Kusti Kittilä kärsi jäisestä latu-urasta

Urheilu 5.3.2017 17:25
STT

Kesken kisojen Lahteen hälytetty Kusti Kittilä ei kyennyt nauttimaan hiihdon ensimmäisestä arvokisakokemuksestaan. Yleisö kannusti suomalaisia hienosti Lahden MM-kisojen päätösmatkalla, 50 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähdössä, mutta jäinen latu-ura pilasi Kittilän elämyksen.

– Alusta oli niin kova ja jäinen, että hiihtäminen oli tänään vaikeaa. Sukset karkailivat alta, ja hiihtämiseen tuli ylimääräistä jännitystä, Kittilä kuvaili kokemusta.

– Tästä oli nautinto kaukana. Jäisen alustan lisäksi 20 ensimmäistä kilometriä oli rajua kilpailua sijoista. Tila oli alussa tosiaan kortilla.

Kittilä oli kilpailussa pronssimies Matti Heikkisen ja 23:nneksi sijoittuneen Lari Lehtosen jälkeen kolmanneksi paras suomalainen. Hän tuli maaliin sijalla 42 reilut kuusi minuuttia voittajan jälkeen.

– Omaa vauhtia hiihdin. Parasta kilpailussa taisi olla se, että pystyin lopussa pikkuisen nostamaan sijoitustani, Kittilä kertoi.

Kaikki maailmanmestaruuskisojen jutut löydät MM-hiihtojen aihesivulta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

En tunne kittilää mutta turha selittää ladusta, samanlainen on kaikille. Samalla lailla isometsä aikoinaan selitti kaikesta ja Myllylä voitti samalla ladulla. Formuloissa salo valitti kaikesta ja samoilla radoilla häkkinen voitti 2 mm. Jos et pärjää älä valita..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:50
Harmaaseen säähän on tulossa viikonloppuna kirkas muutos ainakin maan etelä- ja keskiosiin
12:45
Henkeäsalpaavat revontulet tallentuivat kameralle, jopa tuhansia revontulia nähnyt turistiopas mykistyi
12:40
Arvio: Kaisu kantaa kaupan, kalkkisäkit ja päärooliin – Anu Holopaisen esittämä Kaisu on iso, ihailtava ihminen, jolta elämä ottaa enemmän kuin antaa
12:31
"Siihen loppui kasvilihan tarina" – Poutun käyttämä termi joutui pannaan, päätöksestä isot kulut ja toimitusjohtajalta kova purkaus
12:07
Kärpät pelaa viikonvaihteessa Satakunnassa – Manner odottaa kuurosokeaa kärppäfania lauantaina Isomäen jäähalliin: ”Hän on meille tärkeä ihminen” Tilaajille
11:46
Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista, pyydetään tutkimaan kiihottamista kansanryhmää vastaan
11:43
Kaleva oikaisee
44
"Haastava, haastava" – Postilakon selvitysryhmällä on edessä hikinen viikonloppu, sillä maanantaina voi rysähtää tukilakkojen suma
31
Oulun poliisi muuttaa suurilta osin Linnanmaalle – keskustaan tila asiakaspalvelulle, putkat pysyvät vielä Haukiputaalla
24
Pääministeri Rinne: Postin pakettilajittelijoiden työehdot turvataan ja työehtoshoppailu loppuu
12
Haapavedeltä lähtöisin oleva sketsiryhmä tekee paluun Yle Areenassa – Justimus lyö ronskisti sovinnaisuuden yli
12
Lisää uusia uimahalleja ja maauimala Ouluun – rakentamisessa huomioon monimuotorahoitus tai elinkaarimalli Lukijalta
9
Savustetuissa kirjolohifileissä kypsennysvirhe – Lidl ja SOK vetävät tuotetta pois myynnistä
9
Tuore tutkimus: Temperamentti näkyy aikuisiän liikuntamäärissä – kielteiseen ajatteluun taipuvaiset miehet liikkuvat vähemmän

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

189 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Ay-liitot paras työntekijän turva,ajaa varmasti Posti kiistan niin,että ei tule työntekijöiden palkkoihin leikkauksia.AY... Lue lisää...
Tämä aloitus roskako...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.11.

Fingerpori

22.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image