Aho ja Teräväinen hinaavat Carolinaa - Detroit vei silti vierasvoiton

NHL 3.2.2018 4:56 | Päivitetty 3.2.2018 10:24
STT

Suomalaishyökkääjillä Sebastian Aholla ja Erik Haulalla ei ollut hävettävää, vaikka heidän joukkueensa Carolina ja Las Vegas hävisivät jääkiekon NHL:ssä ottelunsa.

Carolina taipui kotijäällään Detroitille 1-4, ja Las Vegas nöyrtyi vieraissa Minnesotalle 2-5.

Aho teki Carolinan ainoan maalin, jonka toiseksi syöttäjäksi merkittiin Teuvo Teräväinen. Las Vegasin Haula kokosi ottelussaan 1+1 pistettä.

Loukkaantumisen takia tammikuussa pari viikkoa sivussa ollut Aho on osunut paluunsa jälkeen tolppien väliin kolmesta pelaamastaan ottelusta kahdessa. Ahon 1-0-johtomaali Detroitia vastaan antoi lupauksia, että Carolina olisi pidentänyt voitettujen ottelujen putkensa neljään, mutta toisin kävi.

- Annoimme vastustajalle turhan paljon maalipaikkoja. Maalivahtimme (Scott Darling) oli tänään hyvä, mutta emme auttaneet häntä tarpeeksi, Aho kertoi kenttäpelaajan näkökulmasta The News & Observerille.

Suomalaishyökkääjät hinaavat pudotuspelipaikasta kynsin ja hampain kamppailevaa Carolinaa. Aho johtaa joukkueen maalipörssiä 18 osumalla. Neljä ottelua enemmän pelannut Teräväinen taas on ennen Ahoa Carolinan pistepörssin kärjessä lukemin 13+28.

Minnesota tyrmäsi Las Vegasin

Minnesota repäisi tulokasjoukkue Las Vegasia vastaan toisen erän alkuun mennessä 3-0-johdon, eikä vierailija enää toipunut voittotaisteluun.

- Olemme olleet hyvin tasaisia läpi kauden, mutta tänään emme pelanneet niin hyvin kuin osaamme, kauden 47 ottelussaan 20+19 pistettä summannut Haula sanoi Las Vegasin Twitter-videolla.

Haula on NHL-sensaatio Vegasin pistepörssissä neljäntenä. Edellä ovat kanadalaiset Jonathan Marchessault (18+30) ja David Perron (13+33) sekä ruotsalainen William Karlsson (27+17).

Pittsburghin puolustaja Olli Määttä syötti yhden maalin Washingtonia vastaan. Kahden viime kauden Stanley Cup -mestari Pittsburgh otti kotivoiton 7-4.

Voitto oli otteitaan kauden vanhetessa parantaneelle Pittsburghille jo neljäs peräkkäinen.

Linkki juttuun

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

63
Kysyimme: Miksi Oulun linja-autoasemalla ei ole tauluja, joista näkisi autojen lähtö- ja tuloajat?
28
Tuiranpuiston kehittämiskaavailut kuumensivat tunteita – Asukkaat haluavat puiston pysyvän puistomaisena ja täysin ennallaan
19
Professori irtisanomisten helpottamisesta pienyrityksissä: Kuluisi vuosikausia, että irtisanomisperusteet vakiintuvat
15
Uusista sellutehtaista on puhuttu jo kolme vuotta, päätöksiä yli 5 miljardin hankkeista ei ole vieläkään
14
Kerro meille: Viillokkia, vatkulia, pinaattikeittoa – mikä kouluruoka oli herkkua, mikä ei mennyt alas millään?
10
Nuoret tekevät yhä vähemmän abortteja Suomessa – "Tämän ajan kulttuurissa on jotain sellaista"
9
Koeajossa: Mainoslause "Kaikkien aikojen paras Ford" ei jää kovin kauaksi totuudesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ei varaa eläkkeiden korotuksiin

se ei saisi antaa "etua "suurituloisille? Me tämä maa elätetään. 10%, eli suurituloiset maksaa pitkästi yli puolet vero... Lue lisää...
MIksi?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image