Sport piinasi pitkään TPS:ää

Liiga 6.3.2018 21:27
STT

Vaasan Sportin ja Turun Palloseuran Liigaottelu oli merkillinen tapahtuma. TPS uskoi, että kymmenen minuutin railakas pyörittäminen riittää voittoon. Tosin se riittikin, mutta TPS:lle tuli hikinen urakka ennen 5-4-jatkoaikavoittoa.

- Tuli perinteinen tuudittautuminen, että tulee helppo voitto. No ei tullut, tunnusti TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen.

Sportin tilanne on ollut jo jonkin aikaa vakaa: sijoitus sarjassa tulee olemaan viimeinen. Siksi tiistainkin otteluun oli otettu reippaasti mukaan seuran omia A-nuoria. Kokoonpanossa oli peräti viisi A-nuorten kirjoissa olevaa pelaajaa. Heistä Jere Erkkilä oli mukana elämänsä ensimmäisessä Liigaottelussa.

- Nuoret pelasivat ennakkoluulottomasti, oli Sportin päävalmentajan Tomek Valtosen arvio.

Sport on ollut TPS:lle viime vuosina helppo vastustaja, mutta tilanne on muuttunut tällä kaudella. Edellisessä kotiottelussa Sport katkaisi TPS:n kymmenen keskinäisen ottelun voittoputken ja tiistai-illassa kotivoitto oli lähellä. TPS:n Zach Budishkuitenkin vispasi jatkoajalla voittomaalin.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

59
JHL julisti ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Olemme valmiita laajentamaan työtaistelutoimia, jos hallitus ei peräänny"
53
Oulun Allas Sea Poolin suunnitelmat ovat valmiit – Kiikeliin rakennetaan kolme allasta, kaksi saunaa ja erillinen ravintolarakennus
40
Työttömyysaste laski Pohjois-Pohjanmaalla alle 10 prosentin – edellisen kerran sama tilanne vuonna 2012
36
Oulun kaupungille 18,2 miljoonan potti Technopoliksen osakekaupasta – vähentää lainatarvetta
30
Oulun Allas Sea Pool innostaa ja huolettaa – suunnitelmia esiteltiin tiistaina Pakkalan salissa
19
OP aloittaa massiiviset yt-neuvottelut keskuskonsernissaan – neuvottelut eivät koske OP-ryhmän osuuspankkeja
16
Oulun keskustan joulutorikokonaisuus levittäytyy Rotuaarilta kesäkadulle – myyjiä haetaan jo

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinisilmäinen Suomi ja tonnttikaupat

165 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Venäläisiä syrjitään Suomessa.

Kaksoiskansalainen ei pääse venäjällä armeijan palvelukseen, korkeimpiin virkoihin eikä muuallakaan, paitsi suomessa täm... Lue lisää...
veteraanin jälkeläin...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

25.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image