Myös Tyt­tö­lei­jo­nil­ta löytyy venymiskykyä, riemu repesi MM-välieräpaikan varmistaneen jat­koai­ka­maa­lin jälkeen – "Emme lakanneet uskomasta"

Kärppien naisten joukkueen päävalmentajana tunnettu Mira Kuisma on tehnyt hyvää työtä myös alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen luotsina. Suomi eteni MM-turnauksessa mitalipeleihin. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Jääkiekko 10.1.2019 18:17
Kimmo Siira

Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueet ovat väläyttäneet viimeisen viikon aikana venymiskykyään. Pikkuleijonien MM-kultahumu ehti tuskin rauhoittua, kun alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue järjesti varhain torstaiaamuna Suomen aikaa oman näytöksensä ikäluokan MM-turnauksessa Japanissa. Suomi voitti puolivälieräottelussa Ruotsin 3–2 Elisa Holopaisen jatkoaikamaalilla.

Kolmannen erän päätöshetkillä näytti jo siltä, että välieräpaikka lipuu Ruotsille. Thea Johanssonin ajassa 57.35 viimeistelemä 1–2-osuma oli kova pala purtavaksi.

– Ruotsin johtomaalin jälkeen meinasi itku tulla. Emme silti lakanneet uskomasta, Suomen parhaana pelaajana palkittu puolustaja Sanni Rantala painotti Leijonat.fi-sivuston haastattelussa.

Ruotsi sai nauttia johtoasemasta vain 36 sekuntia. Nelli Laitisen tekemä 2–2-tasoitus syntyi hetki sen jälkeen, kun päävalmentaja Mira Kuisma oli komentanut maalivahti Erica Jaskarin vaihtoaitioon ja lähettänyt jäälle ylimääräisen kenttäpelaajan.

– Aikalisällä sovittiin, että otamme maalivahdin pois heti, kun saamme kiekon Ruotsin päätyyn. Toimitimme kiekon maalille, josta se tuli riparina suoraan lapaani. Pääsin vetämään lämärin täysillä, Laitinen kertasi.

Lopullisesti riemu repesi Suomen leirissä, kun Holopainen taiteili voittomaalin jatkoajalla näyttävän yksilösuorituksensa päätteeksi.

Päävalmentaja Kuisma oli voittamassa Suomelle pronssia Vancouverin olympialaisista vuonna 2010, mutta myös Ruotsi-ottelun draama jätti ex-maalivahdin mieleen vahvan muistijäljen.

– Työ ja sitoutuminen palkittiin. Jos penkillä alkoi jännittää, niin yleisössä varmasti vielä enemmän. Oli tapahtumia suuntaan ja toiseen, naurahti Kuisma, joka tunnetaan jääkiekkopiireissä myös Kärppien naisten joukkueen päävalmentajana.

Suomi kohtaa välierissä USA:n. Ottelu pelataan lauantaiaamuna Suomen aikaa kello 6.00 alkaen.

– Tämä ikäluokka ei ole USA:ta useampaan vuoteen kohdannut. Kiva nähdä, missä menemme heihinkin nähden, Kuisma totesi Leijonat.fi-sivuston haastattelussa.

Kärppien pelaajista Suomen joukkueeseen kuuluu puolustaja Julia Ahlskog.

MAINOS

Kommentoi

Hienoja pelejä. Kuisman luotsaamana tältä joukkueelta on löytynyt venymiskykyä kovissa tilanteissa paineen alla ja loistavia yksilösuotituksia. Näistä nuorista naisista kuullaan vielä tulevaisuudessakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella upea suoritus tytöiltä - tästä varmaan saatte uutta tsemppiä seuraavaan matsiin ... ja sitten finaaliin !
Eipä näitä valitettavasti TV:ssä näytetä, voi vaan mielessään kuvitella hienoa peliä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12
Työministeri Timo Harakka tarjoaa lempiveroaan vaihtoehdoksi, jos julkista taloutta tarvitsee vaalikauden lopulla tasapainottaa
10
Lisää kylmää vettä niskaan – valmentajaa vaihtanut AC Oulu maalasi kotikentällä kahdesti, mutta menetti hyppysissä olleen voiton lisäajalla
7
Raksilan uimahallissa on otettu käyttöön lyhennetyt kesäaukioloajat ­– kysyimme, missä asiasta on tiedotettu
5
Ennätysmäärä Ferrareja saapuu Nallikariin – roomalainen Ferrari Club Passione Rossa vierailee Oulussa
4
Tehtaanmyymälät ovat aarreaittoja automatkan varrella – listasimme Pohjois-Suomessa toimivia myymälöitä
4
Hallitus päätti perustaa eläinasiamiehen viran, mutta koska ja millä nimellä? – Eläinten hyvinvointilaki on myös uuden hallituksen työlistalla
4
Nuorella karhulla on ollut etujalassaan kiinni näätärauta jo yli vuoden – nyt viranomaiset pähkäilevät, mitä eläimelle tulisi tehdä Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

170 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen on aika ottaa markka takaisin

Kansa voisi olla tyytyväinen kunnes ensimmäinen devalvaatio tai muu markan arvon romahdus nostaisi tuontitavaroiden ja p... Lue lisää...
Devalvaatio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image