Kärpille pisteet Lahdesta - liigassa debytoinut Kestilä iski kaksi maalia

Kärpät juhlivat maaleja myös Lahdessa tiistai-iltana. Arkistokuva. KUVA: Anttonen Agata
Liiga 10.3.2015 21:52
STT,

Pelicans ja Kärpät pelasivat jääkiekkoliigan viimeistä edellisellä kierroksella höntsäilyn merkeissä, kun kummallekaan ei ollut ottelulla suurta merkitystä.

Kentällisen verran kärkimiehiään Ouluun lepäämään jättänyt Kärpät tarvitsi yhden erän lämmittelyyn kunnes kaasutti voittoon. Seitsemännen peräkkäisen pisteettömän ottelun pelannut Pelicans antautui maalein 1–5 (1–0, 0–4, 0–1).

Kärppien iloisimmat olivat kahden maalin iltaa viettäneet laitahyökkääjät Julius Junttila, 23, ja liigadebyyttinsä pelannut Aku Kestilä, 20. Pyhäjokelaiskasvatti Kestilä voitti A-nuorten pääsarjan maalikuninkuuden 37 osumallaan, mutta Lahden ottelu taitaa jäädä hänen kauden ainoaksi liigapeliksi.

– Koko päivän jännitti, mutta lämmittelyssä rentouduin. Yllättävän moni tuntui kopissa tunteneen minut, Kestilä virnisti.

Pelicansin harvoja valonpilkahduksia on ollut jo kauden 45. ottelunsa maalilla pelannut enolaiskasvatti Janne Juvonen, 20.

– Ihan hyvä fiilis kaudesta jää. Pystyin parantamaan peliäni koko kauden, Juvonen kommentoi.

Lue, miten muilla paikkakunnalla pelatuissa otteluissa kävi.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ei olis Kestilän arvannut liigassa aivan heti debytoivan. Varmaan Piippolaa, Pulkkilaa ja Pyhäntää ottaa nyt päähän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä Aku on huomattavasti valmiimpi liigaan ja miesten sarjaan kun Puljujärvi. Kumpikin hyviä pelimiehiä mutta Puljujärvi on vielä liian raakile fyysisesti taidot kyllä rittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskon, että Marjamäki tulee käyttämään vielä tänä keväänä Kestilän Akua, niin vahva ja ennakkoluuloton oli hänen ensiesiintymisensä liigajäällä. Akun ansiosta koko joukkue heräsi pelaamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aku on pelimies 👍 Mutta homma menee niin että herrat Pirnes, Pyörälä ja muut kokeneet pelaajat ratkaisevat mestaruuden jälleen kerran Ouluun! 💪

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti Aku sais pelata Liigajoukkueessa edes vielä sen runkosarjan viimeisen pelin Raksilassa kotiyleisön edessä,vois tuoda tunnelmaa jos vielä maaleja syntyis,joku huilimaan tuon pelin ja Aku kehiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä näkee mitä noila nuorilla innokkailla ja taitavilla pelaajilla tekee liigassa...maaleja!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko sarja on tähän asti ollut pelejä ilman suurempaa urheilullista merkitystä. Bisnespuoli on sitten erikseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi olkoon, Kärpät! Sitten vaan lisää voittoja, niin kulta kotiin, sovitaanko niin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei voi pelata A-nuorten pelejä tällä kaudella, kun Kärpät tippui jatkosta TPS:lle.
TPS:n kokoonpanossa a-nuorissa viimeisessä pelissä oli 15 pelaajaa, jotka olivat edustusjoukkueessa pelanneet liigaa lähemmäs 10 peliä ja osalla saattaa olla yli 50 peliä liigaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aku Kestilä ei voi pelata A-jkunnujen pleijareita tänä kautena koska A-kärpät ovat pudonneet jo jatkosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Paavo, Aku Kestilä voi pelata A-junnuna pleijareita vielä tällä kaudella, mutta tuskin pelaa ;-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17:26
Sovittelu EU:n talousarviosta jatkuu joulukuussa – Parlamentti ja neuvosto eivät päässeet vielä yhteisymmärrykseen
17:21
Kalajoen kaupunginjohtaja palkittiin kunniakirjalla
17:03
Vuokko Väyrynen pääsi sairaalasta kotihoitoon – Paavo Väyrynen toimii lähiajat omaishoitajana
16:25
Potkosen MM-nyrkkeilyt päättyivät puolivälieriin, mutta "paniikkinappulalle ei ole tarvetta"
16:19
GPS-häiriköinnistä Venäjää huomauttanut Suomi odottaa vastuullista käyttäytymistä – "Haluamme varmistaa, ettei tällaista tapahdu tulevaisuudessa"
16:03
Illinsaaressa toistuvaa ilkivaltaa: Frisbeegolfrataa on turmeltu, kuntoladun pohjaan kaivettu kuoppia ja valvontakameroita teipattu – kunta tehnyt rikosilmoituksia
15:36
Siniset ja Kansalaispuolue solmivat vaaliliiton Oulun ja Vaasan vaalipiireissä – "Eduskuntavaalit ovat kaikille iso ponnistus"
68
Liikenneministeri Berner Suomen Kuvalehdelle: ”Dieselautojen myynti tullaan jollain aikavälillä kieltämään”
61
Tulli: "Nyt rysähti!" – Virolainen nuuskajengi salakuljetti Suomeen tuhansia kiloja, miljoonien eurojen tapaus
55
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
40
Kiire ja suorituspaineet uuvuttavat lapsia ja nuoria – asiantuntijat penäävät lisää lepoa ja vaatimusten vähentämistä
38
Oululaiset ruokakaupat myyvät hävikkiruokaa ResQ-sovelluksen kautta – ruokakasseille ollut kova kysyntä
29
Lakeuden EKO tekee uudet jätehuoltomääräykset – "Niissä tiukennetaan lajitteluvelvollisuuksia"
23
Kokoomus esittää osin maksutonta varhaiskasvatusta, ryhmäkokoja ei pienennetä – perhevapaisiin 6+3+3-malli

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

104 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Nyt itket kun eläkkeitä leikataan? Yritä nyt päättää y.... Kyseessä ei ole mikään suuren ikäluokan salaliitto. Olethan o... Lue lisää...
ööh....

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image