Juventus repäisi kahden pisteen eron Interiin, mutta hinta oli kallis – Ronaldo iski voittomaalin pilkulta

Merih Demiral ohjasi vapaapotkun maalin edestä verkon perukoille. Osuma oli Demiralin Juventus-uran ensimmäinen Serie A -maali. KUVA: RICRDO ANTIMIANI / EPA
Urheilu 13.1.2020 0:01 | Päivitetty 13.1.2020 11:56
Heikki Uusitalo

Torinon mahtiseura Juventus repäisi kahden pisteen eron Serie A:ta lauantain jälkeen johtaneeseen Inter Milaniin. Tasapelin Atalantan kanssa pelanneella Interillä oli ennen sunnuntaita yhden pisteen sarjajohto ja yksi ottelu torinolaisia enemmän pelattuna.

Juventus vieraili sunnuntain myöhäisottelussa Rooman olympiastadionilla AS Roman vieraana. Ottelun loppulukemat kirjattiin värikkäiden vaiheiden jälkeen Juventukselle 1-2.

Vieraat saivat otteluun unelma-alun, kun toppari Merih Demiral ohjasi kolmen peliminuutin jälkeen pallon maalin edestä verkon perukoille. Osuma oli Demiralin Juventus-uran ensimmäinen Serie A -maali.

Vain hieman myöhemmin kotijoukkueen puolustus joutui rikkomaan Juventuksen Paulo Dybalaa rangaistusalueella. Cristiano Ronaldo viimeisteli pilkulta 0-2-lukemat. Maali oli portugalilaiselle jo kauden 14:s.

Juventukselle tuli pian huonoja uutisia, sillä Demiral loukkasi ilmeisesti polveaan tullessaan puskutilanteen jälkeen maahan. Toppari ei pystynyt jatkamaan ottelua.

Juventukselle Demiralin loukkaantuminen on varsin murheellinen asia, sillä joukkueelta on jo ennestään sivussa toppareista pitkäaikaistoipilas Giorgio Chiellini. Joukkueen kapteenin tervehtyminen menee tiettävästi pitkälle kevääseen.

Myös AS Roma kärsi loukkaantumisen avausjaksolla, kun keskikentän nuori tähti Nicolò Zaniolo joutui sivuun ottelusta.

Interin Nicolò Zaniolo joutui sivuun ottelusta loukkaannuttuaan avausjaksolla. KUVA: RICRDO ANTIMIANI / EPA

Toisella puoliajalla Roma vyörytti tilanteita Juventuksen maalille yhtenään ja lopulta työ palkittiin rangaistuspotkulla, kun pallo osui Juventus-puolustaja Alex Sandron käteen. Diego Perotti viimeisteli varmasti.

Ottelun loppu oli vieraille yhtä selvitymistaistelua, mutta maalin johto kesti loppuun asti.

Juventus koki kovia vielä ottelun loppupuolella, kun vahvaa kautta pelaava Juan Cuadrado loukkasi kamppailutilanteen jälkeen olkapäätään. Kolumbialainen pelasi ottelun loppuun olkapäätään pidellen.

Italian pääsarjan kärki on tällä hetkellä kutkuttava, kun lähes tasatahtia pisteitä keränneiden Interin ja Juventuksen vanaveteen on hurjalla voittoputkellaan kirinyt Rooman toinen joukkue Lazio. Kahdeksan perättäistä scudettoa voittanut Juventus saakin nyt pelata kierroksesta toiseen tosissaan, mikäli mielii juhlia mestaruutta kauden päätteeksi.

Korjattu kello 11.56 kahdesta kohtaa Inter AS Romaksi.

MAINOS

Kommentoi

Hieno uutinen. Etenkin kesken Roomassa pelatus Torinon Juventus pelin kentälle tullut milanolaisjoukkue Inter oli hyvä havainto! Vai tuliko påaikalle kenties Turun Inter joka vyörytti hyökkäyksiään poloisten Juventuspelaajien kauhuksi.

Ei ihme että Ronaldokin hämmästyi. En tietenkään tarkoita CR7:aa vaan pikkuisen jo lihonutta alkuperäistä brassitähteä. Tarina ei kerro mikä Ronaldoa niin hämmästytti. Oli ku klapil päähän lyäty, ku interin pualustukses pelas Matti ja Teppo toppareina.

10 pistettä - tämä oli oikeastaan huvittava juttu ja käynnisti maanantain mukavasti.

Mutta missä on JJ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juventus pelasi Roomaa vastaan ja kesken artikkelin ruvetaan puhumaan kuinka Inter vyörytti tilanteita Juventusta vastaan... Aamuksi ehtii vielä korjata...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mun mielestä Juventus pelasi AS Romaa vastaan, katoin nimittäin pelin suorana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

24.1.
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
24.1.
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
24.1.
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
24.1.
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
24.1.
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
24.1.
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
24.1.
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image