Manner tuskaili Kärppien johtoasemassa pelaamista – Kolmanneksen kauden te­ho­pis­teis­tään turkulaisia vastaan tehnyt Jokinen laittoi TPS-tehot sattuman piikkiin

Huippuhetket Kärppien 3-2-voittoon päättyneestä ottelusta.
Liiga 25.1.2020 22:42
Janne Onnela

Kärpät otti kolmen viikon tauon jälkeen täyden kolmen pisteen voittopotin myös kotikaukalossaan, kun pikkupedot kaatoivat Turun Palloseuran lauantaina Raksilassa.

Helpolla 3-2-voitto ei kuitenkaan tullut, sillä alussa peliä johtaneet turkulaiset kävivät lopussa vielä yläriman päässä tasoitusmaalista. Kärppien voitonavain oli toisen erän kolme tehominuuttia, joiden aikana isännät iskivät kaikki kolme maaliaan.

– Kolmas erä harmittaa, sillä emme pystyneet pelaamaan johtoasemassa niin laadukkaasti kuin olisimme halunneet. On selvää, että sitä meidän täytyy parantaa jatkossa, kärppäluotsi Mikko Manner mietiskeli pelin jälkeen.

Jäähy puhutti pelin jälkeen

Liigan jumbopaikalta pudotuspeliviivan tuntumaan turkulaiset valmentanut Marko Virtanen oli tyytyväinen joukkueensa taisteluilmeeseen, mutta ei ottelun kulminaatiopisteeksi nousseeseen jäähyyn toisessa erässä.

Kärpät sai värkättyä ottelun tasoitusmaalin toisessa erässä, kun TPS sai rangaistuksen poikittaisesta mailasta. Tilannetta edelsi vahvasti paitsiolta haiskahtanut tilanne, jota linjatuomari ei kuitenkaan viheltänyt.

Kärpät tasoittaa 1-1 ylivoimalla. Maalintekijänä Jussi Jokinen.

– Harmittava tilanne, kun sitä paitsiovihellystä ei koskaan tullut. Sen jälkeen oli kamppailutilanne, josta tuli ihan "höpöhöpö"-jäähy meille. Se jäi harmittamaan kovasti, Virtanen huokaili pelin jälkeen.

– Emme koskeneet kiekkoon ja kaveri rikkoi meidän pelaajaamme. Minun tietämykseni mukaan se on jäähy, mutta en ole satavarma, miten se on tarkalleen sääntökirjassa, jäähyä seuranneen ylivoiman aikana Kärppien tasoitusmaalin iskenyt Jussi Jokinen jutteli.

Toisen erän tehominuutit

Turkulaisvieraat lamaantuivat hieman epäselvästä tilanteesta ja takaiskumaalista. Kärpät latoi toisen erän lopulla lopulta kolme maalia alle kolmeen minuuttiin. Jokisen jälkeen tolppien väliin osui Jasper Lindsten.

– Silmät kiinni ja hirveällä tuurilla, kauden molemmat osumansa kasvattajaseuraansa TPS:ää vastaan iskenyt Lindsten naureskeli erätauolla.

Kärpät siirtyy 2-1-johtoon Jasper Lindstenin osumalla.

Kärppien kolmannesta maalista vastasi hetkeä myöhemmin tshekkihyökkääjä Radek Koblizek.

Päätöserässä TPS pääsi kuitenkin vielä maalin päähän ja oli tasoittaakin ottelun aivan lopussa. Kärpät selvisi ilman takaiskua osin puhtaasti hyvällä tuurilla.

– Emme pystyneet pelaamaan enää kolmannessa erässä niin laadukkaasti kuin olisimme halunneet. Kiekot jäivät keskialueelle, vaikka yritimme pelata niitä selustaan. Jatkossa meidän täytyy pelata tylymmin ratkaisuhetkillä ettei kaveri saa sitä viimeistä mahdollisuutta, Manner linjasi.

Vanha tutkapari taas yhteen ensi viikolla?

Kärppien avausmaalin iskenyt Jokinen on tehnyt kolmanneksen kauden 21 tehopisteestään TPS:ää vastaan.

– Tiedostin ennen peliä, että TPS:ää vastaan on kulkenut ja tietysti yritin ottaa siitä hieman lisävirtaa peliin, mutta kyllä tämä turkulaisia vastaan tehoilu menee puhtaasti sattuman piikkiin, Jokinen hymyili voittopelin jälkeen.

Radek Koblizek tekee Kärpille 3-1-maalin.

Jokinen arvioi kautensa sujuneen toistaiseksi kohtalaisissa merkeissä. Mies vakuuttaa, ettei viime kaudella vihoitellut selkä ole vaivannut ja peli on muutenkin maistunut.

Ensi viikolla Kärppien kokoonpanoon palaa pahoista loukkaantumisista tällä kaudella kärsinyt Janne Pesonen, jonka Manner toivoo pelaavan viimeistään perjantain vieraspelissä Hämeenlinnassa.

– Tarvitsemme kolmos-neloslinjaan vahvaa kamppailijaa ja ratkaisutilanteiden pelaajaa, Manner maalaili Pesosen tulevaa roolia.

Kolmoslinjasta löytyy myös Jokinen, joten kaksikko saanee pelata jälleen yhdessä.

– Meillä on Pessin kanssa paljon yhteisiä kokemuksia ja hyviä aihioita. Odotamme molemmat, että pystymme auttamaan joukkuetta, oli rooli keväällä mikä tahansa, Jokinen päättää.

Lue tästä otteluraportista, miten ottelu eteni.

Katso myös kuvagalleria pelistä.  

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (26)

Kauheeta kahvakiekkoa tepsillä... Estämistä, koukkua ja kahvaa tulee koko ajan millä taitopelaajilta saadaan vauhti pois mutta tuomarit ei reagoi mitenkään. Sehän on aika selvää että tuomarit on Kärppiä vastaan aina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on tämän talven trendi Kärppien automaatti jäähyille. Viime talvena oli mallivahdille jäähy kiekon sulkemisesta, kunjalka oli 5senttiä viivan väärällä puolen. Millekkään muulle joukkueelle ei tästä tullu mitään vaikka olisi ollut monen metrin päässä maalista. Tasapuolista vai tasoitusta .
Ei Kärpät siihen kaadu, kun saavat pelata aina kotona levänneenä, Kateuskin pitää ansaita

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä varmasti tuntuu, että kärsii vääryyttä jos ei sääntöjä tiedä. Sulkemisjäähyt mitkä veini viime kaudella otti, ei liittyneet mitenkään mihinkään viivaan, vaan siihen, että maalivahti sulki jo kerran peliin laittamansa kiekon uudestaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se vaan kumma, että aina, johtoasemassa oleva joukkue joutuu tuomareiden silmätikuksi, ja jäähyjä tilanteesta kuin tilanteesta. Mikä vimma, tai liigan ohje, tuomareilla on pyrkiä tasoittamaan tasoeroja jäähyjen muodossa?

Runkosarjan ylivoimaisena johtajana Kärpät joutuisi aloittamaan pelit neljällä kenttäpelaajalla, mikäli se nykytuomareista olisi kiinni. Onneksi säännöt ei sitä vielä salli, mutta ainahan voi heti alkuun viheltää 2+5+20 minuuttiset, niin alkaa puntit tasoittua.
On vain ajan kysymys, kuka tuomareista kehtaa tehdä sen ensimmäisenä. Seuraava nokittaa siihen vielä toiselle Kärppäpelaajalle 2 minuutin jäähyn.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tepsukoille voidaan sanoa, että te teitte parhaanne, mutta siitä ei saa sarjapisteitä. Selittelemälläkään ja tuuria syyttämällä ei pääse pleijareihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsittämätön tuuri jatkunu kärpillä muutaman pelin ajan, nippa nappa miljoona joukkue hoitelee näitä kyläpelejä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sehän oli selvä paitsio mistä sitten kärpät hyöty.no muutenki pillipiiparit veti tuomiot kotiinpäin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Sarjajohtajan ja jumbon erottaa se, että toinen voittaa ottelut ja toinen häviää. Tyylipisteitä annetaan mäkihypyssä. Kyllä tepsukat kuuluu eilisenkin perusteella sinne alapäähän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinkahan paljon olisi tullut Kärpille jäähyjä jos ne olisi pelanneet niin kuin Tepsi sai pelata.istuis varmaan viimeset vieläkin jäähykopissa.
onneksi ei kukaan vissiin loukkaantunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan Kärpillä kauden pohjat väärästä vaihdosta johtuneet vaihdot? Laiskuutta vai pakka sekaisin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuuri on ansaittua, kolisi ne TPS maalin kehykset monesti.
Toivottavasti se opitaan, tulosta pitää kunnioittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poikittaista selkään ja pelaaja jäähän, kiekko varmasti itselle.
Tuomarit oli hyviä, muutaman jäähyn olisi TPS voinut saada enemmän, vetivät sen verran Etelään päin tälläkin kertaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan tuomarit jotenkin parempia ihmisiä ,kun tuomari osuu kiakko / loukkaa itteään niin peli vihelletään välittömäst poikki .pelaajaa jos saa kiekosta / loukkaantuu niin peli jatkuu ...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuomareilla ei ole samoja suojia kuin pelaajilla, paha oli loukkaantuminen, ei silti lopettanut, toisin kuin makoilevat pelaajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan pelaajilla ja tuomareilla vähän eri hommat (ja varustukset) kaukalossa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (26)

Uutisvirta

10:12
Poliisikyselyn hyytävät tulokset: Poliisit eivät usko pystyvänsä takaamaan suomalaisten turvallisuutta
10:03
Jari Sillanpää paikalla oikeudessa, syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – laulajatähti kiistää syytteet
10:02
Butterfly Ventures pyrkii hiilineutraaliksi pääomasijoittajaksi
9:19
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
8:45
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
8:43
Väitös Oulun yliopistossa: Mobiilipelien grafiikkaoptimoinnin haasteet on mahdollista ratkaista
7:00
Päivän leffapoiminnat: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri sai Asterix-käsittelyn – ranskalaisessa kyläkomediassa on sadunomaisia piirteitä
23
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
20
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
11
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
6
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon
4
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
3
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
3
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image