Ki­ri­kamp­pai­lus­sa dra­maat­ti­ses­ti kaatunut Heikkinen Ylellä: "Ko­ko­var­ta­lo­har­mis­tus"

Matti Heikkinen kaatui loppusuoran aluksi. KUVA: Kontiainen Jarmo
Urheilu 3.3.2017 15:42 | Päivitetty 3.3.2017 15:44
Kaleva

Miesten viestin mitalikamppailussa nähtiin dramaattinen käänne, kun Suomen ankkuri Matti Heikkinen kaatui loppusuoran alussa ja Ruotsin Calle Halfvarsson hiihti pronssille. Viestin voitti Norja.

– Kokovartaloharmistus lienee sana, joka kuvaa tunnelmaa, Heikkinen sanoi Ylen haastattelussa.

Ilmalennosta huolimatta Heikkinen esiintyi haastattelussa tyynenä.

– Tämähän kuului urheiluun, hän sanoi.

– Tämä on vähän kuin start up -firman aloitus. Kovalla riskillä, joskus onnistuu ja joskus ei.

Hän sanoo, että omia ajatuksia kaatumishetkellä on vaikea kuvailla.

– Tilanne tulee niin nopeasti, että siinä tulee sellainen musta hetki.

Kaikkiaan Heikkinen oli tyytyväinen Suomen joukkueen suoritukseen.

– Jonkun verran tuli eroja välineillä, mutta hyvin hiihdettiin.

Oman osuutensa Heikkinen kertoi hiihtäneensä suunnitelman mukaan. Hän lähti ankkuriosuudelle kuudentena, noin 13 sekuntia Saksan, Ruotsin ja Sveitsin perässä. Osuuden alkuvaiheissa Heikkinen otti kolmikon kiinni. Neljä joukkuetta hiihti lähes koko osuuden yhtä matkaa.

Suomen joukkueen perinteisen osuudet hiihtivät Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen. Kolmannen osuuden hiihtäjä oli Lari Lehtonen.

Katso Lahden MM-kisojen ohjelma ja aikataulu.

Kaikki maailmanmestaruuskisojen jutut löydät MM-hiihtojen aihesivulta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

No, ainahan suomalainen loppukirin häviää,oli vastassa kuka tahansa...
Täytyy sanoa että latu oli kyllä kehnossa kunnossa,mutta kaikille sama...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja tämähän oli suunnitelmissa ja jos voitetaan niin joudutaan testiin,,,,toivottavasti ei sentään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmittava vahinko, olis ollu kiva nähä kumpi on kiri kunkku, ruottalainen vai suomalainen. Kaiken kaikkiaan suomalaisilta ihan hyvät kisat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olette varmaan huomainneet, urheilijat eivät moni suksia tai voiteita. Taustalla pyörii satojen miljoonien eurojen markkinat. Urheilijat on opetettu ja ilmeisesti käskytetty sanomaan neutraalisti kaikissa tilanteissa. Eli markkinat määrää. Itse olemme hankkimassa norjalaisten käyttämiä suksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja ruotsalaiset ovat tietysti tapansa mukaan siitä iloiten ja ilkkuen onnellisia?!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Löimme porukan kanssa vetoa siitä, kuka möhlii tämän viestin ja kaikki veikkasivat Heikkistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno temppu Heikkiseltä. :)

Olisi ollut noloa hävitä ruotsalaiselle kirikamppailussa ja tulla neljänneksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä kai miehelle voisi antaa suklaisen mitallin lohdutuspalkintona, vaikka hiihtääkin pää kohti maata ja sukset kohti taivasta, toisin kuin kaikki muut kilpailussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tympäsee tuommoset kissahiirileikkijät kuin Heikkinen.Miksi Jylhå antaa leikkiä matkalla.Hiihtämällä mitalit saadaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä kannattaa Heikkisenkään harjotella hapoille jos tämmöstä kissahiirileikkiä harrastaa .En ymmärrä ollenkaan että roikkuu mutasarjalaisten takana ja kehtaa sitten vielä hävitä.Tätä miestä ei enää ankkuriksi saa laittaa.Se oli sitten viimeinen kerta.Kyllä tympäsee ku Heikkinen ois pystyny karistaan kilpailijat matkalla jos ois viihtiny hiihtää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:42
41 prosenttia pyöräilijöistä käyttää pyöräilykypärää, selvitti Oulun kaupunki – käyttö kasvanut erityisesti kahden viime vuoden aikana
13:37
Hongkongin mielenosoitusten pelätään kärjistyvän veriseksi yhteenotoksi – Poliisi pitää mielenosoittajia loukussa oppilaitoksessa
13:34
HS: Maajoukkueen alppihiihtovalmentajana toimineelle syytteet Ranuan kuolonkolarista
13:14
Poliisiammattikorkeakoulun opettaja syytteeseen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja ahdistelusta – asianomistajia on seitsemän
13:11
Puolustusministeriö ei kertonut henkilöstöryhmille alueellistamisselvityksestä - työntekijät äimän käkenä
12:22
Neljä skenaariota, mitä Hongkongissa voi tapahtua seuraavaksi
11:44
"Lumihangella on yllättävän paljon elämää" – Hämähäkit, karvamadot ja lumikorennot seikkailevat lukijan kuvissa
38
MTK:n kysely: Kolme neljästä suomalaisesta pitää lihan kulutustaan sopivana – MT: Alle 30-vuotiaista lähes viidennes ei syö lihaa lainkaan
32
Andersson ehdotti: Valtio voisi yhden vuoden ajan maksaa lähes kokonaan kulut polttomoottoriautojen muuttamisesta biokaasulla käyviksi
25
Käteisen puute suomalaisissa pankeissa ihmetyttää kanadalaisia – viime vuonna he kirjoittivat yli 700 miljoonaa shekkiä
19
Postin työkiistaan ei saatu vieläkään ratkaisua, tukilakot laajenevat maanantaina – "On vaikea arvioida, kuinka pitkään vielä menee"
15
Oululaiset yläkoululaiset saunottivat asunnottomia ja auttoivat naapureita – "Sai nähdä, että ihmiset olivat todella kiitollisia siitä, mitä me teimme"
14
Kivikukko koottiin uudelleen salaiseen paikkaan – Kyseessä on harjoittelukasaus, jotta se osataan koota oikein lopulliselle paikalleen Rautatienkadulle
12
Marraskuinen harmaus jämähtää ensi viikolla Oulun ylle, vesisateet ja lämmin sää sulattavat lumia – "Harmaa viikko tulossa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

257 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mietin alkoholin jättämistä, mitä tilalle?

Toi uutuutena krapulattomat maanantait, itsetunto palasi pikkuhiljaa lääkkeen avustuksella. Ei enään koskaan kauheaa mor... Lue lisää...
Tenu, terve

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.11.

Fingerpori

18.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image