteen uuteen tuulivoimaprojektiin Suomessa – Pohjois-Suomi saa osansa historiallisesta investoinnista
9
Jukka Jalonen avautuu IS:lle liigavalmentajille asennettavista mikrofoneista: ”SM-liiga ei saisi olla mikään BB-talo!” – Kirosanoja kuultiin jo Kärppien pelissä
8
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä Enontekiön kunnassa tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Rahastoon sijoittaminen...

Aloittaja tietenkin sijoittaa omat rahansa valitsemallaan tavalla, vaikka aloitus onkin melko pahasti virheellinen. Bu... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image