Pik­ku­lei­jo­nien taival MM-mi­ta­li­pe­lei­hin mutkistui entisestään – tappioputki kolme ottelua

Pikkuleijonat jatkoivat tappioputkessa, kun Tsekki kaatoi Suomen lukemin 4-2. KUVA: Leijonat.fi/Pasi Mennander
Jääkiekko 21.4.2019 22:43
STT

Tshekki-häviön jälkeen puolivälieräpaikka vaatii voittoa lohkopäätöksessä Sveitsistä.

Suomen alle 18-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Mika Marttilan äänestä ei kuulunut ahdistus sen jälkeen, kun Suomi oli hävinnyt kolmannenkin MM-kisaottelunsa. Tällä kertaa Uumajassa oli Tshekin vuoro kurittaa Pikkuleijonia, nyt maalein 4–2.

Suomi on A-lohkossa Sveitsin kanssa ainoana joukkueena pisteittä. Muut kolme –  Kanada, Tshekki ja Valko-Venäjä –  ovat jo karkuteillä, joten viimeisen puolivälieräpaikan kohtalo ratkeaa tiistaina Suomen ja Sveitsin viimeisessä alkulohkokohtaamisessa.

Marttilalla on nuorisomaajoukkueista valmennuskokemusta pitkältä ajalta. Hän uskoo, että palaset voivat hyvinkin loksahtaa kohdalleen.

– Meillä on Sveitsi-ottelussa kaikki omissa käsissä, hän kertoi STT:lle.

Suomi on ollut alle 18-vuotiaissa MM-mitaleilla neljästi peräkkäin, viime vuonna ja 2016 maailmanmestarina sekä kahdesti hopeamitalistina. Putoaminen puolivälieristä olisi katastrofi.

– Historia on historiaa. Eri ikäluokissa pelaavat eri pelaajat, Marttila toppuutteli vertailua.

Kuriton sukupolvi?

Pikkuleijonat pelasi Tshekkiä vastaan turnauksen toistaiseksi ehyimmän 60-minuuttisensa, mutta maksoi muutamasta virheestään raskasta veroa.

Alussa Tshekin Martin Lang rankaisi Juuso Pärssisen johtamaa ykköskenttää vastaiskumaalilla vain 37 sekunnissa. Lang pääsi sutimaan kiekon takatolpalta puolityhjään maaliin ohi Kari Piiroisen.

Kolmannessa erässä Tshekki pääsi 2–0-hyökkäykseen, kun puolustaja Ville Heinola menetti kiekon oikeassa puolustuskulmassa. Matej Tomanilla oli Jonas Peterekin syötöstä helppo työ tehdä 3–1-maali.

Ennen kaikkea Suomi otti Tshekkiä vastaan luvattoman paljon myös hyökkäyspään jäähyjä, joiden tappaminen alivoimaisena vei energiaa. Pikkuleijonilla näyttää olevan jalkeilla kuriton sukupolvi.

– En näe, että pelimme kokonaisuutena oli kuritonta. Yksittäisiä tilanteita tuli, joissa sattui virheitä, Marttila sanoi.

Suomen kärkihyökkääjiin kuuluva Anton Lundell koki alkuvuodesta riemunhetkiä, kun hän oli voittamassa maailmanmestaruutta alle 20-vuotiaissa. Kolmessa MM-pelissä yhden maalin tehnyt Lundell uskoo kurssin kääntyvän.

– Nyt yhteishenkeä koetellaan, mutta päät pystyyn. Meillä on hyvä joukkue, hän kannusti.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (21)

Onkohan joukkueen pelaajien valintaan ja joukkueen kokoonpanoonkin vaikuttanut jonkinlainen "nepotismi", kun ainakin TV2 esitteli ja kehuskeli miltei puolet joukkueen pelaajista olevan entisten liigakiekkoilijain ja/tai jääkiekkoammattilaisten poikia??
Pojathan siellä pelaavat eivätkä lahjakkaat isät??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Unelmia NHL:stä viljellään jo aivan nuorimmista junioreista alkaen. Korostetaan aivan liian varhain, että tulevaisuutesi riippuu henkilökohtaisista pisteistä. Kahmimalla itselle sellaisia mahdollisimman paljon, taivas aukeaa! Siinä mielentilassa kaverille ei jätetä mitään, ja yhteispeli ei kehity luonnollisella tavalla. Liian monta nuorta on tätä tietä pitkin viety unelmamaahan huonoin tuloksin. Lopettakaa tällainen vouhotus ja nautitaan pelaamisesta juniorisarjoissa. Kyllä kykyjen etsijät löytävät joukosta ne, joilla on mahdollisuuksia taalajäillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ylimielisyyden lisäksi esiin tuli myös pelinluku tyhmyys.
Nakkikioskin takarivin huutelijoita oli.
Ko ei osata niin ei.
En anna pisteitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisi poikien malttaa syötellä enemmän, toki niissäkin on riskinsä vielä näiden ikäisiä kun ovat, ei aina lähde sinne minne haluaa. Yrittävät hieman liikaa yksin painella ja ratkoa pelejä tai tehdä maaleja..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi menee vielä finaaleihin ja mestaruuteen ja siitäkö parranpärinää riittää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisin mielelläni nähnyt myös puolustajat Lehtonen ja Mikkola myös kisoissa.
Pojat pelasivat ihan hyvän kauden pakkiparina liigassa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valmistautuminen ja lämmittely otteluun näkyy 1:1 koko peliin. Uinutaan ja jännitetään, kaikessa ollaan "vähän sinnepäin".
Olisiko jääkiekkoliitolla aika vaihtaa tyyliään ja kehittyä kiekon matkassa?

Samaa ongelmaa näkyy olevan nykyisessä Kärppien porukassakin. Syttyminen itse peliin on niin hidasta, että siihen usein vaaditaan jatkoaikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tyyli rakennetaan kokoomuksen puoluetoimistolla. Fantastista, me osataan tämä . Tai sitten ei.Kippis ja skoolataan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

suomikiekon taso,taas lähdettiin henkseleitä paukutellen. komentaattori vertas tsekin ja suomen eroa suomen hyväksi,kumma,että tsekki taitureita vilistää kärpissä vuodesta toiseen. hyvä käydä välillä maistaan katkeraa kalkkia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin käy, kun nuoret laitetaan luulemaan itsestään liikoja. Ja kun eivät olekaan niin hyviä kuin annettiin uskoa, on jälki sen mukaista.
Jos Suomi voittaa Sveitsin ja menee jatkoon ja voittaa vielä senkin ottelun, niin häviäjä on rehti urheilu ja voittaja on tuuri. Kuka sellaista haluaa? En minä ainakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärppäläiset kotiin kasvamaan, niin pelitaidoiltaan kuin henkisesti. Keskittyvät kaukalossa ihan muuhun kuin pelaamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (21)

Uutisvirta

10:00
"En halunnut tehdä pitkää kiekkoa, joten lähdin ylittämään keskialuetta kiekon kanssa" – Se kostautui ja pysyy kärppävalmentaja Toni Sihvosen mielessä ikuisesti Tilaajille
10:00
Tanssikansaa pursusi parketilla ja meno äityi hurjaksi Nuijamiesten lavan kulta-aikana – Nyt 60 vuotta täyttävälle tanssilavalle tullaan tanssimaan ei tappelemaan Tilaajille
9:53
Oululainen Zeffi tähtää suuruuteen online-kyselyiden miljardimarkkinoilla – "Kun seuraava vallanvaihdos tulee, aiomme olla markkinajohtaja"
9:00
Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
9:00
Joka viides pientalo tehdään nyt hirrestä, oululaisprofessori: "Mielikuva hirrestä on muuttunut modernien talomallien myötä" Tilaajille
8:15
Aura Saarikosken valokuvissa sumu valtaa mielen ja maiseman: "Teoksissa on yritystä löytää vastauksia, mutta ne ovat tuhoon tuomittuja yrityksiä"
8:08
Kun kesätyöt ovat kiven alla, itsensä voi työllistää myös yrittämällä – haukiputaalaiset nuoret pyörittävät tilausleipomoa kotoa käsin
29
Oulun kaupunginjohtaja: Sote-uudistusta kehitettävä palvelut edellä, maakunnan verotusoikeuden vaikutukset selvitettävä perusteellisesti
11
Kumpi tienaa enemmän euroedustaja vai kansanedustaja? – Brysselissä tilille voi kilahtaa kuukausipalkkioiden ja kulukorvausten lisäksi tuhansien eurojen veroton päiväraha
7
Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
7
Jari Kurri on Jokerien uusi omistaja, mutta kuka todellisuudessa kantaa taloudellisen riskin seurasta?
6
Oulun torialueen kehittämisen umpikuja seurausta kaupungin liian sinisilmäisestä suhtautumisesta yrittäjän esittämiin suunnitelmiin Lukijalta
6
Euroopan jättävä Jyrki Katainen: Suomeen on helppo palata – Nyt mietin, mikä muu voi sytyttää kuin politiikka
4
Tämä mies tietää, mitä Salkkareissa seuraavaksi tapahtuu – "Glamour on kaukana meidän hommasta", Ville Muhonen kertoo mökillään Siikajoella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Koiran ulkoitus

Pyörätiellä jalankulkijalla on oikeus valita kumpaa reunaa kulkee, oli koira tai ei. Lue lisää...
Tämä fakta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image