Myös Shaun Heshka Kärppien yk­kös­pak­ki­pa­ris­ta sairastuvalle – Manner vaihtoi kes­kus­hyök­kää­jien paikkoja Sport-peliin: ”Haemme suo­ra­vii­vai­suut­ta kak­kos­ket­juun”

Kärppien kokoonpanosta puuttuu luistimesta pääosuman saanut kanadalaispuolustaja Shaun Heshka. KUVA: Peura Pekka
Liiga 19.2.2020 12:09
Janne Onnela

Raksilan keskiviikkoillan liigakamppailussa on etukäteen ajateltuna harvinaisen selvät sävelet. Pudotuspelimahdollisuutensa jo ajat sitten menettänyt liigajumbo yrittää raapia pisteitä runkosarjanvoitosta taistelevaa kotijoukkuetta vastaan keinolla millä hyvänsä. 

Vaasan Sport ja kesken kauden vaasalaisjoukkueen ohjaksiin tarttunut konkarivalmentaja Risto Dufva löytävät tuskin mistään sellaista kikkakirjaa, jolla Sport onnistuisi yllättämään Kärpät toistamiseen tällä kaudella. 

Joulukuun puolivälissä vaasalaiset nappasivat 2-1-kotivoiton vajaamiehisestä oululaisjoukkueesta. Vajaamiehinen Kärpät on keskiviikon kamppailussakin, mutta vieraiden yllätysmahdollisuudet ovat silti ohuet. 

Jakub Krejcikin, Otto Karvisen ja Julius Hermosen lisäksi Kärppien kokoonpanosta puuttuvat Antti Tyrväisen luistimesta pääosuman saanut kanadalaispuolustaja Shaun Heshka sekä alavartalovammaa 1-3 viikkoa paranteleva Jussi Jokinen. Kärppäleiristä kantautuneiden tietojen mukaan Heshkan sairausloman ei pitäisi kestää kovin kauan. 

– Heshkalla kävi onni onnettomuudessa, sillä tilanteessa olisi voinut käydä paljon huonomminkin, kärppäluotsi Mikko Manner puhalteli. 

Heshkan poissaolon myötä Kärpiltä on sivussa ykköspakkipari kokonaisuudessaan, sillä Jakub Krejcik huilaa viime viikon vamman seurauksena kuukauden päivät. 

Ykköspakkiparina luutii keskiviikkona Joona Huttula ja Topi Niemelä. Kokemuskontrasti Krejcik-Heshka-kaksikkoon on valtava. 

Kristof sivuun koko kauden hallinnoimalta tontiltaan 

Kärpillä on muutoksia myös hyökkäyspäässä osin Jokisen poissaolon siivittämänä. Lauantaina vihdoin kaivattuja onnistumisia kaukalossa saanut Michal Kristof siirtyy kolmosketjuun Juhamatti Aaltosen ja Miska Humalojan keskushyökkääjäksi. 

Janne Pesonen puolestaan ottaa slovakkisentterin paikan kakkosketjun keskushyökkääjänä. 

– Haemme suoraviivaisuutta kakkosketjuun. Pesosella ja Julius Junttilalla on yhteisiä kokemuksia jo viime kaudelta Växjöstä. Kristof puolestaan tuo kolmosketjuun nopeustaitavuutta ja sellaista parivaljakkoajattelua Aaltosen kanssa, Manner taustoittaa muutoksia. 

Kolmosketjun kolmantena lenkkinä pelaa keskiviikkona Miska Humaloja. Kärppien kokoonpanoon palaa myös loukkaantumisestaan toipunut puolustaja Aleksi Mäkelä

Paineeton Sport

Pudotuspelisaumansa jo ajat sitten menettänyt Sport pelaa loppukauden ajan enää kunniastaan. Vaasalaiset voivat lähteä vapautuneesti vailla minkään valtakunnan paineita jokaiseen jäljellä olevaan peliin, mikä avaa osaltaan yllätysmahdollisuuden varmasti monena iltana. 

Pelaajaliikenne Vaasassa on ollut vilkasta talven aikana. Pois ovat lähteneet muun muassa kärppäkasvatti Antti Kalapudas sekä joukkueen paras pistemies Chris DeSousa

Vaasalaisjoukkueeseen on liittynyt puolestaan Turun Palloseurassa sivuraiteille ajautunut vaasalaiskasvatti Simon Suoranta, joka takoi muutama vuosi sitten Porin Ässissä kovat kokonaispisteet. 

Kärppien kokoonpanot Sport-ottelussa: 

Hyökkääjät:

#17 Mika Pyörälä – #19 Juho Lammikko -#9 Jesse Puljujärvi

#13 Julius Junttila - #20 Janne Pesonen - #29 Radek Koblizek

#27 Miska Humaloja – #19 Michal Kristof – #50 Juhamatti Aaltonen

#41 Jari Sailio – #51 Jesse Koskenkorva – #38 Aku Räty 

Puolustajat:

#4 Joona Huttula – #7 Topi Niemelä

#43 Miihkali Teppo – #71 Ludwig Byström

#5 Lasse Kukkonen – #28 Mikko Niemelä

#37 Aleksi Mäkelä 

Maalivahdit: #42 Patrik Rybar (#32 Joel Blomqvist)

 

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (23)

Olisin mielelläni nähnyt myös puolustajat Lehtonen ja Mikkola myös mukana kisoissa.
Pojat pelasivat ihan hyvän kauden pakkiparina liigassa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo,se Heshkan naamaan osunut luistin olisi voinut tehdä pahaa jälkeä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä sportit ja tepsukat kuuluvat mestikseen. Asiasta on lopultakin avautunut keskustelua. 10 joukkueen liigaan ei kuulu joukkueet, jotka saa alle piste per ottelu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpillä on yli piste per ottelu reilusti, esim tepsukoilla ei lähellekkään sitä, luovuttivat loppiaisena kauden, säälittävää huippu-urheilua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heshkaan osui Jullen luistin eikä hesalaisen, tuon voi tarkistaa ottelun nauhoituksesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkistettu hidastuksesta, sekä Junttila että Tyrväinen kaatuvat ja hifkiläisen luistin osuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kertokaa minulle, keitä nämä joululta alkavat harjoitusottelut palvelee?. Varmaan valkkoja ja Manner sanoo pelin jälkeen mediassa, että vastustaja oli mahtava, upea, kova jne. Miksi liiga sallii tämän, joka ei taatusti palvele katsojia. Nytkin olisi päässyt 2 yhden hinnalla ja enkä menisi, vaikka ilman pääsisi. Puhutaan, että on oikein pelaajien myynti, jotta seura pelastuu siltä vuodelta. Arvatkaa, paljonko se korpeaa kausikortin ostanutta katsojaa. Jos jokerit on narrilauma, minusta liiga se isoin narri suomessa on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakisto on huolestuttavan heikko, Ahon mielestä sopivaa ei löytynyt siirtoajan puitteissa, uskokoot ken tahtoo...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakisto luvattoman heikko. Mikko Niemelä joutuu taas Kukkosen pakkipariksi kun on unohtunut puolustajan perusasiat !
Nuoria pakkeja on jo oven takana eli kannattas jo nyt hankkia niille kokemusta kun ei valmiita pakkeja löytynyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liigan sarjan voittaja pelaa kahdeksatta vastaan ja kakkonen seiskaa. Mitä väliä on, voittaako liigan, nyt olisi hyvä antaa näissä harjoitusotteluissa peliaikaa omille A-junioreille. Pari pakkia ja 3 hyökkääjää olisi sopiva määrä ja samalla saisi näyttää liigaportaalle, mitä mieltä suljetusta sarjasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liigan pitäisi tutkia tuo Jokisen loukkaantuminen, koska loukkaantumista edellisessä pelissä, HiIFK:n Pikkarainen sanoi ja vihjasi suoraan, että Jusalle tulee noutaja!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mannerin suosikki poju Kobli vaan jatkaa kakkosessa, siis parempi ku Juhis. Vain Anttila vielä puuttuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ketjuja kasata pelkän paremmuuden perusteella.
Kobli on erittäin hyvä pelaaja kakkosketjuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (23)

Uutisvirta

19:11
Talousviisaiden ryhmän puheenjohtajan neuvo yritysten pelastamisessa: Ostakaa edes silloin tällöin take away -ruokaa tai vaikka suomalainen kiuas
19:00
Näin oululaisyrittäjät ovat reagoineet koronaan: asuntoesittelyitä etänä, verkkokauppojen perustamista ja laajentuneita kotitoimituksia Tilaajille
18:31
Kotipuoti on Inarin Kaamasessa koko kylän keskus – puodinpitäjä Sonja Loponen jututtaa kävijöitä pidempään vähintään kerran viikossa Tilaajille
18:24
Kempeleen kunnanvaltuusto siirtyy etäkokouksiin
18:00
Pandemia teki Andrew Cuomosta poliittisen sankarin – rohkeimmat ehdottavat demokraattien presidenttiehdokkaan vaihtamista
16:38
Henkilöauto törmäsi valopylvääseen Pohjankartanon koulun edustalla, kyydissä olleet pääsivät ulos omin avuin
16:33
Suojavarusteiden väitetään jumittavan sairaanhoitopiireissä – "Yhdenvertainen kohtelu on turvattava kaikin keinoin"
66
Kerro meille: Millä keinoilla kuka tahansa meistä voisi nyt tukea yrityksiä?
31
Asiantuntijat: Sosiaali- ja terveysministeriön käsitys koronan tarttuvuudesta taksissa on virheellinen
23
Oululaisfirman pikatestiä voidaan käyttää myös koronan löytämiseen – testitulos luetaan älypuhelimen ruudulta
20
Stockmann hakeutuu yrityssaneeraukseen – koronaepidemia katkaisi uudistusohjelman aloittaman nousun
17
THL:n maanantain luvut: Suomessa pian 2 200 varmistettua tartuntaa, kasvua eilisestä peräti 249 tapausta – PPSHP:n alueella kahdeksan lisää
15
Sikainfluenssan aikaan kriisikokouksissa istunut ex-kansliapäällikkö ihmettelee keskustelua "nyrkistä", koska sellainen on jo olemassa
14
Koitelissa viikonloppuna hirmuisesti väkeä ja parkkipaikat täynnä - Oululaiset nauttivat täysin rinnoin aurinkoisesta kevätsäästä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

322 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalainen miljardööri lahjoittajana

Tämä uutinen on kyllä monella juttutupalaisella erittäin hankalasti uskottavissa, kun täällä on vuosikaudet tiedetty, et... Lue lisää...
Tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

6.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image