Nuoret Leijonat MM-finaaliin – Kupari avasi maalitilinsä, Heponiemi nousi jakamaan pistepörssin piikkipaikkaa, katso haastatteluja

Nuorilta Leijonilta nähtiin vahva peli lauantaina aamuyöllä Suomen aikaa. KUVA: Leijonat.fi/Pasi Mennander
Jääkiekko 5.1.2019 8:02 | Päivitetty 5.1.2019 10:25
Janne Onnela

Urheilussa isot asiat ovat usein pienestä kiinni. Pari päivää sitten nuoret Leijonat olivat alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierissä Kanadaa vastaan vajaan minuutin päässä kotimatkasta, mutta lauantaina Suomi saa valmistautua itseluottamusta puhkuen MM-finaaliin Yhdysvaltoja vastaan.

Suomi oli välieräottelussa Ruotsin puolivälierissä tiputtanutta Sveitsiä vastaan tulta ja tappuraa. Leijonat siirtyi johtoon jo vajaan minuutin pelin jälkeen. Ennen avauserän puoliväliä taululla oli tylyt lukemat Suomi 4, Sveitsi 0. Peli oli käytännössä ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

Loppulukemat kaunisteltiin kahdessa seuraavassa erässä lopulta lukemiin 6-1. Etenkin Leijonien ykkösketju oli vihdoin isossa roolissa myös tuloksellisesti. Suomen ykkösketjun pelaajille kirjattiin välieräpelissä peräti kymmenen tehopistettä.

Suomi dominoi ottelua etenkin pelin alussa kaikilla osa-alueilla. Leijonat tulivat lentämällä keskialueen yli ja suunta oli systemaattisesti kohti vastustajan maalia. Myös viimeistelytehokkuus oli vähintäänkin kohdallaan, sillä joka toinen laukaus tuntui uppoavan Sveitsin maaliin.

Varmistettuaan turvallisen johtoaseman Leijonat hölläsivät hieman, mutta peli pysyi vahvasti valkosinipaitaisten hallussa läpi illan.

Kuparikin maalin makuun

Nopeaan tahtiin isketyissä neljässä ensimmäisessä maalissa kärppäkaksikko Rasmus KupariAleksi Heponiemi oli jo vahvassa roolissa syöttöjen muodossa. Myöhemmin ottelussa molemmat onnistuivat vielä maalinteossakin.

Aleksi Heponiemi oli tyytyväinen joukkueen panokseen ja ykkösketjun ilmeestä välieräottelussa.

Kupari osui itse hankkimansa ylivoiman viimeisillä sekunneilla iskemällä kiekon tyhjään maaliin takatolpalta. Kotkalaisen tuuletuksesta näki, että turnauksen avausmaalissa purkautui paljon paineita. Onnistumiset tärkeässä pelissä ruokkivat varmasti Kuparin pelaamista entisestään.

Kärppäsentteri pelasi välieräottelussa turnauksen toistaiseksi parhaan pelinsä aivan kuten tärkeimmässä pelissä kuuluukin pelata. Sveitsiläisistä ei ollut vastaamaan Kuparin vahvaan liikkeeseen ja kamppailuvoimaan. Tehot 1+2 oli vahva näyttö myös tulospuolella.

Yleensä toisille paikkoja järjestelevä Heponiemi puolestaan sai nauttia jälleen maalittomuuden kanssa tuskailevan Eeli Tolvasen vahvasta esityöstä omassa osumassaan.

Maalin lisäksi Heponiemelle kirjattiin komeat kolme syöttöpistettä. Sveitsi-pelissä nähtiin jälleen tuttua Heponiemeä vastustajan viisikkoa raa’asti repivien syöttöjen myötä. Neljän tehopisteen iltaa viettänyt tamperelainen nousi koko turnauksen pistepörssissä jaetulle kärkipaikalle.

Suomi kohtaa loppuottelussa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Yhdysvallat. Ottelu alkaa kello 3.00.

Katso Jussi Ahokkaan haastattelu:

Nuorten Leijonien päävalmentaja Jussi Ahokas kommentoi finaalipaikkaa.

Katso Aarne Talvitien haastattelu:

Aarne Talvitie sanoo, että hyvä alku oli tärkeää välieräottelussa Sveitsiä vastaan.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Hieno riimittely kommenteissa.
Todella aliarvostettu ja etukäteen lyttyyn haukuttu joukkue on jo voittanut hopeamitalit ja taistelee kullasta. Toivottavasti masu ei ole vielä täynnä ja todella taitava USA:n U20-joukkue yllätetään!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi jyrää finaaliin
Sveitsi kukistuu!
Jo pirteänä katsottiin
naurussa on suu!
Kiitos, kiitos, Talvitie
ja kiitos, Ylönen!
Jokiharju kiekkoo vie
siellä, riemuiten!
Kiitos, kiitos, Aleksille
Kiitos, Kuparille!
kiitos, sinne pelaajille
& valmentajille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkee että Kärppien juniorityö toimii. Ikänsä Kärpissä olleet Kupari ja Heponiemi melekosia pelimiehiä. Kohta kuin Juhis parhaimpina vuosinaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pelimiehiä on vaikka muille jakaa, se vaan on valmentajien työ löytää ne oikeat ukot, jotka osaa pelata yhteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vasta poijat haukuttiin aivan lyttyyn kun Ruotsille hävisivät. Ja nyt ylistetään. Naurettavaa touhua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarvitse enempää miettiä Heponiemen peliä kisoissa onhan hän mestarijoukkueen Kärppien pelaaja!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei olisi uskonut, että finaaliin menevät. Kyllä oli hyvää peliä Sveitsiä vastaan. Kerran vielä pojat ja torilla tavataan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turnee on vielä kesken, loppuottelun jälkeen voi kittää joko voitosta tai hyvästä toisesta sijasta. Mutta ei jääkiekko ole elämän tärkein asia, kaukana siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voih kun ees joskus näkis suomen JOSSAIN potkupallon arvokisoissa.Ees kerran,pliis.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi tuli 40 luvullakin maaottelussa komiasti hopealle. Ja siitäkin on noustu hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niimpä. Yli 95 % maapallon väestä ei oo jääkiekosta ikinä kuullukaan. Futiksen mm kisoja kuulemma katsoi yli 5 miljardia ihmistä ja Räikkösen tuntee yli 2 miljardia ihmistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä vaiheessa, kun aivotoimita hidastuu, ja ei ehdi tajuta jääkiekon tapahtumia, siirryn jalkapalloon. Hyvä leijonanpennut!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

9:36
Syyttäjä vaatii toimittajalle vähintään 15 päiväsakkoa oululaisen kaupunginvaltuutetun kunnian loukkaamisesta – asiaa käsitellään Oulun käräjäoikeudessa
8:57
Erdoğan esitti vaalitilaisuuksissaan terroristin videokuvaa – Uuden-Seelannin ulkoministeri matkustaa Turkkiin selvittämään asiaa
8:43
SY:n kysely: Yli puolet olisi valmiita sopimaan sunnuntaityökorvauksista paikallisesti
8:00
Eläkeläiset osoittivat mieltään Pudasjärvellä pankin käteisnostojen rajoittamisesta – käteistä saa jatkossa vain neljän tunnin ajan viikossa
7:42
Sdp:n etumatka kokoomukseen nähden kasvoi hieman
7:35
Uudessa-Seelannissa uusi terrori-iskuun liittyvä pidätys – nainen jakoi vihaviestin Facebook-sivuillaan
7:00
Naiset muoteissaan vuonna 1968 – ruotsalaissarjan nautinnollisinta katsottavaa on ajankuva miljöineen
43
Eläkeläiset osoittivat mieltään Pudasjärvellä pankin käteisnostojen rajoittamisesta – käteistä saa jatkossa vain neljän tunnin ajan viikossa
39
Kommentti: Hulevesilasku tulee, vaikka ei johtaisi vesitippaakaan ulos tontilta
13
Sulamisvedet ja loska aiheuttavat ongelmia Oulun seudulla – lähetä kuva hankalista paikoista
12
Oulu toivoi paria miljoonaa seksuaalirikosten ehkäisyyn, mutta summa jäänee pienemmäksi – muut kaupungit eivät ole hakeneet yhtä isoja summia
11
Tuore laskelma väläyttää tuntuvia korotuksia työeläkemaksuihin tulevaisuudessa – Suomen eläkejärjestelmä voi kriisiytyä alhaisen syntyvyyden takia
11
Sdp:n etumatka kokoomukseen nähden kasvoi hieman
7
Sulamisvedet tulvivat kaduille viime vuotta pahemmin – yöpakkaset tuovat helpotusta loskainfernoon, mutta tekevät kaduista liukkaita

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Oulun Stora Enson tehdas onko seuraava?

123 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeiden OSTOvoimaa on korotettava

Eläkeläiset oli yksi valtavan suuri kansalaisryhmä, jota oikeistohallituksemme kohteli kaltoin. Meillä on yhtäjaksoisti ... Lue lisää...
korjaus helppoa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image