Koronavirus siirsi Kiinan gp:n – myös Vietnamin osakilpailu saatetaan perua, jos epidemia leviää

Urheilu 12.2.2020 23:43
Joonas Hentilä

Kiinassa jylläävä koronavirus pakotti F1:n Kiinan osakilpailun promoottorin Juss Sports Groupin pyytämään Shanghaissa ajettavan kilpailun siirtämistä.

Kilpailu oli merkitty kauden 2020 kalenteriin huhtikuun 19. päiväksi, mutta turvallisen urheilutapahtuman järjestäminen Kiinassa ei ole tuolloin mahdollista. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan koronavirus on maailmanlaajuinen terveysuhka.

Aiemmin Kiinassa peruttiin maaliskuun puolivälissä järjestettäväksi aiotut yleisurheilun MM-hallikilpailut.

Ensimmäistä kertaa kisakalenterissa oleva Vietnamin osakilpailu on myös peruutusuhan alla, mutta ainakin tämänhetkisen tilanteen valossa osakilpailu ajetaan suunnitelman mukaisesti 5. huhtikuuta.

Kansainvälinen autourheiluliitto FIA ja F1:n kaupallisten oikeuksien haltija Liberty Media ovat jo aloittaneet kartoituksen Kiinan osakilpailun uuden päivämäärän selvittämiseksi.

Kaudella 2020 F1:ssä ajetaan ennätykselliset 22 osakilpailua, joten Kiinan kilpailun uudelleensijoittaminen ei ole helppoa.

Yhtenä vaihtoehtona on väläytetty kauden viimeisen kisan, Abu Dhabin gp:n siirtämistä viikolla eteenpäin joulukuun 6. päivälle, jolloin Shanghaissa ajettaisiin 29. marraskuuta.

On myös täysin mahdollista, että kilpailua ei ajeta ollenkaan tänä vuonna.

Edellisen kerran F1-kisa peruttiin kaudella 2011. Tuolloin Bahrainin osakilpailu jäi ajamatta arabikevään vuoksi. Vuosi myöhemmin kyseinen kilpailu ajettiin radan ympärillä riehuneista mellakoista huolimatta.

Formula 1 -kausi alkaa Australian Melbournessa 15. maaliskuuta. Ensimmäiset talvitestit ajetaan ensi viikolla Katalonian moottoriradalla Barcelonan kupeessa.

MAINOS

Kommentoi

Torstaiaamun uutinen: koronavirus tappanut vuorokaudessa enemmän ihmisiä kuin koskaan. Mikä olikaan sen THL.n asiantuntijan nimi joka eilen julisti että epidemia on laantumassa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viisas ratkaisu. Yhdysvaltain Tautikeskus CDC on juuri todennut että Kiinan ilmoittamat luvut ovat alakanttiin. Milloin Suomessa lopetetaan taudin vähättely?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

16.2.
CNN: Yli tuhat USA:n oikeusministeriön ex-työntekijää vaatii ministerin eroa – Barrin epäillään taipuneen Trumpin painostukseen
16.2.
Uusien elämysten iltapäivä – Lentopalloseura Etta sai Iissä uusia ystäviä: "Tällaiset pelit ovat lajille älyttömän tärkeitä" Tilaajille
16.2.
Son Tottenhamin sankari – Arsenal juhli murskavoittoa
16.2.
Hallitus aikoo muuttaa potilasdirektiivin toimeenpanoa sote-uudistuksen yhteydessä
16.2.
Miten hallita aikaa niin, että rentoutumisellekin jää tilaa? Oululaisopiskelija: "Tärkeintä jaksamiselle on ehtiä möllöttää välillä kotona"
16.2.
Iin uudessa liikuntahallissa lähes 500 katsojaa, Ettan peliesitys ei riittänyt
16.2.
Lentopallohuumaa Iissä – nimikirjoitukset menivät kuin kuumille kiville, vaikka Ettan esitys pelikentällä jäi pahasti vajaaksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Etelä-Lapissa ja Keski-Lapissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Lapissa lumisateen vuoksi.

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta aluksi, tuulen nopeus puuskissa 25 m/s.
Maan etelä- ja itäosassa sekä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Etelä-Lapissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lounaistuuli on voimakasta iltapäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

158 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi asuntojen arvo laskee koko suomessa?

kysykääpä itseltänne että missäpäin oulua haluaisitte asua, jos olisi varaa. Siellä eivät hinnat laske. Kaikki eivät näe... Lue lisää...
Sijaintisijainsijain...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image