Tilaajille

Kolumni: Edellinen jää­kiek­ko­kau­den peruja oli jatkosota

Jesse Puljujärvi pelasi onnistuneen kauden Kärpissä. Tulevaisuus näyttää, riittääkö se viemään nuorukaisen takaisin NHL-kaukaloihin. KUVA: Matti Räty
Liiga 13.3.2020 20:42 | Päivitetty 13.3.2020 21:04
Joonas Hentilä

Liigan perjantainen päätös kauden välittömästä loppumisesta oli ainoa oikea ratkaisu. Torstain tyhjille katsomoille pelatulla kierroksella kaukaloissa haahuili pelkkiä torsoja, joiden ajatukset olivat aivan jossain muualla.

Keväällä 2020 ketään ei kruunata jääkiekon Suomen mestariksi. Edellisen kerran näin kävi vuonna 1944, jolloin jääkiekkoilijat olivat yhdessä rintamassa idän suunnalla.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

12:21
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi kahdella – tapauksia koko maassa yhteensä 2769 kappaletta
12:03
Kaleva oikaisee
12:00
Suomalaisia sotavankeja lepää Saint Helenan hautausmaalla – Afrikan tähdestä ja Napoleonin haudasta tutulle saarelle vietiin buurisodan häviäjiä Tilaajille
12:00
Kulttuuria koronan aikaan: Kerkkämehua imeksitään, ja kohta saa kuusenkantoja nuoleskella Tilaajille
11:22
Humalaisen miehen ajama moottorikelkka kaatui jäällä Torniossa – sekä kuski että kyytiläinen loukkaantuivat, kummallakaan ei ollut kypärää
11:00
Kipujen mies ja sairauden tuttava – oululainen pastori Kauko Uusila kärsi vuosikausia kroonisesta kivusta ja lukee nyt kärsimyksestä kertovia raamatunkohtia uusin silmin Tilaajille
11:00
Perhe rakensi 35 neliön talon ja viihtyy pienissä tiloissaan: "Moni on sanonut tämän tuntuvan isommalta kuin neliöt antaisivat ymmärtää" Tilaajille
87
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
17
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
13
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
9
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"
8
Kuoleman hiljainen kaupunki – New Yorkissa rekkoihin työnnetään kuolleita, liikkeet ovat kiinni ja lääkärit ihmettelevät tilannetta
7
Viinasen talousopit toisivat uuden tuhon – tie taloudellisen häiriön yli on tasoitettava kaikille Lukijalta
6
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

207 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ensi talven aurinkolomat

Kyllä niitä , nyt kannatta jo katsoa, missä niitä jo myydään ja kartoittaa hinta tasoa. Lue lisää...
Kyllä lähden

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image