Karina Kukkosen hyvä kiri ei riittänyt Australiassa – "Kenttä oli yksi kapeimmista ja haas­ta­vim­mis­ta, millä olen pelannut"

Oulun Golfkerhon Karina Kukkonen ei päässyt jatkokierroksilla Australiassa LET:n toisena päivänä. Arkistokuva. KUVA: Moilanen Jukka-Pekka
Urheilu 28.2.2020 20:10
Matti Tieksola

Oulun Golfkerhon Karina Kukkosen mainio toinen päivä ei riittänyt jatkokierroksille Australiassa LET:n toisena päivänä. Kukkonen paransi peliään huomattavasti, ja jos avauspäivänä pitkät par-vitosen olivat vaikeita, niin nyt hän selvitti ne kaikki ongelmitta. Kukkosen päivän tulos oli 73 (+1), mutta jatkoon olisi tarvittu vielä kaksi lyöntiä parempi tulos.

Kukkonen teki viisi bogia par-nelosilla ja päivän neljä birdietä tulivat kahdella pitkällä par-vitosella ja kahdella par-nelosella. Kahden päivän kokonaistulos 151 (+6) riitti jaettuun sijaan 78.

– Kenttä oli yksi kapeimmista ja haastavimmista, millä olen pelannut. Edellisellä viikolla oli draivien kanssa vaikeuksia, mutta sain ne korjatuksi. Tänään oli cutiin mahdollisuuksia, mutta kahden viimeisen reiän putit jäivät 5 senttiä liian lyhyiksi. Jäin juuri kaksi lyöntiä rajasta, Kukkonen harmitteli.

Kukkonen sai vatsapöpön maanantaina ja sekin toi omat haasteensa peliin.

– Se samoin kuin jalka pitää saada kuntoon ennen seuraavaa peliä, joka on ilmeisesti Etelä-Afrikassa maaliskuun puolessa välissä, Kukkonen raportoi Australiasta.

Suomalaisista parhaiten pelasivat Sanna Nuutinen ja Noora Komulainen, jotka ovat molemmat sijalla 31 tuloksillaan 146 (+2). Nuutisen perjantain tulos oli hyvä 71 (-1).

Kilpailun johtoon siirtyi Belgian Manon de Roey, jonka hurjasteli perjantaina tuloksen 64 (-8) lyöntiä ja on kahden lyönnin karkumatkalla.

Kilpailut päättyvät sunnuntaina neljänteen kierrokseen.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

14:41
Ensimmäinen koronakuolema Pohjois-Pohjanmaalla – OYS:n yhteispäivystyksessä 15 työntekijää ja kolme ensihoitajaa altistunut koronalle
13:23
Päivän kotoiluvinkki: Puhdista kahvinkeitin marttojen ohjeilla
13:19
Ajokeli on paikoin erittäin huono Lapissa, puu kaatui talon päälle Kemijärvellä, Oulussa normaali kevättalven sää
13:13
Eduskunta hyväksyi ravintoloiden sulkemisen – pääministeri Marin tunnusti yritysten lisätukitoimien tarpeen
12:49
Toimittajamme seurasi tapahtumapaikalla: Thaimaan kone laskeutui Oulun lentokentälle, tarkastukset sujuivat ripeästi – "Hyvävointisen näköistä väkeä maskit päässä"
11:41
Uusimaa on nyt eristetty muusta Suomesta – tältä tiesuluilla näytti yöaikaan
11:38
Suomen rajat sulkeutuivat äkillisesti – operaatioon osallistuvat kertovat, millaista on valvoa Suomen ja Ruotsin rajaa Torniossa
104
Presidentti Niinistö moittii Ilta-Sanomissa kovin sanoin kansalaisia, jotka eivät tottele koronaohjeita: "Minä en sellaista halua ollenkaan hyväksyä"
69
"Maailma ei palaa ennalleen", sanoo EU-komissaari Jutta Urpilainen – Eurooppa on komissaarin mukaan nyt joukkue, jolla on sama maali
48
Krabista Ouluun palaavat matkustajat joutuvat tarkkaan syyniin –  "Kukaan ei saa lähteä kentältä tai myöhemmin muualta Oulusta julkisilla liikennevälineillä"
43
Toimittajamme seurasi tapahtumapaikalla: Thaimaan kone laskeutui Oulun lentokentälle, tarkastukset sujuivat ripeästi – "Hyvävointisen näköistä väkeä maskit päässä"
33
Mies kaahasi järjetöntä ylinopeutta Oulun Pohjantiellä, ylitystä liki sata kilometriä tunnissa – myös lukuisat rattijuopot työllistivät poliisia
30
Pohjois-Pohjanmaalla viisi uutta varmistettua tartuntaa – yksi henkilö tehohoidossa Oulussa
27
Halla-aho: Maahanmuuttajista apu maatilojen työvoimapulaan – "Sopivat kuin nyrkki naamaan"

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Lapissa ja Koillismaalla luoteistuuli on tänään voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ruohikkopalojen vaara on suuri maan etelä- ja länsiosassa sekä Etelä-Savon maakunnassa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maatilalle töihin

Aina nämä työnvieroksujat jotain keksii. Kaupungissa ei voi tietenkään myöskään töissä käydä kun tiet pölisee ja on auto... Lue lisää...
Pekkaxy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

28.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image