KalPa-ottelun tehopisteillä Kärppien kaikkien aikojen pis­te­pörs­sis­sä toiseksi noussut Pyörälä ei mieti pörssin piik­ki­paik­kaa: ”Voin kertoa, etten tule uhraamaan sille ajatustakaan”

Kärpät voitti KalPan 5-2.
Liiga 6.2.2019 22:34
Janne Onnela

Kärpät kaatoi Kuopion KalPan Raksilassa keskiviikkoiltana tylyin 5-2-lukemin ja kasvatti sarjajohtonsa jo 23 pisteeseen. Liigan dataa analysoivan liigadata-sivuston mukaan kyseessä on tiettävästi sarjan uusi ennätys. 

Oululaisjoukkue johti sarjaa liigadata-sivuston mukaan viime kaudella parhaimmillaan 22 pisteellä, mutta nyt Kärpät laittoi vielä pisteen paremmaksi. 

Kärpillä ei ollut ottelussa hätää missään vaiheessa, vaikka KalPa pelasikin periaatteessa pirteän pelin. Kuopiolaiset taistelevat kynsin hampain pudotuspelipaikasta, kun taas Kärpillä ei sarjataulukon suhteen ole loppukaudesta enää mitään paineita. 

– Emme olleet koko ajan kuskin paikalla. Jouduimme tekemään pirusti hommia välillä, että pääsimme taas peliin kiinni. Täytyy olla kuitenkin tyytyväinen tulokseen ja siihen, miten käänsimme pelin meille, Kärppien vastuuvalmentajana tällä viikolla toimiva Lauri Mikkola kiteytti. 

KalPan päävalmentaja Sami Kapanen oli puolestaan tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi tulokseen. 

– Pelaamisessa oli paljon hyvää, kun ottaa maalit pois, Kapanen näki. 

Ratkaisu toisessa erässä 

Kärppien maalia vartioinut Jussi Rynnäs joutui venymään avauserässä peräti 14 torjuntaan virkaveli Jonathan Iilahden selvitessä viidellä. Rynnäs kuitenkin piti maalinsa puhtaana, mutta Iilahti ei onnistunut pysäyttämään Jani Hakanpään ohjausta. 

– Hieno lätty Jussilta (Jokinen). Jostain mailanvarresta se pomppi sisään, Hakanpää kommentoi avauserän maaliaan.  

Kärpät paketoi pelin lopullisesti toisessa erässä neljällä maalilla. Voittomaaliksi jäi kuopiolaispuolustaja Joona Riekkisen virheestä alkunsa saanut Jasper Lindstenin tyylipuhdas läpiajomaali. 

– Toisen erän tehojakso toi meille lisää virtaa ja saimme sitä kautta pelin paremmin hallintaan. Paransimme kamppailupelaamista ja saimme luotua pitkiä hyökkäyksiä, vastuuvalmentaja Mikkola näki. 

– Teimme Kärppien maaleissa aika raskaita virheitä, Kapanen huokaisi. 

Pyörälä ei ennätyksiä mieti 

Kotijoukkueen illan tehomiehiä olivat tehot 1+2 iskenyt Aleksi Heponiemi, kapteeni Atte Ohtamaa (1+1) sekä kahdella tehopisteellään Kärppien kaikkien aikojen pistepörssin toiseksi noussut Mika Pyörälä

Kärpillä ei ollut ottelussa hätää missään vaiheessa, vaikka KalPa pelasikin periaatteessa pirteän pelin. KUVA: Pekka Peura

Pyörälä ohitti tilastossa Kari Jalosen, mutta Jari Viuhkola jäi vielä 46 pisteen päähän.

– Tuo kertoo ensinnäkin siitä, että on tullut pelattua aika monta vuotta ja toisekseen siitä, että on pystynyt tuottamaankin jotain, vaatimaton Pyörälä sanaili pelin jälkeen. 

Pyörälä teki vastikään kahden vuoden jatkosopimuksen, joten seuraikoni omaa hyvät mahdollisuudet Viuhkolan ohittamiseen. 

– Voin kertoa, etten tule uhraamaan sille ajatustakaan. 

Kokoonpano ei muutu HIFK-peliin 

Kärppien kokoonpanossa oli paljon muutoksia pelkästään maajoukkuekomennusten takia. Päävalmentaja Mikko Manner, kultakypärä Ville Leskinen ja ykkösmaalivahti Veini Vehviläinen ovat tämän viikon Leijonien mukana. Radek Koblizek on puolestaan Tshekin maajoukkueen matkassa. 

Kärpät on kutsunut Mestiksestä Joona Huttulan, Julius Hermosen, Samuel Jukurin ja Jesse Koskenkorvan paikkaamaan poissaolijoita. KalPa-ottelussa kokoonpanoon mahtui vain Jukuri vaihtoaition luukkua availemaan. 

Peliaikaa nelikolle ei ole tulossa perjantainakaan, kun Kärpät pelaa HIFK:ta vastaan Helsingissä. 

– Todennäköisesti jatkamme samalla kokoonpanolla, jolla pelasimme tänään. Se oli ainakin alkuperäinen suunnitelma, Mikkola vahvisti.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

taitojoukkue kalpan on vaikeeta voittaa kun kärpät kahvaa vauhdin pois kalpa pelaajilta ja toisekseen poikkaria mailan iskuja tulee jatkuvasti selkään taikka käsiin.saa olla varullaan ettei kalpa pelaajat loukkaannu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

söpöä mutta toota.kärpät on tuomarien lellikki ollu joka vuosi kun mestaruus on menny epäreilusti kärpille.mutta nyt ei tupmarit auta loppuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika hyvä rosteri kärpillä kun kolmen vakiopelaajan poissaolo ei näy mitenkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpät päässeet tarunomaisten Tapparan , TPS:n, IFK Hesassa ei Maarianhaminassa sekä myös Jokerin Leijona liiga vaihteen viihteen kunkkujen Sport, KalPa ja JYP korkeajännityksen Tricolorit. Lienevät jo HEX Inter OYJjj Kajjjaanin huippu koutsi talollisen talon Talas- Ieran ajan Rudolph Bingon pinkojia.r

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi jääkiekko joukkue voittaa aina.
Turhaa on alkaa tehdä koottuja selityksiä, joka häviön jälkeen, parempi voitti.
Tuomareista eivät voi valittaa, jokainen näki mitä siellä kaukalossa tapahtui, ilmeisesti Kalpa oli erittäin tyytyväinen heidän tekosiinsa.
Kalpalta unohtui mainita, että Kärpät ansaitsi voiton taistelemassa 10 minuuttia alivoimalla, oli selvästi kovempi ja parempi jääkiekko joukkue, kuin he, joille annettiin voiton avaimet käteen yksinkertaisella periaatteella Kärpät istuu jäähyillä, joka tapauksessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuolla ylivoimapeli määrällä Kalpan olisi pitänyt helposti voittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taas Kalpa yritti voittaa koukuilla ja liukumisilla, mutta pohjoisen poika kesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan tällainen ylivoima enää hyväksi koko lajille?

Mitä tässä pitäisi jännittää seuraavat 13 peliä? 4600 katsojaa vaivautui paikalle

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä yli 10 turhaa runkosarjapeliä, jonka jälkeen alkavat tosipelit. Tosin sielläkin voi hävitä useita kertoja ja silti mestaruus on mahdollinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6.12.
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vakuuttaa välien olevan kunnossa SDP:n kanssa
6.12.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva: ”On ollut upeaa nähdä, miten ihmiset arvostavat tätä saavutusta”
6.12.
Pääministerin paikalta eronnut Antti Rinne torui keskustelukulttuuria itsenäisyyspäivän vastaanotolla: "Puhtaalla valehtelulla saattaa pärjätä myös politiikassa"
6.12.
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
6.12.
Sosiaalinen media ja ajautuminen kupliin pelottavat teatterin ja elokuvan tekijöitä
6.12.
Pääministeriehdokkaat Sanna Marin ja Antti Lindtman pysähtyivät juhlimaan raskaan viikon jälkeen
6.12.
Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto toi Rukakeskuksen Ville Ahon puolisoineen Linnaan – Koillismaa kutsuu taas heti seuraavana päivänä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

248 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Suomessa ei ole köyhiä. Jos joku on vähävarainen, niin se on oma valinta. Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image