Helpotuksen huokaus Turussa, alkukauden vaikeuksissa tarponut Jasper Lindsten osui vihdoin

TPS taisteli, mutta kaatui lopulta kotikaukalossaan 3-4.
Liiga 10.1.2020 21:56
Jani Mesikämmen

TPS ja Kärpät ovat kiekkoliigan suuria nimiä, mutta kun joukkueiden välillä on sarjataulukossa eroa viitisenkymmentä pistettä, ei perjantai-ilta tyhjyyttään kumisevassa Turkuhallissa tarjonnut suuren spektaakkelin aineksia.

Sarjajumbo TPS piti kuitenkin kärkiryhmää tiukoilla ennen kaikkea vahvan maalivahtipelin ansiosta. Rutiininkäryinen 4-3-jatkoaikavoitto ei antanut oululaisleirissä aihetta suureen tyytyväisyyteen, mutta ainakin yksi erityisen helpottunut kärppähyökkääjä taiston tauottua löytyi.

Vaikean alkukauden läpi tarponut Jasper Lindsten avasi kauden maalitilinsä entisessä kotihallissaan.

– Oli kyllä iso helpotus, tämä teki hyvää. Toivottavasti nyt peli aukeaa ja itseluottamuskin löytyy taas, Lindsten hengähti huojentuneena.

Lindstenin kausi on ollut varsin hankala. Kesällä operoitu ranne verotti suorituskykyä alkusyksystä ja sen kuntouduttua muut vaivat ovat pitäneet laitahyökkääjän kokonaan sivussa kokoonpanosta. Nyt kunto on jälleen kohdallaan, mutta Kärppien nimekkäässä miehistössä hänelle luontaisen näkyvän roolin lunastaminen ei käy helposti.

– Ranne laitettiin kuntoon kesällä, se on jo nyt hyvä, mutta sitten tuli muita loukkaantumisia. Nyt näyttää onneksi taas valoisalta. Toivottavasti oma peli aukeaa sillä tavalla, että pääsee taas kiinni isompiin minuutteihin ja vaikka ylivoima-aikaan, Lindsten pohti.

Sitkeästi taistelleella TPS:llä ei ollut kuin kourallinen kelvollisia maalipaikkoja, mutta alakynnessä alusta asti ollut kotijoukkue sai silti toimitettua kiekon kolmesti Patrik Rybárin selän taakse. Avauserässä slovakkivahdille kertyi vain yksi torjunta, koko ottelussa 15.

Toisessa kenttäpäädyssä Rasmus Tirronen pysäytti hurjat 50 laukausta ja pelasi Palloseuran pisteeseen kiinni. Kärpät tosin näytti jo paketoivan iltapuhteen päätöserässä, kun Julius Junttila siirsi vieraat kahteen otteeseen johtoon. TPS kuitenkin venyi tasoihin profiili-Lauriensa Korpikosken ja Pajuniemen osumilla.

Mustavalkoisten ykköstykki Pajuniemi survoi kauden 20. osumansa maalinedustalta vain yksitoista sekuntia ennen kolmannen erän päätössummeria. Jatkoajalla Kärpät pääsi kuitenkin ylivoimalle ja maltillisen rakentelun päätteeksi Jakub Krejcik tykitti voiton oululaisille.

– Tiukkaahan se oli, erot ovat liigassa pieniä lopulta. Totta kai, jos pelattaisiin kymmenen kertaa tällainen peli, me voitaisiin voittaa niistä yhdeksän, mutta yksittäisessä pelissä voi mennä näin, Julius Junttila pohti.

Vaikka sarjajumbon kohtaaminen venyi Kärppien selvästä hallinnasta huolimatta ”ylitöiksi”, oululaisleirissä esityksestä löytyi positiivinen jälkimaku. Ilman Tirrosen huippuiltaa ottelu olisikin luultavasti ollut selvää kauraa jo hyvissä ajoin.

– Tavallaan oli pitkästä aikaa hyvä peli meiltä. Luotiin paljon hyviä paikkoja, eikä annettu Tepsille oikeastaan muuta kuin ne, mistä he tekivät sitten maalinsa. Tirronen pelasi hemmetin hyvin, eikä saatu eroa tehtyä. Toivottavasti saadaan jatkettua samalla tavalla lauantaina kotona, Jasper Lindsten summasi.

Kärpät voitti vieraskaukalossa TPS:n numeroin 3-4.
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Lindstenin peli kulkee Turussa, kannattaa tehdä soppari sinne Tepsiin seuraavaksi. Taitaa olla koti-ikävä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisin mielelläni nähnyt myös puolustajat Lehtonen ja Mikkola myös kisoissa.
Pojat pelasivat ihan hyvän kauden pakkiparina liigassa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

on se ihmeellistä, että noita miljonäärejä otetaan jähdyttelemään. Jos olisivat edes rivimiehen palkalla aivan kuin peliesityksensä niin asia ymmärrettävä, mutta ko ovat joukkueen kalleimpia miehiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokinen ja Pesonen olivat hyviä 15 vuotta sitten 😂

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täysin väljähtyneen SM-Liigan voisi lopettaa. Yleisöä ei enää kiinnosta. Sponsorit vielä mukana vanhasta muistista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kolmen pisteen menetys
Pakki päälle viime minuuteilla
Sama peli niinkuin on aina ollut,tuudittaudutaan johtoasemassa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laittakaa tuo Jokinen pois ja perässä Pesonen myös, ei noita kehäraakkeja tarvita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On tänään katsomossa kun Ilves tulee Raksilaan.

Toivottavasti Jokisen sopimus puretaan ja hankitaan tilalle yksi takuuvarma maalintekijä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viime kausi jo kaatui Jokiseen ja samoin käy tänä vuonna. Ei pudotuspeleissä kestä Jokisen suorituksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän Pesosta ole näkynyt kentällä moneen kuukauteen eikävarmaan enää pelaakkaan. Jokinen täyttää paikkansa kun parempia ei löydy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:01
Syyttäjä vaatii rangaistusta yhdelle henkilölle Turussa 17 vuotta sitten tapahtuneesta arvokuljetusauton ryöstöyrityksestä
11:50
Koira jäi pulaan veden ympäröimälle jäälautalle Kalajoella – oli jäätynyt tassuistaan lauttaan kiinni
11:23
Korkeakoulujen kevään yhteishakussa ennätysmäärä hakijoita – haettavina vieraskieliset ja Taideyliopiston koulutukset
11:19
Oululaista äijäbalettia ja ilmakitaransoittoa on luvassa Talent Suomi -ohjelman aloitusjaksossa
11:12
Suomen Tieyhdistys kannustaa hakemaan avustuksia yksityisteiden perusparannuksiin – rahoitustilanne parempi kuin vuosiin, yhdistys sanoo
10:58
Lumo-valofestivaali avaa teoshakunsa vuodelle 2020
10:51
ELY-keskus rahoitti hankkeita Pohjois-Suomessa reilulla 28 miljoonalla – Pohjois-Pohjanmaalla rahoituksen määrä laski huomattavasti
83
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
57
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
9
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
9
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
6
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
3
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan keski- ja itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven kuntia sekä Enontekiön kunnassa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

221 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pulut kaupan edustalla

Näät heti siinä Lidlien pihalla. Heille se mättö käy, kun eivät ole parempaan tottuneet. Lue lisää...
ASIAKAS KUNNAN TASO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image