Kari Jalonen esittelee SC Bernin videolla ko­ti­kau­pun­kin­sa Oulun – muisto kouluvuosista naurattaa mes­ta­ri­luot­sia: "En ollut paras oppilas"

SC Bernin edustaja Urs Sahli (vas.) taltioi viime viikonloppuna Kari Jalosen Oulu-muistoja. Lopputulos – video – on nyt kaikkien nähtävillä. KUVA: Maiju Pohjanheimo
Urheilu 7.9.2019 16:37
Kimmo Siira

Euroopan seurajoukkuejääkiekkoilun jättiläisiin kuuluva SC Bern on julkaissut sosiaalisen median kanavissaan yli kuusiminuuttisen videon, jolla päävalmentaja Kari Jalonen esittelee itselleen tärkeimpiä kotikaupunkinsa Oulun paikkoja ja muistoja.

Video kuvattiin viime viikon lauantaina, kun sveitsiläisjoukkue valmistautui Raksilassa pelattuun Mestarien liigan otteluun Kärppiä vastaan.

Jalonen kertoi tuolloin Kalevalle, että hän haluaa näyttää Oulusta ainakin torin alueen, Kuusiluodon kouluna tunnetun entisen opinahjonsa, Raksilan jäähallin, Nallikarin ja Tuiran sillat.

Kovasta vaatimustasostaan tunnettu mestarivalmentaja väläyttää videolla pehmeämpää puoltaan. Jalonen, 59, esittelee ylpeydellä muun muassa Heinäpäässä sijaitsevan lapsuudenkotinsa pihapiiriä.

Vanhan koulunsa edustalla kärppäkasvatti myöntää, että energia suuntautui ankaran opiskelun sijasta pelitaitojen kehittämiseen.

– Ollakseni rehellinen, en ollut paras oppilas. Talvisin minulla oli luistimet päivittäin mukanani koulussa. Jos minulla oli aikaa edes 15 minuuttia, menin luistelemaan läheiselle kentälle. Yleensä myöhästyin tunneilta. Kun opettajat kysyivät myöhästymisen syytä, sanoin olleeni vessassa tai mitä milloinkin. Kaikki kyllä tiesivät, missä olin ollut, Jalonen nauraa.

Video on saanut runsaasti myönteistä palautetta muun muassa Twitterissä.

Bern voitti Kärpät Oulussa jatkoajan jälkeen maalein 2–3. Joukkueet kohtaavat uudelleen lauantaina, nyt Sveitsissä. Mestarien liigan ottelu alkaa kello 18.00 Suomen aikaa.

Lue myös: Oppaana tänään Herr Jalonen – mestarivalmentaja esittelee sveitsiläisseuransa kannattajille Heinäpäätä ja muita Oulu-vuosiensa tärkeitä paikkoja

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Hieno tarina. Torilla Karia tosin ihmetytti Matin Heikin hotellihanke😂😂. Paikka siis oli ennen Oululaisia kuhiseva paikka.
Keskuskenttä koulun vierestä on jyrätty kerrostalojen edestä, jossa tällä hekelöä juopot asustaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa. Olisi mukavaa jos saataisiin tälläisia tehtyä Kalevassa esimerkiksi Kärppien entisitä ulkomaanvahvistuksista (Lievers, Pota, ym..) muistoja Oulusta ja missä ovat nyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ajattelitko, että Pota ja Lievers kertoo lapsuudestaan Oulussa🤣🤣👏🏻👏🏻😂👍🏻

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:55
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
20:10
Reissusa: Roomasta leirintäaluemökin vuokrannut Päivi Kinnunen pääsi seuraamaan lempisarjansa Isä Matteon kuvauksia
19:17
Kuka kätki hopea-aarteen Inarijärven rannalle? Kysymys piinasi Seppo Saraspäätä 16 vuotta, kunnes hän ratkaisi sen Tilaajille
19:10
Talouden käänne heikompaan panee vipinää kinttuihin – Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa
19:01
Roope Korhonen onnistui supervuorossa – Sotkamon Jymy selvitti ensimmäisen ottelupallon
18:44
Espanja palasi ansaitusti koripallomestariksi – titteli heltisi puhtaalla pelillä
18:13
Bensan hinta voi nousta Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneiden iskujen seurauksena, mutta miten paljon?
85
Puheenaihe: "Myrkky, joka ei kuulu ympäristöön" – Kysyimme, pitääkö lyijy kieltää hauleissa ja luodeissa
44
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
29
EU harkitsee lentojen tai petrolin verottamista – Suomessa kokoontuneet EU:n valtiovarainministerit puivat ympäristöverojen lisäämistä
22
Rakennetaan omaleimainen Oulu – myös matala ja tiivis rakentaminen on tehokasta Lukijalta
22
Verkkokirjautuminen ja -maksaminen muuttuivat – puhelinpalveluissa ruuhkaa, osa asiakkaista näreissään
21
Sport juhli alussa, Kärpät lopussa – Hiljalleen täyttä pelikuntoa lähestyvä Jussi Jokinen kiteytti kotiavauksen: ”Ensimmäisen kympin olimme jaloissa, mutta pystyimme parantamaan”
21
Vieraslaji ottaa haltuun Venäjän Karjalan peltoja – ikääntyvät asukkaat eivät jaksa taistella jättiputkea vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

84 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image