Kieli keskellä suuta, pallo keskellä mailaa – KeKin ulkopeli antoi mah­dol­li­suu­den

KeKi:n sisäpelin onnistumiset ovat viime aikoina tulleet purskahduksina. KUVA: Janne Körkkö
Urheilu 25.6.2019 23:51 | Päivitetty 26.6.2019 0:00
Matti Ahola

KeKi–Kankaanpää ottelu loppui tuloksin 2–1 (1–2, 1–0, 2–0). 

Yksi lyöty juoksu per jakso riittää harvoin koko pelin voittoon, mutta Sarkkirannan tiistai-illassa semmoinen ihme nähtiin.

Kempeleen Kirin voittoon vaadittiin Matti Korhosen kolme komeaa onnistumista mailan varressa, mutta myös hitunen onnea.

Toisen jakson ratkaisuhetkillä Heikki Savikoski siirsi Onni Määttää kolmospesälle kovalla lyönnillä. Pallo sirvahti ulkopelaaja Kari Kellokosken räpylän reunasta kenttään.

Kolmannen palon ja vierasvoiton sijasta Korhonen sai paikkansa. Merkattu välilyönti saatteli Määtän kotipesään. Supervuoroparissa lyöjäjokeri Korhonen sinetöi sankaruutensa upottamalla merkatun kotiutuslyöntinsä saumaan.

Pelinjohtaja Antti Vihtkari puhalteli pelin jälkeen. Kokenut pelimies tiesi, että kahden pisteen voiton merkitys KeKi:lle oli suuri kahden pudotuspeleihin pyrkivän joukkueen kohtaamisessa. Aivan hyvin kotijoukkue olisi voinut jäädä pelistä tyhjin käsin.

– Olen erittäin, erittäin tyytyväinen kahteen pisteeseen. Ulkopelissä varsinkin Valtteri Kleemola pelasi loistavan pelin.

KeKi:n sisäpelin onnistumiset ovat viime aikoina tulleet purskahduksina.

– Välillä lyöntipeli on hyvinkin raikasta, mutta meillä on keulassa nuoria poikia, joilla ei ole vielä tarvittavaa suoritusvarmuutta. Vuoden kahden sisällä heistä tulee 70–80 prosentin suorittajia, Vihtkari uskoi.

Kauden avauspelissä Kankaanpäässä KeKi:llä oli silloinkin vaikeuksia avata KaMa:n appelsiininväristä ulkokuorta.

Sarkkirannassa sama toistui. Marko Pelkonen yritti kotiutusta neljä kertaa keskipompulla, mutta onnistumisia tuli pyöreä nolla. Pelkosen vaihtolyönnit karkasivat puolestaan kopeiksi.

Toisaalta myös KeKi:n oma ulkopeli oli tiivistä. Kleemolan käsi kävi tehokkaasti ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla ja supervuoroparissa oli Onni Määtän vuoro kurittaa vieraita.

– Ulkopeli antaa meille mahdollisuuden voittaa. Ensimmäisen jakson menetys jäi kaivelemaan, kolmen juoksun Korhonen puntaroi.

Kiri löi pelin aikana useita merkkaamattomia välilyöntejä, mutta ainoan kerran mies irtosi kolmoselta supervuoroparissa. Joona Sunin kakkospuolen kupperi saatteli Markus Keski-Petäjän helposti kotipesään.

KeKi:n tämän kauden joukkueessa on rajusti lyöntivoimaa, mutta suhteellisen vähän nopeita jalkoja. Kankaanpäätä vastaan lyöjämörssäri Ossi Meriläinen seurasi peliä katsomosta ja etenijäjokerin tehtäviä hoiteli jalkavammoistaan toipunut Heikki Savikoski.

Vuoden 2015 lyöjäkuningas mahtunee kokoonpanoon KeKi:n viikonlopun vieraskiertueella. Hyvinkään ja Kouvolan avarilla kentillä Meriläinen tuo lisää lyöntiuhkaa KeKi:n jokeriosastolle.

Maukkaasta pistesaaliista huolimatta KeKi:n edellinen kolmen pisteen kotivoitto viettää vuosipäiväänsä seuraavassa Sarkkirannan pelissä Pattijoen Urheilijoita vastaan.

KeKi saalisti edellisen 2–0-kotivoittonsa pääsarjassa 4. heinäkuuta vuonna 2017. Lippo kaatui komeasti 2–0 (7–3, 13–6).

Tuon jälkeen kempeleläiset joutuivat syöksykierteeseen, joka käytti joukkuetta yhden kesän myös Ykköspesiksessä.

Katso myös kuvagalleria pelistä!

Kleemolan syöksykoppi säväytti

Peli paketissa

Ottelun ratkaisu:

Matti Korhonen näpäytti KeKi:n johtoon ensimmäisellä jaksolla, mutta Kankaanpää tuli rinnalle ja ohi harhaheiton ja lyöjäjokeri Miikka Riikosen onnistumisen turvin.

Toisella jaksolla Korhosen lyömä yksi juoksu riitti voittoon. Jakson tärkeimpiä ulkopelisuorituksia olivat Valtteri Kleemolan upea syöksykoppi ja lukkari Jani Lassilan kärpänen kakkospesältä kärkkyneestä Niko J. Korhosesta.

Supervuoroparissa KeKi näytti isännän otteita sekä sisä- että ulkopelissään.

Illan pelaaja

Valtteri Kleemola:

Linjapelaaja liikkui aktiivisesti ja heittokäsi teki tuhojaan jokaiseen ilmansuuntaan. Ainut heikko suoritus maksoi juoksun avausjaksolla. Harhaheitto kolmospesän taakse parkkipaikalle toi vierailijat 1–1-tilanteeseen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Sinisellä Laguunilla pelataan superin laadukkaita pesis otteluita niin naisten kuin miestenkin taholta.Näitä paikkakuntia ei montaa muita löydy, vai löytyykö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sisäpiiristä kuultu lipoa alempana olevat joukkueet ei saa voittaa lippoa. että pääsee karsintoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitenköhän tuo kommenttisi liittyi peliin?

Muhoksella tykätään näköjään kommentoida Kekin peliä ihan puutaheinää kommenteilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Masentavaa nuhjaamista. 2,5 tuntia heikkoa peliä ja katsomo hiljaa kuin huopatossutehtaalla. Alisuorittamista kautta linjan. Lopussa 3 minuutin onnistumiset ja pari pistettä jumbojoukkueelta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä KeKin peliesitys oli hyvää tasoa verrattuna aiempiin kotipeleihin, tuosta on hyvä jatkaa kohti seuraavia otteluita!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totuus on se että kama itse töpeksi voiton kekille. Huonompi voitti tällä kertaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kempeleessä on hyvä tunnelma, Kenttäselostaja on selkeä, tasapuolinen ja asiantunteva ja dj:llä on sopivaa musiikkia. Väliaikaohjelma viihdyttävää ja tarjoilua on väliajalla mukavasti eli puitteet ovat hyvät. Joukkue on pelannut vaihtelevasti, mutta pisteitä on saatu mukavasti. On ilo käydä katsomassa Kekin pelejä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin on, ennenkaikkea juurikin asiantunteva otteluselosta, ja oheistatapahtuma vuorojen välissä.Kun vertaa naapuri kaupungin toimintaa niin ero kuin yöllä ja päivällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vieläku älyäisivät jättää nuo musiikin renkutukset pois, se on hirveetä, varsinkin kun äänentoisto on mitä sattuu. Ottasivat Vimpelistä mallia, sielä pelataan ilman turhia renkutuksia ja vieläpää kohtuu hyin. Siellä on myös kenttäkuulutus joka on asiallinen ja tasapuolinen, sattuipa kentällä mitä tahansa. Ja ainakin tähän asti Kempeleen kuuluttaja on selvinny hommastasa hyvin. Mutta se kannustusbiisi on aivan järkyttävän huono, video ihan ok.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirjoituksesta jäi maku että kirjoittajalla on jotain hampaankolossa Kekiä kohtaan. Kannattaa kuitenkin muistaa että kempeleessä miehet ja naiset pelaavat superpesistä, Oulussa ei. Oulussa pyörii puulaakipesis, Kempeleessä ei. Siihen oululaisten pesisfanien kannattaa olla tyytyväisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä! Kempeleessä laadukasta toimintaa sekä miesten että naisten pesiksessä, Oulussa harrastelijoiden puuhastelua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siltäpä juttu vahän haiskahti mutta onkoon tuo niin lladukasta. Ongelmaa kuiteski taitaa olla vähän joka paikkakunnalla olipa iso tai pieni. Harrastelijoita pyörii seurojen puikoisa niin tampereela ku oulusa ja kempeleesä. Psonsseja kuuluu karkaavan muihin leireihin. Hosaan huutajalla on ongelmaa ihan omasta takaa ja se vaikuttaa seurahommiinki. saa nähä mitä tulee ku tää kausi on loppu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samin kantavaa ääntä ei ole tänä kautena kuulunut, antaa joukkueelle hienosta tilaa omaan tekemiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näistä kommenteista päätellen Kempaleessä on huonon itsetunnon omaavia pesifaneja. Olipa asia mikä tahansa, niin kommentointi käännetään aina oululaiseen pesäpalloon. Nauttikaa te siitä omastanne ja antakaa oululaisetn nauttia omastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Kempeleessä peli on hyvää, miksi aina pitää nostaa Oulun pesis esiin ja nälviä Lippoa ja sen työtä jatkavia. Nauttikaa siitä omastanne ja antakaa oululaisten setviä omat ongelmansa. Jotenkin vaikuttaa siltä, että kempeleläisillä on jonkinlainen pikkuvelisyndrooma samalla tavalla kuin ennen suomalaisilla oli ruotsalaisten suhteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22.7.
Henkilöauto romuttui lunastuskuntoon ulosajossa Sodankylässä, autossa olleet katosivat paikalta
22.7.
Inarijärvellä kuultu avunhuutoja – pelastuslaitos selvittää asiaa helikopterin avulla
22.7.
Lacrosse on hurja laji, jossa pallo viuhuu 180–190 kilometriä tunnissa – Arttu Ylilauri löysi lajin pariin 33-vuotiaana
22.7.
Eurooppaan odotetaan taas ennätyshelteitä: 40 astetta voi mennä rikki Saksassa saakka
22.7.
Britannia haluaa eurooppalaiset joukot turvaamaan merenkulkua Hormuzinsalmella
22.7.
Maailmalla megasuosiota nauttiva kriketti on pyristellyt itselleen jalansijan Oulussa – "Laji sekoitetaan krokettiin" Tilaajille
22.7.
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image