Lasse Kukkosen uran jatko auki – "Mietin omaa jatkoani sitten, kun maailma on kunnossa"

Kärppäkapteeni Lasse Kukkosen sopimus päättyi. Konkari miettii uransa jatkoa myöhemmin. KUVA: Jarmo Kontiainen/Arkisto
Liiga 13.3.2020 20:24 | Päivitetty 13.3.2020 21:35
Janne Onnela

Liigakauden ennenaikainen päättyminen saattoi tietää myös yhden aikakauden loppua. Nykyisen sopimuksensa puitteissa kärppäkapteeni Lasse Kukkonen pelasi viimeisen ottelunsa kärppäpaidassa tiistaina Raksilan jäähallissa Lukkoa vastaan.

Jatkospimusta ei ole Kukkosen mukaan ainakaan vielä allekirjoitettu.

– Olo on tyhjä, mutta päätös lopettaa kausi oli täysin oikea. Mietin omaa jatkoani sitten, kun maailma on kunnossa, Kukkonen totesi Liigan lyötyä pisteen sarjakaudelle.

Kukkonen kertoo joukkueen valmistautuneen vielä perjantaiaamuna normaalisti lauantain Ässät-otteluun, vaikka liigapelaajat vaativat jo torstai-iltana yhteen ääneen kauden päättämistä välittömästi. Kärppäkapteenin käsityksen mukaan lopullinen päätös tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Kyllähän kaikki ymmärsivät, ettei hyviä vaihtoehtoja ollut. Tämän (koronavirus) kanssa ollaan jo niin pitkällä, että elämässä on paljon jääkiekkoa suurempiakin asioita.

– Sitä ei unohda koskaan, kun päätät kautesi mestaruuteen. Ei unohda kyllä tätäkään.

Kukkonen arvelee Kärppien kokoontuvan vielä kerran ennen kuin pelaajat karkaavat tahoilleen. Sitä ennen kapteeni rauhoittuu hetken perheen parissa.

– Vaimon kanssa päätimme juuri, että eiköhän lähdetä mökille, Kukkonen hymähti vajaa tunti liigakauden päättymisen jälkeen.

Juttua muokattu kello 21.34: Kukkonen ei pelannut torstaina Vaasassa Sportia vastaan. Hänen kauden viimeinen ottelunsa oli tiistaina.

 

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

Mistäs me uus Lasse saadaan. Vaikia aatella Kärppiä ilman Lassea.
Joskus kaikki urat päätty, mutta ei kai sentään Lassen. Vielä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansanjuhla Lasselle Areenalle, samalla Lassen luistimet hinataan paidan sijasta hallin laipioon !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jatkahan vielä ja lopetat uran tyylillä täyteen kauteen!

KukkoLasse oli Kärppien paras maalineduspelaaja omassa päässä ja Kärppien fyysisin pakki. Ottakaa nuoret Kärppä-pakit oppia tästä maalineduspelaamiseen; siellä pitää olla fyysisyyttä ja kovaa asennetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kärpät olisi tippuneet eka kierroksella Kalpaa vastaan. siitäkös parranpärinä olisi alkanut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Touhua nyt Lasse perheen kanssa mökillä mukavia asioita.
Syksyllä, kun kausi alkaa, niin #5 on taas lootassa tutulla paikalla. Ei kai toisenlaista tapaa ole olemassakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lassen olisi aika jo lopettaa. Oli pahasti jo jaloissa parempia joukkueita vastaan pelatessa. Olisi kunniakas lopetus. Jokisen olisi pitänyt lopettaa jo parivuotta sitten. Lammikko, Puljujärvi ja Pyörälä pitivät Kärpät huipulla. Manner osaa valmentamisessa vain yhden tyylin ja kun vastustajat oppivat sen alkoi Kärpillä kangerteleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä Mannerista. Toki tulosta on tullut mutta ehkä on liian yksipuolinen kuitenkin, hieman toivoisi myös aktiivisuutta penkin taakse. Nyt lähinnä seurailee peliä vaikka tilanne olisi mikä. Esim. Lukko pelissä talulla 0-4 ja mitään ei tapahdu.
Lasse ei tuohon lopeta, toivottavasti. Kesällä vähän jalkanopeutta lisää niin hyvä tulee. Jos Selänne onnistu niin onnistuu kyllä Lassekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lasse. Jos se oli tässä, niin iso KIITOS. Paita hallin kattoon ja lakki pois päästä. Olet aito kärppä. Ja hyvin rakas meille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on lasse pehmentynyt uloskantokuntoon liigasta. Turhia murehtii ja myötäilee, sillä liiga ja sen suljetut kopit yhteiskunnasta irrallinen osa. Kentällä pitää niitata aina kun siihen on paikka. Ei niistä vastuuseen joudu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerroppa joukkue liigasta joka ei ole ostojoukkue, kun tiedät senkin milloin kausi päättyy oikeaan aikaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

13:06
HS: Tiina Jylhän kauneusklinikka markkinoi suojamaskeja väärennetyllä sertifikaatilla
13:00
Talvirenkaiden hankinnassa on tapahtunut huomattava muutos – varautuminen uuteen tieliikennelakiin näkyy jo Tilaajille
12:21
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi viidellä – OYSissa 11 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa
12:03
Kaleva oikaisee
12:00
Suomalaisia sotavankeja lepää Saint Helenan hautausmaalla – Afrikan tähdestä ja Napoleonin haudasta tutulle saarelle vietiin buurisodan häviäjiä Tilaajille
12:00
Kulttuuria koronan aikaan: Kerkkämehua imeksitään, ja kohta saa kuusenkantoja nuoleskella Tilaajille
11:22
Humalaisen miehen ajama moottorikelkka kaatui jäällä Torniossa – sekä kuski että kyytiläinen loukkaantuivat, kummallakaan ei ollut kypärää
87
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
19
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
13
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
9
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"
8
Kuoleman hiljainen kaupunki – New Yorkissa rekkoihin työnnetään kuolleita, liikkeet ovat kiinni ja lääkärit ihmettelevät tilannetta
7
Viinasen talousopit toisivat uuden tuhon – tie taloudellisen häiriön yli on tasoitettava kaikille Lukijalta
6
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

205 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

PS:n kannatus laskee jatkuvasti

Mihin on kadonnut persujen uho 30 jopa yli 50 prosentin tulevista kannatusluvuista? Lue lisää...
?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image