Kärpille karmeita uutisia, ykköspakki Jakub Krejcik sivussa ainakin kuukauden

Kärppäpuolustaja Jakub Krejcik loukkaantui perjantaina. KUVA: Jukka Leinonen
Liiga 15.2.2020 12:17
Janne Onnela

Rökäletappion lisäksi perjantain HIFK-peli toi Kärpille lauantaina karmeita uutisia. HIFK-pelissä ranteensa kaatuessaan loukannut tshekkipuolustaja Jakub Krejcik joutuu olemaan sivussa peleistä ainakin kuukauden ajan.

Krejcik loukkaantui perjantain ottelun puolivälissä väistettyään HIFK:n Mikko Kousan taklausyritystä. Tshekkipuolustaja otti kaatuessaan koko painonsa oikean käden ranteensa päälle. Puolustajan peli päättyi siihen ja matka jatkui hallilta välittömästi lisätutkimuksiin, joissa selvisi puolustajan olevan sivuissa peleistä pitkään.

Kärppäpakki Jakub Krejcik loukkaantui perjantaina HIFK:ta vastaan pelatussa ottelussa.

Krejcikin loukkaantuminen asettaa Kärpät tukalaan tilanteeseen. Kärppien ykköspuolustaja on tehnyt pelaamissaan 44 pelissä tehopisteet 8+22=30. Otteillaan liigakaukaloissa Krejcik on ansainnut kauden aikana peräti kolme kutsua Tshekin maajoukkueeseen.

Krejcikin loukkaantumisen myötä Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho vahvisti Kalevalle seuraavansa tänään lauantaina puoliltaöin umpeutuvia siirtomarkkinoita loppuun saakka.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (42)

Jopa taas huudellaan väöäryyksiä. Voisi ne lasit laittaa päähän. Ei tossa ollut mitään rangaistavaa. Minkä sille tekee kun kaverit itsekseen kaatuu ohi mennessä. Hävettää kyllä olla oululainen kun moista itketään täällä. No kertoo Kärppien kannattajista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiedätkö jotain jääkiekosta??
Kousa ei pelaa kiekkoa vaan tarkoituksella taklaa kiekotonta pelaajaa noin 5 metrin päässä kiekosta, ei Krejcik ole oikeasti taklattavissa tilaanteessa.
Kousa levittää tarkoituksella jalkansa, että Krejcik kaatuu tai lyö itsensä ja hänen luistin kaataa Kärppä tähden välittömästi osumalla jalkoihin takaa näin, telominen on täydellinen.
Näitä ei tapahdu jos pelaaja kunnioitaa sääntöjä.
900 pelin ja Tsekin maajoukkueen pelaaja Krejcik ei voi nähdä mitään, vahingoittamis mielessä, kun ajetaan kiinni takaa päin, sellaista ei missään sarjassa tehdä, ainakaan kiekottomaan pelaajaan, se on vahingoittamista eli jalka pyyhkäisy jalan takaa jalat lähtee alta, yleensä vakava loukkaantuminen vältetään, kun tästä laitetaan ulos ja tässä tapauksessa pitkä pelikielto estäisi nämä turhat luokkaantumiset, säännöt on säännöt!!
Väännän vielä rautalangasta, puhdas taklaus, oikea aikainen, kiekolliseen pelaajaan, ei koskaan loukkaantumisia! Siihen kun lisätään, taklattava näkee taklaajan ei tule puskasta, se on jo vastustajan kunnioitusta, sitä HIFK ei pelissä käyttänyt, täyttä sikailua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nautitaan nyt, Kärpät ovat vielä muutaman tunnin runkosarjan johdossa, seuraavaan kertaan meneekin sitten aika tovi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joko Boumediennelle on soitettu? Tarvittais kevääksi takalinjoille "hiivaa".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt voisi ostaa Hifkistä ja Tapparasta muutaman puolustajan pois kuleksimasta. Saataisiin meillekin uimamaistereita ja viikatemiehiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Krejcik loukkaantui perjantain ottelun puolivälissä väistettyään HIFK:n Mikko Kousan taklausyritystä. Toimittaja herätys, ei se näin mene kuvassa.
Kiekotonta pelaajaa ei saa taklata, se on ulosajon paikka, varsinkin kun vakava loukkaantuminen todellisuudessa tapahtuu, ei sukeltele Kärppien pelaajat!.
Kousa tulee kuolleesta kulmasta, eikä Tsehkin maajoukkueessa ja NHL:ssä pelannut kokenut pelaajavoi olla varautunut yhtään piilosta tulevaan telomiseen ja jalkasipaisuun takaa. Kousalle pitää tulla iso ja pitkä rangaistu, peli alkaa olla hengen vaarallist

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kousa ei yritä edes pelata kiekkoa vaan teloo Kreijcikin levittämällä jalkansa, tuomari ei nää mitään tilanteessa, täydellinen estäminen ja jalkasipaisu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kousa ei pelaa kiekkoa, vaan estää äydellinen jalkasipaisu Kousalta, samaan tyyliin kun Heskhalle joku aiemmin teki, nyt onnistuivat avojäällä kaatamaan takaa päin Krejcik kaatuu, kun tasapaino menee telomalla, törkeimpiä vahingoittamisia joita tehdään ja ilman tietenkin jäähyä, montakohan peliä Jokinen olisi saanut vastaavasta tempusta, ei taitaisi kymmenen riittää, olikohan käskytetty teko, HIFK valmentaja on tunnettu niistä, pelaajathan taitaa tälläiset temput, kun paikka tulee.
Etelän media kirjoittaa koko ajan Jokisen kahdesta ärsytyshuitaisusta suojiin, mikä taitaa olla yleisimpiä tapoja ärsyttää, ihme että sai huuto jäähyn siitä Jokinen!
Tuomarit oli täydellisiä puusilmiä, jos ei Krejcikin telojan Kousan tilanne mene kurinpitokäsittelyyn.
Katsokaa hidastus tarkoin ensin kun sanotte mitään, eihän Krejcik voi mitenkään selvitä ilman loukkaantumista, jalka kamppi selän takaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

täällä etelässä tiedetään että oululaiset aina syyttää tuomareita kun häviävät.itse krejcikin syy kun itse kaatui omiin jalkoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsoppa kenen jalka osuu krejcikin luistimeen.
Krejcik ei ole taklattavissa, vaan luistelee 5 m päässä olevaa kiekkoa kohti, sekin on vähintään estäminen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täydellinen jalkasipaisu Kousalta, samaan tyyliin kun Heskhalle joku aiemmin teki, nyt onnistuivat avojäällä kaatamaan takaa päin Krejcik kaatuu, kun tasapaino menee telomalla, törkeimpiä vahingoittamisia joita tehdään ja ilman tietenkin jäähyä, montakohan peliä Jokinen olisi saanut vastaavasta tempusta, ei taitaisi kymmenen riittää, olikohan käskytetty teko, HIFK valmentaja on tunnettu niistä, pelaajathan taitaa tälläiset temput, kun paikka tulee.
Etelän media kirjoittaa koko ajan Jokisen kahdesta ärsytyshuitaisusta suojiin, mikä taitaa olla yleisimpiä tapoja ärsyttää, ihme että sai huuto jäähyn siitä Jokinen!
Tuomarit oli täydellisiä puusilmiä, jos ei Krejcikin telojan Kousan tilanne mene kurinpitokäsittelyyn.
Katsokaa hidastus tarkoin ensin kun sanotte mitään, eihän Krejcik voi mitenkään selvitä ilman loukkaantumista, jalka kamppi selän takaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valitettavasti Mannerin kyvyttömyys johtaa joukkuetta pelin aikana tuo mieleen muistot Alatalon kaudesta, jolloin valmentaja kertoi seuraavansa peliä hallinparhaasta katsomosta tms. järjetöntä.

Pelisuorituksiin pitää reagoida eikä vain elää halipusikivakaikkipelaa-junnukuvitelmissa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsokaa nyt sitä videoa Krejcik ohitti Kousan taklauksen mutta Kousa pyyhkäisee jalalla Krejcikin jalat alta josta ois vielä pahimmissa tapauksista tullut polvi vamma käden lisäksi.Onko Kousalla pelikieltoja ennestään? ON.Toinen pakki hifkillä on Varakas joka koko ajan yrittää ajaa avojällä pelaajia "kylmäksi".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On täällä joku muukin samoin nähnyt tarkoituksellisen telomisen, jääkiekko menettää kaiken arvostuksen näiden todellisten rikkeiden ja telomisten takia, jonka HIFK taitaa mm. Tero Taipalus teloi Puljun jalan, josta vaikeudet Jessellä alkoi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etelässä ei näin nähdä asiaa, mutta totuus näkyy videossa, sitä ei ole muutettu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän pelaajahankinnat kannata laittaa jäihin ja kunnostella vähän paikkoja Raksilassa. Mediakuutioon huoltoa ja maalia sekä pensseleitä loppurahoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ajan olen kirjoitellut että pitää saada yksi huippu keskushyökkääjä, huippupakki ja vielä hyvä maalintekijä. Aaltonen saatiin, kaksi hyvää vielä puuttuu. Manner toitottaa kaikki pelaa ja kaikilla on kivaa teesiä koko ajan. Tämä on tulosvastuullista urheilua eikä mitään kaverille kakkua yhtä paljon lässytystä. Nyt on jo myöhäistä Aho, parhaat meni jo

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heitätte vaan Jokisen ja Pesosen pakkeiksi. Äijät suorittaa tasaisen varmasti ja hitaasti illasta toiseen. Ei tuu vastaavanlaisia loukkaantumisia kun tämä kaksikko ei uskalla edes kulmiin mennä😂😂

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (42)

Uutisvirta

1.4.
Oulun kaupunki myy Hietasaaren huvilat huutokaupalla – viiden myynnissä olevan huvilan kunto vaihtelee täysin remontoidusta romahdusvaarassa olevaan Tilaajille
1.4.
Yle: Sairaalat saivat varmuusvarastoista jopa kahdeksan vuotta sitten vanhentuneita hengityssuojaimia
1.4.
Uefa siirsi kaikki kesäkuun jalkapallomaaottelut – tanskalaistiedon mukaan naisten EM-kisat lykätty vuodella
1.4.
Oululainen Tinja-Riikka Korpela on päässyt Evertonin maalivahtina aistimaan englantilaisten intohimoa jalkapalloa kohtaan: "Se on henki ja elämä" Tilaajille
1.4.
Toukokuun tornien taisto peruttiin koronavirusepidemian vuoksi
1.4.
Vientikiellot iskevät omaan nilkkaan viennistä riippuvissa maissa – "Rajoituksia voi jäädä päälle, kun kriisi on ohi"
1.4.
Korona työllistää myös tulkkeja, kun hallituksen tiedotustilaisuudet tulkataan suorana viittomakielle – intensiivinen simultaanitulkkaus vaatii kokemusta: "Työ on kuormittavaa ja tilaisuudet sisältävät tärkeitä asioita" Tilaajille

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aamulla huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöllä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

277 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tietämättömien piensijoittajien osakehölmöilyt

HEP \o/ Täällä yksi ymmärtämätön. Minä en oikeasti tiedä, mitä salkkuni yrityksille tapahtuu tulevaisuudessa. En edes ... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

2.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image