Juho Mäkelä saa vastuuta myös AC Oulun toimistolla – kon­ka­ri­hyök­kää­jä aloitti työt seuran kump­pa­nuus­joh­ta­ja­na

Juho Mäkelä oli viime kaudella AC Oulun paras maalintekijä Ykkösessä 11 osumallaan. KUVA: Pekka Peura
Urheilu 2.12.2019 11:15
Kaleva

Jalkapallon Ykkösessä pelaavan AC Oulun konkarihyökkääjä Juho Mäkelä urakoi seurassa jatkossa tuplaroolissa. Mäkelä, 36, on aloittanut työt AC Oulun kumppanuusjohtajana.

– Nykyisten kumppanuuksiemme kehittäminen ja uusien hankinta on työnkuvani ydin. Lisäksi haluan kehittää yhteistyötämme Oulun kaupungin, muiden oululaisten urheiluseurojen sekä muiden oululaisten jalkapalloseurojen kanssa, Mäkelä taustoittaa seuran tiedotteessa.

Mäkelä palasi viime keväänä pitkältä kierrokseltaan Ouluun ja solmi AC Oulun kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

– Suurin osa unelmistani on toteutunut, mutta kaksi suurta unelmaa on vielä jäljellä. Nousta AC Oulun kanssa liigaan ja pelata AC Oulussa liigaa. Maalien tekeminen liittyy tähän tietenkin olennaisena osana, Mäkelä kertoi Kalevalle viime huhtikuussa.

Kovilla odotuksilla ladattu kausi oli kuitenkin pettymys sekä seuralle että pelaajalle itselleen, kun AC Oulu liukui nousutaistelun sijasta Ykkösen häntäpäähän.

Mäkelä oli 11 osumallaan AC Oulun paras maalintekijä.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

23:26
Kaksi miestä mur­tau­tui lii­ke­ti­loi­hin ja va­ras­toon Ko­la­ris­sa – aje­li­vat va­ras­te­tuil­la moot­to­ri­kel­kal­la ja mön­ki­jäl­lä läpi yön, kunnes poliisi sai miehet kiinni
23:16
Kärpät palasi voittojen tielle junioripainotteisella joukkueella – Päävalmentaja Manneria sijaistava Lauri Mikkola: ”Tämä oli iso taisteluvoitto”
23:04
Ikimuistoinen ilta – Kärppien tähtien tuuraajaksi hälytetty Olli Vanttaja, 20, nautti kauan odottamastaan liigadebyytistä jokaisella solullaan Tilaajille
21:56
Korjaamohallissa tulipalo Torniossa, vahingot jäivät lieviksi
21:06
Oulujoella käyty koulua 90 vuotta – juhlaa vietettiin keskiviikkona
20:58
Oulujoen koulua on kehitetty perinteitä kunnioittaen – se perustettiin Oulujoen kuntaan 1939
20:52
Ylivieskassa hurja liikenneonnettomuus: henkilöauton hirvikolari johti törmäykseen pakettiauton kanssa
111
Katri Kulmuni: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista – Paine ulkoministeri Haaviston ympärillä kasvaa
99
Ulkoministeri Pekka Haavisto: Minulla ei ole tietoa operaatiosta, jolla suomalaisia tuotaisiin al-Holin leiriltä Suomeen
72
Kärpät ja kuusi muuta seuraa solmivat jättimäisen yhteistyön: Koskettaa yli 2500 pelaajaa – "Suurin jääkiekon seurayhteistyö koko Suomessa"
66
Suurin osa al-Holin suomalaisista lapsista on alle kouluikäisiä – joukossa on myös orpoja
63
Halla-ahon tietojen mukaan al-Holin leiriltä suunniteltu tilauslento Suomeen – Pääministeri Marin: uuden hallituksen linja ei poikkea aiemmasta
55
Hallitus istunut vajaan vuorokauden - oppositiosta sataa jo rankkaa arvostelua
46
Sanna Marinin hallitus sulki ensitöikseen ministereiltä pyöröoven – puolen vuoden karenssi, jos siirtyy "eturistiriidan" synnyttäviin tehtäviin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aluksi huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli on huomenna huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

En lähde kerrostaloon elävänä. On OKT Oulussa, Kempeleen rajan pinnassa, ja täällä Kuusamossa järven rannalla luonnon ke... Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

11.12.

Fingerpori

11.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image