Pyörälä ja Lindsten lähestyvät pelikuntoa – Aku Räty nousee Kristofin ja Junttilan ketjuun

Nuorten MM-kisoista palannut Aku Räty saa näytönpaikan Michal Kristofin ja Julius Junttilan ketjussa. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen/Arkisto
Liiga 9.1.2020 14:58
Joonas Hentilä

Perjantaina TPS:n vieraaksi matkustava ja lauantaina Raksilassa Ilvestä isännöivä Kärpät sai alkuviikosta joukkueharjoituksiinsa mieluisia vahvistuksia sairastuvalta. Mika Pyörälä ja Jasper Lindsten ovat olleet muutaman päivän täysillä mukana, mutta heidän pelaamisensa ratkeaa vasta perjantaina.

Nuorten MM-kisoista palannut maalivahti Justus Annunen ei ole Turussa Kärppien vahvuudessa flunssan vuoksi. Patrik Rybarin aisaparina jatkaa ainakin vielä TPS-ottelussa A-Kärppien Joel Blomqvist, joka täyttää perjantaina 18 vuotta.

Myös nuorten kisoissa esiintynyt Aku Räty hyökkää TPS:ää vastaan Julius Junttilan ja Michal Kristofin rinnalla. Pikkuveli Aatu puolestaan pelasi keskiviikkona nuorten SM-liigaa.

– Mielestäni jokainen kärppäpoika hoiti kisoissa ruutunsa hienosti. Aatu täytti roolinsa joukkueen nuorimpana. Aku paiski kansainvälisen tason roolipelaajan työtä ja pystyi tekemään pieniä, voittavia asioita jokaisessa vaihdossa, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner kehui.

– Justus olisi varmasti halunnut ottaa muutaman päästetyn maalin pois itseltään, mutta hän oli silti suuri tekijä, miksi Suomi oli neljän parhaan joukossa.

Liigan runkosarja on suurimmaksi osaksi härkäviikkoa toisensa perään, mutta viime aikoina Kärpät on saanut levähtää ja keskittyä hiomaan pelillisiä asioita. Oululaisjoukkue on pelannut tämän kalenterivuoden aikana ainoastaan yhden ottelun.

– Olemme harjoituksissa halunneet vahvistaa omaa monipuolisuuttamme. Pelissä pitää olla viisautta, mutta myös rohkeutta ja yllätyksellisyyttä. Olemme myös yrittäneet keksiä keinoja, miten saisimme ukkeleita ja kiekkoja maalille, ettei peli menisi pelkäksi kiekonhallinnaksi.

MAINOS

Kommentoi

tepsi nappasi hienosti yhden pisteen.tuomarit taas tuli hätiin jatkoajalla kun antoi lahja jäähyn tepsille vaikka tilanteessa ei ollut mitään rikettä.liiga ei halunnut että liiga jumbo voittaa ottelun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaleva on erittäin ollut aina erittäin hyvä jääkiekko lehti, toimittajat valtakunnan parhaat, varmasti paras lehti.
Yli 30 vuotta kestänyt kestotilaus loppui tämän epäasiallisen mielipide kirjoittelun takia, jossa samalla tavalla toistetaan juttuja.
Nyt on hyvä mieli, en ole enää maksamassa tätä epäasiallista mahdollistavaa mielipide kirjoituittelua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta missä on Janne Pesonen. Taisi olla virhe investointi, tuskin pelaa enää Kärpissä. Ihmettelen myös Kristoffin peliä, pitäskö hankkia jostain kunnon sentteri ja laittaa Kristoff katseleen uutta seuraa. Junnuista ei taida löytyä vielä paikan täyttävää sentteriä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikkihan ne saman määrän pelejä runkosarjassa pelaa, jos ei ukot lopu ennen aikojaan.
Miten se tps:n tyhjennysmyynnin alku on jortikan mielestä mennyt?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hauska lukea teidän iän ikuisia valitus virsiä ei kukaan aikuistu vaan valittaa tyhjistä asioista Menkää Töihin 🤔

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuota Kristofin pelipaikkaa ja peliaikaa ihmettelen suuresti Kärpissä. Kompetenssiä ei ole valitettavasti. Nyt olisi hyvä hetki laittaa joku oma nuori hänen tilalleen ja alkaa kasvattamaan tulevaisuuden suurpelaajaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmettele rauhassa. Junnuissa noin hyvää sentteriä ei ole Räty ehkä kolmen vuoden päästä kun tulee ruista ranteeseen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Kärpillä ja TPS:lla takana 35 ottelua sekä muilla joko yksi tai kaksi enemmän eli Kärpät on kantanut kuormaa jo aiemmin sekä viikonloppuna peli sekä perjantaina että lauantaina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu
Viesti poistettu

olisi pitänyt tietää että kärpät ei kansainvälisissä turnauksessa pärjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokaisella joukkueella on 60 runkosarjaottelua lähes yhtä pitkällä ajanjaksolla. Jos Kärpillä nyt on lepsua, tulee tiukempi vaihe myöhemmin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oliko Kärpillä nyt kaksi ottelua vähemmän kuin esimerkiksi Tapparalla, ei mitään merkitystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:24
Jalkansa loukannut joutsen huolettaa oululaisia – lintu kököttänyt Raatissa jään päällä pakkasessa
10:14
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli kahdeksaankymmeneen – Aasian pörssit ja matkailuosakkeet laskivat
9:36
Aurinko innosti Nallikarin edustalla ja muuallakin jäällä - lukijat kuvasivat valoisten pakkaspäivien touhuja
9:15
Ylen MOT-ohjelma: Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien sopimuksen – lakitoimiston arvio sopimusmuutoksen laittomuudesta ohitettiin
9:09
NBA-koripallotähti Kobe Bryantin ja hänen tyttärensä kuolemaa on surtu ympäri maailman – tämä helikopteriturmasta tiedetään
9:00
Auton lämmitysjohdosta lähtenyt palo tuhosi henkilöauton ja uhkasi sytyttää katoksen Muhoksella
8:24
Suunniteltu tehtaan laajennus vetää jo yrityksiä Kemiin – "Kaupungille tulevien erilaisten kyselyiden määrä on moninkertaistunut" Tilaajille
45
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
40
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
8
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
8
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
6
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
3
Keihäsmatkat-sarja on humalainen pätkä suomalaista matkailuhistoriaa – ensin ollaan kivassa kännissä ja sitten iskee krapula

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan keski- ja itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven kuntia sekä Enontekiön kunnassa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Minulla on omakotitalossani jopa kaksi vessaa. Voin ihan huvikseni käydä kummassa vaan sen mukaan miten huvittaa. En ymm... Lue lisää...
Äly hoi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image