Pelaaja pinnalla

Pitkä polku par­ras­va­loi­hin

KUVA: Lehtikuva
Pelaaja pinnalla 18.5.2012 21:29 | Päivitetty 18.5.2012 21:33
Teemu Wilenius

Helsinki Helsingin ydinkeskusta helatorstaiyönä kello 01.00. Mannerheimintiellä sijaitsevalla taksitolpan jonossa raikaa seitsemän miehen äänekäs yhteiskailotus: ”Jesse Joensuu, Jesse Joensuu”.

Suomen kansa on saanut uuden kansallissankarin.

Hetken tuntuu, että kaikki tuntevat Suomen välieräpaikan kahdella maalillaan ratkaisseen hyökkääjän Jesse Joensuun.
Mutta kuka tämä mies oikeasti on? On syytä kelata aikaa taaksepäin.

Jesse Joensuu syntyi Satakunnan keskussairaalassa lokakuun 5. päivänä syksyllä 1987. Jesse oli Joensuun perheen esikoinen, mutta hän sai myöhemmin seurakseen pienemmät sisarukset Jettan ja Jannin.

Joensuun viisihenkisessä perheessä urheilu ja liikunta olivat tiukasti läsnä; päivät pyörivät jalkapallon, jääkiekon ja pesäpallon ympärillä.

Jesse Joensuun Jouni-isä on entinen jalkapalloilija, joka oman pelaajauransa jälkeen siirtyi valmennuspuolelle. FC Jazzin liigajoukkueen päävalmentajana 2000-luvun alussa häärinyt Jouni Joensuu toimii nykyisin Kakkosessa pelaavan porilaisseuran toiminnanjohtajana.

Ei ole yllätys, että myös perheen ainoa poika harrasti pitkään jalkapalloa. Jesse viihtyi viheriöllä kärkipelaajana ja oli tehokas maalipyssy. 13-vuotiaana alkanut hurja kasvupyrähdys ohjasi kuitenkin pojan lajivalinnan lopulta jääkiekon puolelle.

”Jesse oli helppo lapsi. Poika tykkäsi urheilusta niin paljon, että suuremmat kolttoset jäivät tekemättä.”

”Koulu kiinnosti Jesseä yläasteen loppuun saakka. Lukion hän kävi loppuun, vaikka lätkä vei jo suurimman osan ajasta”, Jouni Joensuu kertoo.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että lajivalinta oli oikea.

Joensuu erottui Ässien B-nuorten joukkueen muista pelaajista paitsi järkälemäisen ruumiinrakenteensa, niin myös hyvien pelitaitojensa puolesta.

Ässien edustusjoukkueen kausi SM-liigassa alkoi synkissä merkeissä syksyllä 2003. Valmentajakaksikko Mika Toivola–Karri Kivi yritti herätellä joukkuettaan nostamalla vasta 15-vuotiaan Joensuun B-nuorista suoraan liigamiehistön pelaavaan kokoonpanoon.

Joensuu ei ollut missään nimessä valmis pelaaja SM-liigaan, joten liekö B-nuoria valmentaneella nuorukaisen sedällä, Aki Joensuulla, ollut omat sormensa mukana ratkaisussa.

Joensuun visiitti porilaisseuran edustusjoukkueeseen jäi tuolla kertaa kuuden ottelun mittaiseksi. Hän on kuitenkin yhä nuorin SM-liigassa koskaan pelannut kiekkoilija – ensiesiintyminen tapahtui viikkoa ennen pojan 16-vuotissyntymäpäivää.

New York Islanders varasi Joensuu NHL-oikeudet toisella kierroksella (varausnumero 60) kesän 2006 varaustilaisuudessa. NHL-seura laski Joensuun varaan niin paljon, että lähetti seuraavalla Poriin kaudella oman valmentajansa hiomaan laitahyökkääjän luistelutekniikkaa.

Neljän kokonaisen SM-liigakauden jälkeen, vain 18 vuoden iässä, Joensuun katsottiin olevan kypsä siirtymään valtameren taakse.

”Päätös ei ollut helppo, mutta poika halusi itse mennä, joten emme laittaneet hanttiin”, isä Jouni muistelee.

Joensuu tahkosi Pohjois-Amerikassa kuusi pitkää ja kasvattavaa vuotta. Miehen pelipaikka vaihteli yhtenään NHL:n ja farmisarja AHL:n välillä.

Joensuun kaulaan ripustettiin MM-kultamitali viime keväänä, vaikka hän ei pelannut Bratislavassa yhtään ottelua.

Maailmanmestaruusjuhlien jälkeen Ruotsin Elitserienissä pelaava HV71 tiedotti tehneensä sopimuksen suomalaishyökkääjän kanssa.

Paluu Eurooppaan oli onnistunut. Joensuu kuului päättyneellä kaudella HV71:n kärkipelaajiin.

Vahvasta kaudesta huolimatta Jouni Joensuu ei uskonut poikansa mahdollisuuksiin päästä kotikisoihin.

”Ajattelin, että Lennart Petrell vie viimeisen kisapaikan. Oli iloinen yllätys, että päävalmentaja Jukka Jalonen halusi pojan mukaan.”

Joensuun perheen Luvian kesämökillä torstai-ilta oli ikimuistoinen.

”Tunneskaala ottelun aikana oli melkoinen. Sykähdyttävä ilta koko perheellemme”, Jouni Joensuu herkistyy.

Isä ennätti soittaa pojalleen lyhyen puhelun, vaikka tämä joutui ottelun jälkeen vielä dopingtestiin.

”Onnittelin hienosta pelistä ja kehotin poikaa lepäämään. Seuraava tärkeä koitos on edessä jo lauantaina.”

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

20:26
Pikkulapsen pelättiin joutuneen veden varaan Torniossa – etsintä päättyi onnellisesti, poika löytyi kunnossa
19:54
Kattokaa te nyt tuota! Tiernapojat palaavat Oulussa takaisin kirkkosaliin
19:30
Näkökulma: Sampo Terho käänsi kysymyksen perussuomalaisten hallituskelvottomuudesta sdp:hen – yritysjohtajat purskahtivat nauruun
19:16
"Jo silloin oli selvää, että tästä tulisi minun työni" – Tapani Kansan juhlakiertue päättyy Ouluun, viihdemusiikin kiintotähti nousi listakärkeen jo 1968
19:02
Loviisassa sijaitsevan koulun ruokalan katto romahti – Rakennuskonserni Skanska aloittaa korjaustyöt
18:26
Kymmenen vuoden työ palkittiin, Kasitie kohosi ykköskastiin – "Totta kai tuntuu hyvältä"
18:15
Nordea palkkaa 200 työntekijää viiteen ympärivuorokautiseen asiakaspalvelukeskukseen – työntekijöitä tarvitaan myös Ouluun
137
Kysyimme: Onko ajokortista kohta lainkaan tunnisteeksi?
69
Hehkut katoamassa katukuvasta, yhtiö aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – Oulussa kaksi myymälää
53
Taksien sadan vuoden kehitys taivaan tuuliin Lukijalta
52
Kärpät nousi tuhkasta ja marssi CHL:n puolivälieriin – Kärppäsankari Koblizekin pelipaikka ykkösketjussa uhattuna: ”Luultavasti Osku tulee siihen”
51
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
42
Illinsaaren ilkivalta suututtaa ja harmittaa frisbeegolfaajia – "Tämä ilkivalta kohdistuu kaikkiin, ja se on todella ikävää"
41
Pikaruokaketju Hesburger avaa pian jo kymmenennen ravintolansa Ouluun – "Avaamme uusia hyvien paikkojen löytyessä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

118 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

oletko pettänyt tai harkinnut sitä

Jahas, muistin virkistämiseksi. Uskollisuus lähtee kunnioituksesta. Kunnioitus puolestaan rakkaudesta. Sanat kertoo, mi... Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image