Tilaajille

Kolumni: Kärppien kone sakkaa yksilötasolla – hallikaan ei ollut kolmannessa finaalissa täynnä

HPK kävi Raksilassa ryöstöretkellä torstaina ja jätti Kärpät nollille. HPK johtaa nyt ottelusarjaa voitoin 2-1. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Liiga 26.4.2019 10:05
Joonas Hentilä

Kriittisimmällä hetkellä Kärpät jäi nollille koti-Raksilassa ensimmäisen kerran tällä kaudella. Edellinen nollapeli kotona oli joulukuulta 2017.

Jokin mättää. Kärppien joukkueessa on tällä hetkellä monta alisuorittajaa. Laiva vuotaa niin monesta kohdasta, ettei sitä voi paikata taktisilla neronleimauksilla.

Tilaajille

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

11:55
Merivartiostot suorittavat tehostettua vesiliikennevalvontaa tänäkin juhannuksena – muistathan nämä asiat, ennen kuin lähdet vesille
11:44
Mykkäklassikoita livemusiikin kera Valveella elokuussa – Chaplinin Kultakuumekin saa monitaiteellisen säestyksen
11:34
Mikkelin rajua koulupaloa tutkitaan tuhopolttona – tutkinnanjohtaja tyynnyttelee somehuhuja
11:32
Kiinan Xi matkusti Pohjois-Koreaan tapaamaan Kimiä, Yhdysvaltain Trump haluaa kuulla uutiset pian Xiltä itseltään
11:19
Poliisi: Suomeen salakuljetettiin Venäjältä susia, joita käytettiin siitostoimintaan koirasusitilalla
11:10
Iran sanoo pudottaneensa amerikkalaisen lennokin Iranin alueella – USA:n mukaan isku tapahtui kansainvälisessä ilmatilassa
11:01
Suomalaisten kesälomabudjetti on kyselyn mukaan 1 200 euroa, suunta alaspäin – "Ensi vuonna lomabudjetit saattavat taas nousta"
49
Tuppuraisella liki 400 000 euroa asuntolainaa, Kulmunilla lainaa 100 000 euroa – Harakalla muhkea osakesalkku ja sijoitusasuntoja
31
Päivi Räsänen arkkipiispa Luoman sateenkaarisuvaitsevaiseen vastaukseen: "Pride-liikkeen ideologiaa ja kirkon arvopohjaa mahdotonta sovittaa yhteen
21
Hagelberg uskoo: Stockmannin entisiin tiloihin syntyy monipuolinen kauppakeskus – ”Pekurin korttelin kehitys tärkeää koko keskustalle”
20
IL: Riitta-Liisa ja Toni Roponen muuttavat Ida-tyttärensä kanssa Haukiputaalta Yhdysvaltoihin – Toni Roponen Denverin yliopiston hiihtovalmentajaksi
17
Alman mittaus: Perussuomalaiset selvästi suosituin puolue
11
HS: Harkimon liike aikoo rekisteröityä puolueeksi – "Tiedän ja ymmärrän, että tästä tulee kritiikkiä"
11
Lehto Group käynnistää neljä rakennushanketta ympäri Suomea – pohjoisin paikka Utsjoella, projektien arvo yhteensä 27 miljoonaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

UV-säteily on voimakasta Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. UV-indeksin arvo on 6.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

On kukkia
Lukija

Uusin lukijakuva

oulu
mällinen h

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Suomella menee ihan hyvin ja suomalaiset ovat myös hyvin arvostettuja ihmisiä maailmalla. Osa aloittajan mainitsemista ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image