Kärppien ykkösketju jälleen uuteen uskoon – Rynnäs saa illan pelissä tor­jun­ta­vuo­ron Ässiä vastaan

Jussi Rynnäs saa Ässiä vastaan vasta toisen kerran torjuntavastuun tällä liigakaudella. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Liiga 6.10.2018 12:28 | Päivitetty 6.10.2018 12:41
Janne Onnela

Kärppien härkäviikot jatkuvat lauantaina Oulussa, kun porilaisjoukkue Ässät saapuu Raksilaan. Ottelu alkaa viikonloppupeliksi poikkeuksellisesti kello 18:30.

Kärpät pelasi viimeksi torstaina, kun oululaisjoukkue kaatoi viime kevään finaalivastustajansa Tapparan Hakametsässä. Ottelussa etenkin Rasmus Kuparin johtama kakkosketju oli monessa mukana. Vitjan nuoret pelaajat Kupari ja Aleksi Heponiemi onnistuivat molemmat myös maalinteossa.

Kärpille voitto oli jo viides perättäinen, mutta Ässät puolestaan on aloittanut kauden huomattavasti synkemmissä merkeissä. Porilaiset eivät ole saaneet yhdestäkään pelistä täyttä pistepottia ja kahdeksasta pelistään Ässät on hävinnyt suoraan kuusi.

Keskiviikkona Porissa nähtiin pilkahdus paremmasta, kun sarjakärki TPS kaatui jatkoajalla, mutta eilen porilaisilla oli paluu arkeen Kuopiossa KalPan viedessä pisteet.

Ässien kokoonpanosta löytyy muutama mielenkiintoinen pelaaja. Porilaiset ovat tehneet sarjassa vähiten maaleja (15) ja niistä kymmenessä mukana on ollut joukkueen ykköstähti Sakari Salminen. Kärppien on syytä olla pistepörssissä neljäntenä majailevan Salmisen kanssa varuillaan lauantaina.

Tulosvastuu jakautuu Porissa nyt kuitenkin useammille hartioille. Ässät palkkasi viime viikolla paikallisvastustaja Rauman Lukosta potkut saaneen Lauri Tukosen. Läpi uransa pahoista loukkaantumisista kärsinyt Tukonen on parhaimmillaan liigatasolla varsin pätevä pelimies. Esimakua saatiin jo ensimmäisessä pelissä, jossa Tukonen ratkaisi voiton jatkoajalla Ässille.

Ässien kokoonpanon mielenkiinto voi lisääntyä myöhemmin syksyllä entisestään, sillä kauden NHL-joukkue Montreal Canadiensissa aloittaneen Jesperi Kotkaniemen odotetaan palaavan hyvästä NHL-startista huolimatta Poriin. Kotkaniemi on porilaisjoukkueen päävalmentaja Mikael Kotkaniemen poika.

Rynnäkselle kauden toinen liigaottelu

Kärppien viiden ottelun voittoputki on rakennettu vahvan puolustuksen päälle. Viidessä voittopelissä Kärpät on päästänyt ainoastaan kuusi maalia. Koko joukkue puolustaa tunnollisesti ja viimeisenä lukkona maalinsuulla on häärinyt huippuvireessä pelaava Veini Vehviläinen.

Hyvän jakson ansiosta Kärpät on noussut sarjan peräpäästä kärkikahinoihin. Voitolla Ässistä Kärpät ottaisi jälleen paikkansa sarjan kärjessä.

Illan ottelun jälkeen runkosarjasta täytyy myös ensimmäinen kuudennes, jota on pidetty yleisesti ensimmäisenä rajapyykkinä kauden voimasuhteiden arvioinnissa.

Päävalmentaja Mikko Manner on tehnyt ketjuihin muutoksia torstain jälkeen. Tampereella onnistunut slovakkihyökkääjä Michal Kristof nousee Nicklas Lasun johtaman ykkösketjun vasempaan laitaan. Kristofin paikalla kolmosketjun sentterinä pelaa Tino Metsävainio. Tshekkihyökkääjä Radek Koblizek putoaa pois kokoonpanosta.

Kokoonpanoon tekee paluun myös lihasvaivoista kärsinyt puolustaja Taneli Ronkainen, joka syrjäyttää hyvin pelanneen Aleksi Mäkelän seitsemännen puolustajan paikalta.

Maalilla torjuntavuoron saa porilaislähtöinen Jussi Rynnäs, joka on kärppävuosinaan onnistunut Ässiä vastaan pääsääntöisesti erinomaisesti.


Kärppien kokoonpano Ässät-ottelussa:

1.ketju

Michal Kristof-Nicklas Lasu-Ville Leskinen

Atte Ohtamaa-Shaun Heshka

2.ketju

Mika Pyörälä-Rasmus Kupari-Aleksi Heponiemi

Teemu Kivihalme-Jani Hakanpää

3.ketju

Jasper Lindsten-Tino Metsävainio-Jasse Ikonen

Lasse Kukkonen-Mikko Niemelä

4.ketju

Jari Sailio-Miska Humaloja-Otto Karvinen

7.puolustaja Taneli Ronkainen

Maalissa Jussi Rynnäs, varalla Veini Vehviläinen

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (22)

Turun tepsukoilla oli eilen perjantai illan huumassa 4500 katsojaa eli vajaa 40 % hallin maksimista, surkeaa on tepsukoiden vetovoima.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärppien hyysääminen sarjaohjelman muodossa sen kuin jatkuu..... Ei ouluss nähdä lauantaina ikuna sellaist rosterii jok ei perjantaina ois pelannunna
Edellisenä lauantaina oulussa vieraili lukko joka pelasi vieraspelin perjantaina vaasassa :)
Viime kaudella samaa touhua ja todellakin useana viikonloppuna.
Kukahan sarjaohjelman laatii? Kärppiä suositaan todellakin törkeästi.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turha vinkua. Jos viitsit yhtään katsoa ottelu ohjelmaa, niin Kärpillä on samanlasia kahden pelin putkia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väsynyt puolustajapari Paavo ja Kuuno on laitettu vihdoin reserviin, pojat kun pelasivat parina viime kauden penkin alle liigassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Ronkainen syrjäyttää Mäkelän? Miksi?
Mäkelä alottanut kauen hyvin. On lisäksi kovempi kahinoissa ja laukaus parempi. Pepun näyttö Mäkelälle.
Kristoffilta hyvä esitys Tapparaa vastaan, ja siitä palkitaan siirtämällä laituriksi. Outoja liikkuja Mannerilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Hyvää työtä valmentajalta, kaikille vastuuta. No, Kärpäthät kuiteski tuo Pojan kottiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpät häviävät- se on ilmoitettu korkeammalta taholta. Se on oikein saamaan Kärpille nöyryyttä ja hyviä tapoja ihmisiä kohtaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nimimerkki Julkitulo, tarkoitat varmaan, että ns. Korkeampi taho, jolta tunnut saavan ilmoituksia on oman pääsi sisäpuolella oleva ilkeämielinen mielikuvituksesi. Mutta kuten olet jo useasti kokenut, se on yleensä osoittautunut harhaääneksi.- Niin käy nytkin! ------ Ei Kärpät halua missään tapauksessa voi antaa Ässien viedä mukanaan pistettäkään! Se on kunniakysymys! Nöyryyttä Kärpillä kyllä on ollut ihan tarpeeksi.! Vaikuttaa niinkuin olisit loukkaantunut Kärppiin. Jos olet, ryhdy kirjoittelemaan jotakin positiivista jostakin muusta joukkueesta! Lähin on Vaasan Sport. Ja Sitten KalPa ja JYP jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kärpät taas saa hyvän edun kun ässät pelasi eilen ja kärpät on saanut levätä rauhassa.kärpillä alko ketjulotto pyörimään.no ässät voittaa silti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

102
JHL:n lakko sulkee Oulun jäähallit ja uimahallit – Liiga-joukkueelle ja vanhimmille junioreille järjestetty aamuvuorot Raksilan kakkoshallista
70
Oulun Teatterin johtaja Kari-Pekka Toivonen irtisanoutui – Karhula: "Mitään akuuttia syytä eroamiseen ei tiedossani ole"
68
Hallituksen työllisyyspolitiikka sai eduskunnan luottamuksen äänin 101-73 - Sipilä: Irtisanomislain valmistelua jatketaan
47
Uudet polttoainemerkinnät voivat hämmentää tankkaajia – B on diesel
45
Kelan pääsy asiakkaiden tilitietoihin voi helpottua – "Sähköisiä tiedonsaantioikeuksia on helppo käyttää väärin"
34
Ympäristöministeri Tiilikainen teki ilmastolakiesityksiä – kivihiili kiellettäisiin 2029, biopolttoaineet korvaisivat
32
Kalen! kalluppi: Yritäkkö nää estää ilimastonmuutoksen?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Eläkerahastoissa on rahaa vaikka latoja kattaa. Miljardikasat sen kun kasvavat. Sieltä on varaa jakaa pienituloisille el... Lue lisää...
Rahaa riittää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.10.

Fingerpori

18.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image