Kärppien Juha Junno Ur­hei­lusa­no­mis­sa: "Emme ole IT-yritysten varassa"

Juha Junno kertoo Kärpillä olevan muitakin tukijalkoja kuin IT-yritykset. (Arkistokuva.) KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Liiga 4.9.2014 12:23
Kaleva

Kärppien toimitusjohtaja Juha Junnon mukaan Kärpät on jo kohta kymmenen vuoden ajan tietoisesti hakenut muutakin selkänojaa toiminnalleen kuin IT-alan yritykset. Junno kertoo asiasta Urheilusanomissa.

"Informaatioteknologiabuumi vauhditti meitä vuosituhannen vaihteessa, mutta aloimme jo vajaa kymmenen vuotta sitten hakea muutakin selkänojaa, koska näimme monen teknologiayrityksen valuvan ulkomaalaiseen omistukseen. Sen voi arvata tietynlaiseksi ennusmerkiksi."

"Siksi emme ole nyttemmin Oulusta kadonneiden IT-yritysten varassa", Junno sanoo.

Urheilusanomien mukaan Kärppien sponsoritulot olivat viime kaudella noin viisi miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen sesonkiin tuli 20 prosenttia.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (31)

Ei IT ala ole kuin pieni osa tämän kokoisessa kaupungissa, jossa satoja tuhansia työpaikkoja! Toki tärkeitähän IT työpaikatkin on, mutta onhan niitä yli 10 000 ja joka viikko näyttää lisää tulevan kovasti!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta jos chl:ssä pärjää esim voittaa koko homman, niin sieltähän saa palkintorahaa miljoonia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa osataan. Kärpistä vielä, onhan hallituksessa pitkään ollut autokauppias Matti Pörhö ja kumppanit, jotka antaneet idea tukea Junnolle.
Ei kaikki hyvä toiminta Kärpissä mene Junnon Juhan piikkiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja myydään ykkösnkyvyyttä firmalle mutta lopputuloksena luokkaa pelaajan pohkeessa pikku mainos :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"kaupungin rakentamassa hallissa on hyvä harjoittaa liiketoimintaa ja varsin edullisesti ihan veronmaksajien pikkiin." Näin tällä samalla kaavalla on toiminut eräs nykyinen kaupunginvaltuutettu tuossa Raksilan uimahallilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juha Junno on viisas mies ja onhan niitä IT työpaikkoja Oulussa vielä 10 000 ja lisää tulee koko ajan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinka monella urheilu joukkueella on omat kopit ,saunat ym virkistystilat ja siivoojat puoliajalla pyyhkimässä nuuska räät vaihtoaitiosta ? ja veronmaksaja kiittää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

IT oli ja meni Oulussa. Nyt pitää tulevaisuus rakentaa jonkin muun varaan ja jospa Pennonenkin sen ymmärtäisi kuten Junno!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olet kyllä ihan malli Hölmöläinen, koska IT Oulussa on 10 000 alan työpaikkaa ja muita varmaa kymmenen kertaa enemmän!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Finveran rahoillahan se on tähänkin asti pyörinyt. Kaverin firmalle Finvera myöntää avustuksen ja kaverin firma sitten sponssaa kärppiä. Näin se maailma pyörii veronmaksajien rahoilla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (31)

Uutisvirta

14:58
Kreikan parlamentti valmistautuu jännittävään äänestykseen Makedonian nimestä
14:57
Kolmatta kertaa nuorten MM-pronssille hiihtänyt Anita Korva: "En olisi pari kuukautta sitten uskonut"
14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
62
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
48
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
32
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
30
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
24
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

246 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image