Jal­ka­pal­loi­li­ja Riku Riski jätti Qatarin leirin väliin eettisistä syistä, myös ylei­sur­hei­lu­pii­reis­sä Dohan MM-kisat aiheuttavat jännitteitä

Yleisurheilun MM-kisat järjestetään Khalifa International -stadionilla Qatarin pääkaupungissa Dohassa. KUVA: GERNOT HENSEL
Urheilu 9.1.2019 18:42
STT

Jalkapalloilija Riku Riskin ratkaisu noteerattiin maailmalla komeasti tiistaina. Riski jäi eettisin perustein pois jalkapallomaajoukkueen Qatarin leiriltä, ja asian uutisoivat ulkomailla esimerkiksi uutistoimisto AFP, The Guardian, Aftonbladet ja Arab News. Some komppasi.

Kyse on Qatarin ihmisoikeusrikkomuksista ja ulkomaalaisten työoloista jalkapallon 2022 MM-areenoilla. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa saa selittää pitkään ja huolella Qatarin kisaisännyyttä. Samoin Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF, koska Qatarin Dohassa järjestetään 27. syyskuuta–6. lokakuuta lajin MM-kisat.

– Pientä jännitettä on ilmassa, IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski tiivistää tilanteen lomamatkaltaan Aurinkorannikolta.

Qatarin kisaisännyys on herättänyt arvostelua yleisurheilupiireissä. Toistaiseksi se on perustunut lähinnä Dohan helteeseen.

– Yleisurheilun tilanne poikkeaa sikäli jalkapallosta, että maassa on järjestetty vuosittain Timanttiliigan kilpailu. Eli siellä on tapahtumaosaamista ja myös valmis stadion, Pihlakoski muistuttaa.

– Eniten on pelätty kuumia oloja. Sen takia MM-maraton ja -kävelyt järjestetään puolilta öin paikallista aikaa.

Dollari rasvaa rattaat

Qatarin isännyys siunattiin Monacossa järjestetyssä äänestyksessä 18. marraskuuta 2014. Pihlakoski valittiin IAAF:n hallitukseen seuraavana vuonna. Hän tuntee silti valinnan taustat.

– Hallituksen eurooppalaiset jäsenet olivat arvattavasti vastaehdokkaana olleen Barcelonan takana, sillä valinta oli äänestysratkaisu, Pihlakoski kertoo.

Qatarin tarjousta oli tosin vaikea vastustaa.

– Muistaakseni Qatar lupasi rakentaa kymmenen yleisurheilukenttää lajin kehitysmaihin ja lajiin 20–30 miljoonaa dollaria sponsorirahaa. Lisäksi se maksaa MM-kisoissa urheilijoiden ja joukkueiden viulut, Pihlakoski tietää.

– Se oli taloudellisesti erittäin hyvä tarjous, joten päätös oli varmasti siinä mielessä perusteltu. Sitä en tiedä, miten paljon ihmisoikeudet olivat silloin esillä.

Haave olympiarenkaista

Yleisurheilu rimpuilee päätöksensä kanssa kohti lokakuuta ja uhkaa saada siitä kipeitä muistutuksia.

– Olisi toki sisäsiistimpää, jos kisat olisivat jossain yleisemmin hyväksytyssä ympäristössä, Pihlakoski myöntää.

– Toisaalta lajille on tärkeää, että kisoja kierrätetään eri maissa ja maanosissa.

Tilanne on noteerattu yleisurheilussa. Lajissa on sittemmin otettu käyttöön pisteytysjärjestelmä, jonka perusteella IAAF:n arviointikomitea rankkaa kisoja hakevat kaupungit. Uudistuksella varmistetaan kestävät päätökset ja haun läpinäkyvyys.

Qatar on hakenut hanakasti eri lajien MM-tapahtumia ja onnistunut myös voimistelussa ja squashissa.

– Taustalla on iso visio, että maa voisi jossain vaiheessa hakea olympialaisia, Pihlakoski kertoo.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

Riku sai näin nimensä julkisuuteen.Eduskuntavaaleihin vielä ainakin Väyrysen 7 Tähdenpuolue hakee halukkaita ehdokkaita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, jalkapallossa varsinkin kampanjoidaan rasismia vastaan , mutta ei koske johtoporrasta .
Urheilu on läpimätä ,rahanteko mylly isoille pojille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tyhmä päätös mennä Qatariin. Edustaa joko täydellistä tietämättömyyttä, piittaamattomuutta tai niiden yhdistelmää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Isot pelaajat eivät uskalla kuin myötäillä isoja korruptoituneita pomoja ja siksi pienten pitää uskaltaa näyttää esimerkkiä. Hyvä Riku - suuri on kunnioitukseni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Riku Riskin päätöstä kunnioitan , korruptoituneet MM jalkapallonkisa päättäjät tekivät suuren virheen luvatessaan kisat Qatarille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

9:16
Merihädässä ollut norjalaisristeilijä kulkee taas ja matkustajia evakuoidaan – kapteeni on lehtitietojen perusteella suomalainen
9:12
Sikalarakennuksen katto sortunut osittain Ristijärvellä – sortuneella alueella noin 200 sikaa, eläinvahingoista ei tietoa
9:00
Essee: Syön tästedeskin lihaa, autoilen ja lennän – emme tarvitse elämäntapapoliiseja Tilaajille
9:00
Analyysi: Vaalikampanjoista loppuivat repivät aiheet, koska kukaan ei halua suututtaa Sdp:tä
9:00
Mahdollisuus antaa lapselle neljä etunimeä ei aiheuttanyt ryntäystä maistraattiin – uutena ilmiönä lapselle halutaan hakea yhteinen sukunimi Tilaajille
8:26
Vanhat kuvat: Saariselän monotansseissa riitti tunnelmaa – tunturialuetta ehostettiin EU-huippukokousta varten
8:19
Jo kertaalleen palaneen omakotitalon rauniot syttyivät uudelleen Posiolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Ajokeli on huono aluksi Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi ja Salla lumi- tai räntäsateen ja lumisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

298 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tulonsiirrot rikkailta köyhille....

Viimeisin kina oli 12:sta eurosta, joka johtui työeläkemaksusta? Kuten tunnettua alle 15 000€ vuodessa tienatusta ei mak... Lue lisää...
Sopotti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image