Sarjajumbo Sport näpäytti Kärppien varamiehistä joukkuetta – Jari Sailion kavennus jäi Vaasan perjantai-illassa laihaksi lohduksi

Kärppien Aatu Räty laukoo, mutta Sportin maalivahti Niko Hovinen ei ole yllätettävissä. Aku Räty tekee maalilla maskia. KUVA: Pasi Suokko
Liiga 13.12.2019 20:57
Kimmo Siira

Jääkiekkoliigaa johtavan Kärppien vierailu Sportin kotiluolassa Vaasassa oli odotetun hankala. Sport on piinannut Kärppiä kotiyleisönsä tukemana aiemminkin, eikä perjantai-ilta ollut poikkeus: sarjajumbo kuittasi pisteet tililleen 2–1-voitolla.

Kärppien kamppailu luisui väärille urille jo avauserässä, kun Sport karkasi kahden maalin johtoon. Ensimmäisen osuman ohjasi lähietäisyydeltä rovaniemeläislähtöinen, juniorina Kärpissäkin pelannut Antti Erkinjuntti ajassa 7.43.

2–0-maalin isännille iski Nivala Cowboysin kasvatti Toni Kallela.

Ottelun toisessa ja kolmannessa erässä Kärpät otti pelin hallintaansa, mutta varamiehisen joukkueen otteista puuttui tuttu tavaramerkki: tyly tehokkuus. Varsinkin ylivoimapelissä ratkaisumallit olivat ennalta arvattavia ja ponnettomia.

Kärpät pääsi Jari Sailion päätöserän osumalla vielä iskuetäisyydelle, mutta viimeisen viisiminuuttisen kiri ei tuottanut toista maalia.

Jari Sailio teki Kärppien 2-1-maalin Vaasan Sportia vastaan pelatussa liigaottelussa perjantaina.

Lähimpänä tasoitusta oli Julius Junttila, jonka laukaus painui Sport-vahti Niko Hovisen syliin.

Isäntien voiton takuumiehenä loisti nimenomaan Hovinen, joka urakoi illan aikana 26 torjuntaa.

Tolpat kilisivät

Kärppien esitys jäi kautta linjan kauas parhaasta tasosta, mutta myös kuuluisat pienet marginaalit olivat perjantaina vieraita vastaan.

Jussi Jokinen osui avauserän huippupaikastaan tolppaan, ja Jimi Jalosen toisen erän rystylaukaus kilahti yläputkeen.

Ennen seuraavaa ottelua Kärpät saa koota rivinsä rauhassa. Joukkue on seuraavan kerran tositoimissa ensi viikon perjantaina, kun Jukurit saapuu vierailulle Raksilaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (50)

SM liigassa nykyään maalivahdin koskemattomuutta ei enää tarvitse kunnioitetta, maalivahdin alueella voi oleskella, kuten Sport ennen eilistä maalia.
Kannattaisi SM liigan tuomarilinjan täksi kaudeksi muuttaneiden vastuuhenkilöiden lukea entisen Kärppien, SM liigan ja NHL parhaana maalivahtina palkitun Tim Thomasin tarina, ymmärtäisivät päätöstensä älyttömyyden. Thomasin aivot on pilattu jääkiekossa ja jokainen päivä on erittäin vaikeaa ihan arkisissa asioissa selviytyä.
Maalivahti pelaa alhaalla ja nyt SM muuttunut linja täksi kaudeksi on turmion tie, jopa maalivahdin koskemattomuutta loukataan jatkuvasti, päälle ajetaan, seistään maalivahdin alueella, jopa hyökätään päälle.
Pahat lonkka ja polvivammat, aivotärähdyksiä tulee varmasti, pelaaminen tulee varovaiseksi, kuka kehtaa alkaa maalivahdiksi, suuri yleisö jättää väkivaltalajin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan hyvin pelasivat, mutta nuorille sattui turhan paljon virheitä. Jotku nuoret pelasivat vähän ylimmielisesti ja toivottavati koutsi muistuttaa nöyryydestä ja kunnioituksesta peliä kohtaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pikkujoulureissu Vaasaan, no ei mennyt putkeen! Häpeällinen tappio, noilla laukaisumäärillä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maalin teko siellä oli iso ongelma eikä laukauksien määrä.
Teeppä siinä maali kun poikittaista mailaa selkään tulee koko ajan maalin edessä ja kulmissa.
Vastustaja kalasti näyttävillä sukeltelemalla jäähyjä.
Maaottelujen aikana SM liigassa pitää olla kaikilla harjoittelutauko pelataan vaikka tiiviimmin, siitä kaikki lajia ymmärtävät ovat samaa mieltä.
Kärpiltä puuttui neljä kansainvälisen tason maajoukkuepelaajaa, lisäksi telotut Kukkonen ja Pyörälä poissa.
Pesonen ja seitsemän muuta mukaan lukien maalivahti Annunen uusien sääntöjen takia ilmeisesti telottuna.
Seurat ja pelaajat hyödyntää amatööri tuomareiden heikkoudet ja eihän se ole pelaajien vika jos tuomareiden taso heikko eikä riitä ammattilaissarjaan, todelliset ja vahingoittavat rikkeet jää heiltä näkemättä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Läheppä kattoon muihin maihin lätkää ja tuomaritasoa siellä ennenkuin puhut tuomareiden tasosta Suomessa, vika ei ole tuomareissa vaan säännöissä ja tulkinnoissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuorelta joukkueelta hyvä peli joka parani koko ajan. Kaksi tolppaa ja lopulta maalikin. Todella tärkeää, että A-junnut saavat liigakokemusta. Se kasvaa korkoa koron päälle. Mukava katsoa uusia pelaajia ja nauttia heidän taitotasostaan, joka on jo liigatasoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tolppa ei ole mitään ja jää vain harmittamaan.
Arvokasta kokemusta juniorit saavat, mutta Sport ei ole mikään mittari SM liigassa.
Pärjäsivät hyvän maalivahdin ja heikon tuomarilinjan avulla, selvät jäähyt jäivät antamatta, sukeltelu meni täysin läpi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ai että sukeltelut menivät täysin läpi. Kärpät sai huikeat kolme jäähyä tuossa matsissa!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei taida kommentoijat täällä seurata kärppiä muuten, kuin runkosarjatilanteen osalta. Porukka lynkkaa Mikkolan jo nyt, vaikka 2 Mikkolan alaisuudessa pelattua peliä on pelattu pääosin A-junioripainotteisella rosterilla. Lammikko, Pulju, Niemelä, Krejcik ja Manner ovat Eht:lla. Loukkaantuneina mm. Pyörälä, Pesonen, Kristof, Lindsten, Kukkonen, Mäkelä, Ronkainen, Annunen ja joku varmasti unohtui mainita..... Sanomattakin selvää, että jo Sport antaa kärpille haasteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Loukkaantumiset johtuu pelkästään tästä armottoman huonosta tuomareiden toiminnasta, samalla ylivoimaa saa filmaamalla huonompi joukkue, sekin lisää loukkaantumisia.
Seurat sijoittaa huippu pelaajiin, joita saa hakata vapaasti joka paikkaan, epäpuhtaat taklaukset lisääntyneet.
Ruotsi -suomi pelissä näki taas pitkästä aikaa hyvää tuomaritoimintaa, eikä poikittaista selkään peliä yhtään, joka ainoa tapa pelata SM liigan tyyliin.
Pelaajat saivat pelata, puolustajat saivat pelata, jännittävä peli.
Vaasan pelin taso ja tuomaritoiminta oli kärsimysnäytelmä, varmasti vähentää katsojia katsomosta.
Kärpät myy hallin loppuu joka pelissä, mutta kausikorttilaiset eivät tule firmojen paikoille, siksi on tyhjiä paikkoja paljon, nykykiekko Suomessa ei suosi taitopeliä ja puhtaita kovinkin taklauksia, jota suurin osa yleisöstä arvostaa ja tulee aina uudestaan katsomaan.
Hyvässä kovassa taklauksessa kukaan ei loukkaannu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitää myös muistaa että ei Sport ole niin huono kuin sarjataulukko näyttää tai on tietysti kun kerran ovat jumbona, mutta Vaasa ei ole se helpoin paikka pelata etenkään a-junnuille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyisellä sarjajärjestelmällä on liian vähän pelejä, vain vajaa sata kaudessa. Ottelumäärä pitää tuplata: pelejä ja harjoituksia vuoden jokaiselle päivälle. Loputkin rahat pois yksinkertaisena pidetyltä kiekkokansalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se Kärpillä iso tuo 1kenttä 14 miestä,ja ei peli toimi kun ne puuttuu. mitenkähän se muilla toimisi, pelkkää voittokulkua varmaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surkeasta tasosta. Ei mistään muusta. Montako suomalaisjoukkuetta taistelee CHL:n kärkisijoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpiltä muutama vaikeempi peli joita tulee ihan joka joukkueelle, niin täällä taas tietäjät on vauhdissa. Sarjakakkonen tulee 8 pisteen päässä ja Kärpillä peli vähemmän pelattuna, niin täällä on tietäjät vaatimassa herätystä ja ryhtiä hommaan:D Puolet joukkueesta tällä hetkellä puuttuu kokoonpanosta, sitä paitsi hyvin on a-junnut paikannu tilannetta. Vaadin herätystä ja ryhtiä kommentointiin, tosin kun kellon aikoja katsoo niin tietäjillä on ilmeisen kova itseluottamus jo päällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helppo veikata tuollainen peli, pitäisi olla itsestään selvä voittaja, niin sitten mennään häviämään kauden piste-automaatille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylläpä on armoa tuntematonta kommentointia täällä! Minusta Kärpät pelasi kohtuullisesti siihen materiaaliin nähden, mitä käytettävissä oli. Ei yksikään liigajoukkue kestä noin monta poissaoloa ja tokihan se näkyy mm. viisikkopuolustamisessa. Montako avauskokoonpanon pakkia puuttuu; Krejcik, Niemelä, Kukkonen, Ronkainen, Mäkelä. Hyökkääjistä mm. Puljujärvi, Lammikko, Pyörälä, Pesonen, Kristof, Lindsten, joista moni on tärkeä puolustava hyökkääjä. Todella kohtuutonta tässä tilanteessa teilata myös Lauri Mikkonen. Sama kuin sanoisi sinulle, että miksi vauhti ei riitä, kun ajat autolla kolmella renkaalla. Hyvin KÄrpät on taistellut vajaalla miehistollä ja aina yhtä ylpeä omasta joukkuueesta voi olla. Menestystä Kärpille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (50)

Uutisvirta

16:04
Ker­ros­ta­lo­asun­nos­sa syttyi tu­li­pa­lo Kemissä tiis­tai­na – poliisi tutkii syt­ty­mis­syy­tä
15:49
Lähetä kuva, mikä pitää sinut sinut lämpimänä talven kylmässä - osallistu kilpailuun
15:48
Bachin kantaatin mottona on, että älä tuomitse liian ankarasti – Vanhan musiikin festivaalilla Oulussa voi tehdä syyllisyyden kokemisen ja siitä vapautumisen matkan Tilaajille
15:22
Kesätyöhaku alkaa Kempeleessä – vaihtoehtoina kunnan työt, kesätyöseteli sekä kesäyrittäjyys
15:16
Punaista päin kävelleet jalankulkijat jäivät auton alle Rovaniemellä
15:13
Traktori suistui katolleen ojaan Kiiminkijoentiellä Oulussa
15:10
Henkilöauto suistui katolleen ojaan Siikajoella – rekkakuski auttoi vöihin roikkumaan jääneen kuljettajan ulos autosta
48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
30
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
30
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
22
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
16
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
13
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
13
Nivalan vakavan liikenneonnettomuuden kuljettaja oli 17-vuotias, saanut kortin poikkeusluvalla – auto ajautui pellolle kymmenen metrin päästä bussipysäkillä odotelleista ihmisistä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Sankkaa savua
lukija

Uusin lukijakuva

Iitaz

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image