Kei­hään­heit­tä­jä Tero Pitkämäki jatkaa pitkää kilpauraansa – "En halunnut luovuttaa tai lopettaa louk­kaan­tu­mi­sen takia"

Tero Pitkämäki nähdään kilpakentillä myös ensi kesänä. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Urheilu 4.12.2018 16:45 | Päivitetty 4.12.2018 17:52
STT

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki jatkaa kilpauraansa. Hän ilmoitti päätöksestään tiedotustilaisuudessa Seinäjoella tiistaina.

Pitkämäen viime kausi jäi kesken heti kesäkuussa, kun hän Turussa Paavo Nurmen kisojen keihäskilpailussa loukkasi viimeisellä heitolla vasemman polvensa. Pitkämäki keskeytti kilpailukautensa ja kävi elokuussa polvileikkauksessa.

Samalla päättyi vuoden 2004 Ateenan olympialaisista jatkunut peräkkäisten arvokisojen sarja, sillä Pitkämäki ei pystynyt osallistumaan elokuisiin Berliinin EM-kisoihin.

Tiistaina Pitkämäki ilmoitti, että ura jatkuu ainakin ensi kauden.

– Noin viikko sitten päätin, että ura jatkuu. Löysin vielä kilpailuvietin takaisin, Pitkämäki kertoi.

Hän ei pidä kilpailemista kuitenkaan takuuvarmana, sillä menossa on yhä kuntoutusjakso kesän leikkauksen jäljiltä.

– Ihan satavarmaa se ei ole, mutta tällä hetkellä näyttää valoisalta.

"En halunnut luovuttaa"

Pitkämäki on kärsinyt pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan muun muassa polvi-, kyynärpää-, kylki-, nilkka- ja selkävammasta.

Uransa jatkoa hän mietti pitkään ja hartaasti. Lopulta uusi palo kilpailemiseen löytyi.

– En halunnut luovuttaa tai lopettaa loukkaantumisen takia, Pitkämäki perusteli.

Joulukuussa 36 vuotta täyttävä Pitkämäki on voittanut urallaan seitsemän arvokisamitalia, eli suomalaisheittäjistä eniten kautta aikojen. Hänen uransa kirkkain kruunu on vuoden 2007 maailmanmestaruus Japanin Osakassa tuloksella 90,33.

MM-kisoissa Pitkämäki on yltänyt lisäksi hopealle 2013 ja pronssille 2015. Olympialaisissa hän oli kolmas vuonna 2008 Pekingissä. EM-kisoissa hän on ollut hopealla 2006 ja kahdesti pronssilla 2010 sekä 2014.

Suomen mestaruuden Pitkämäki on voittanut kahdeksan kertaa.

Edessä arvokisasuma

Yleisurheilun seuraavat MM-kisat ovat syksyllä 2019 Qatarin Dohassa, olympialaiset 2020 Tokiossa ja EM-kisat 2020 Pariisissa.

Jos Pitkämäen terveys kestää, ensi kauden päätähtäin on selkeä: Dohan MM-kisat, jotka järjestetään poikkeuksellisesti syys-lokakuun vaihteessa.

– Päätähtäimenä on Dohassa kilpaileminen ja menestyminen. Se vain tarkoittaa sitä, että raja pitää ylittää hyvissä ajoin.

Pitkämäen ennätys on juhannukselta 2005, kun keihäs lensi Kuortaneella 91,53. Hän ylitti tuolloin 90 metrin rajan yhdeksäntenä miehenä kautta aikojen.

Yleisurheilun Timanttiliigan keihään kokonaiskilpailun 2015 voittanut Pitkämäki on valittu Vuoden urheilijaksi kolme kertaa: vuosina 2007, 2013 ja 2015.

MAINOS

Kommentoi

Jotkut ei vaan osaa koskaan lopettaa. Yritetään väkisin rimpuilla mukana, vaikka ei ole realistisia mahdollisuuksia keihäänheiton kärkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole todellista, nakkaa Kalevan Kisoissa 77m ja voittaa vuoden urheilijan tittelin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:06
Kuusamon Petäjäkankaan kentällä päästään pelaamaan golfia myös tänä kesänä: "Tavoitteena on kasvattaa ulkopaikkakuntalaisten pelaajien määrää"
9:47
Lintujen kevätmuutto alkaa olla ohi Pohjois-Pohjanmaalla - lintukevääseen kuuluu aina myös harvinaisuuksia
9:08
Vanhat kuvat: Uutta teatteritaloa vasta rakennettiin Oulussa - muistatko kohun Jumalan Teatterista?
8:22
Poliisi otti lauantai-iltana kiinni huomattavaa ylinopeutta ajaneen miehen Kaakkurissa - epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
8:06
Tänään äänestetään eurovaaliedustajat Brysseliin ja Strasbourgiin – Jos Brexit toteutuu vaalikauden aikana, Suomi saa parlamenttiin 14. jäsenen
8:04
Lehdon Oulaisten tehtaan pääluottamusmies elää roolissaan ensimmäisiä yt-neuvotteluja – "Joillekin voi olla pelottava tilanne, jos menee työ alta"
8:00
Valtameret täyttyvät muovista, mutta uudet biotuotteet eivät ole lyöneet läpi – Mistä asia kiikastaa ja onko suomalaisilla start up -yrityksillä ratkaisu ongelmaan?
99
Viestintäjohtajan viesti jäi epäselväksi – Mikko Salmen sopimattomaksi arvioitu kuva piti poistaa hämmentyneiden kommenttien takia
22
Lehdon Oulaisten tehtaan pääluottamusmies elää roolissaan ensimmäisiä yt-neuvotteluja – "Joillekin voi olla pelottava tilanne, jos menee työ alta"
16
Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen: Ministerin pesti kiinnostaa enemmän kuin Bryssel – "Olen käy­tet­tä­vis­sä mi­nis­te­rik­si, en lähde toivomaan mitään"
16
Poliisi otti lauantai-iltana kiinni huomattavaa ylinopeutta ajaneen miehen Kaakkurissa - epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
10
Kommentti: Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
9
Tänään äänestetään eurovaaliedustajat Brysseliin ja Strasbourgiin – Jos Brexit toteutuu vaalikauden aikana, Suomi saa parlamenttiin 14. jäsenen
6
Kohti reilumpaa maanhankintaa – "Oulun taudin” on mahdollistanut lunastuslaki ja sen arvonleikkaussääntely Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikko Salmi solvaa lestoja facebook-tilillään

Ihan oikein. Ovat kuin kasvain Suomessa. Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image