Illan sankari Sakari Manninen C Morella: "Oli vain ajan kysymys, milloin maali tulee"

Sakari Mannisen kommentit C Morelle Ruotsi-ottelun jälkeen.
MM-kisat 24.5.2019 0:03 | Päivitetty 24.5.2019 0:34
Heikki Uusitalo

Suomi voitti Ruotsin MM-puolivälierässä jatkoajalla 5-4. Voittomaalin iski ex-kärppä Sakari Manninen, joka tehoili myös kolme syöttöpistettä. 

Illan ykköstykki sanoi pelin jälkeen C Moren haastattelussa, että Leijonat huomasi viimeistään toisessa erässä, että voittoon on täydet mahdollisuudet - siitäkin huolimatta, että Ruotsi meni erässä välillä kahden maalin johtoon. Viimeiselle erätauolle mentiin lopulta Ruotsin 3-4-johdosta. 

– Toisessa erässä oltiin parempia, vaikka kaveri meni johdossa erätauolle. Huomasimme, että jänne pysyy kireällä, ja vastustaja väsyy, Manninen kommentoi. 

Suomen jääkiekkomaajoukkue nousi ahdingosta ja kaatoi Ruotsin jatkoajalla 5-4 Kosicessa pelatussa MM-puolivälierässä. Leijonat eteni voitollaan mitalipeleihin.

Kolmannessa erässä Leijonat myllytti vimmatusti, mutta maali tuli vasta minuuttia ja 29 sekuntia ennen päätössummeria. 4-4-tasoituksen iski kapteeni Marko Anttila, jolle tehopiste oli turnauksen ensimmäinen. 

– Kolmannessä erässä oli vain ajan kysymys, milloin se maali tulee, Manninen kommentoi. 

Jatkoajalla Suomi pääsi ylivoimahyökkäykseen. Manninen toi kiekkoa vasenta kaistaa pitkin ylöspäin ja päätyi lopulta omaan ratkaisuun. Laukaus painui ylänurkkaan. 

– Laukaus on aina hyvä vaihtoehto. Kokeilein nyt ampua. 

Sakari Manninen painoi kiekon ylänurkkaan jatkoajalla. KUVA: MARTIN DIVISEK / EPA

Tasoituksen tehnyt kapteeni kehui C Morella Mannisen ratkaisua. 

– Mahtava kuti Manniselta, Anttila hehkutti.

Mannisen mukaan ottelu oli Suomelta nappisuoritus. 

– Totta kai hyvä filis. Tehtiin paljon töitä, että saatiin voitto. Ansaittiin voitto. Olimme parempi joukkue.

Katso MM-kisojen otteluohjelma täältä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

12:33
Reserviin siirtyvä komentaja Jarmo Lindberg Puolustusvoimien Lemmenjoki-kohusta: "Riittävän pitkällä aikaperspektiivillä se asettuu mittasuhteisiinsa"
12:25
Ettan maajoukkuemiesten tie viemässä odotetusti ulkomaille – Ronkainen siirtymässä Saksan pääsarjaan, Jokela Sveitsin liigaan
12:03
Kultarannassa pääministeri Rinne ja oppositiojohtaja Halla-aho väittelivät maahanmuutosta – "Laitetaanko rautaa rajalle?"
11:55
Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari uusista tiedusteluvaltuuksista: "Kestää aikansa ennen kuin kone käy kaikilla sylintereillä"
11:46
Jo yksi aktiivinen murtaja tai rikollisporukka voi kääntää asuntomurtojen määrän kasvuun – "Rajat ylittävä rikollisuus on suuri haaste", poliisi muistuttaa
11:00
Kahdeksan Kalevan yleisöarvijoijaa liikkuu Oulun juhlaviikoilla
11:00
Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – vähennyksiä tehdään 380 henkilötyövuoden verran
24
Lipolta lipsahti piste Pöytyälle – voitto irtosi vasta kotiutuslyöntikilpailussa
22
Kaupunkiviljely siirtyy kohti Oulun keskustaa: Palstoja saatetaan jopa lakkauttaa, kun taas viljelylaatikot ovat täynnä vuodesta toiseen
17
Pohjantien remonttisumaan tulossa helpotusta: Alennettuja nopeusrajoituksia puretaan kesän aikana, siltatyömaa vaikuttaa liikenteeseen vasta syksyllä
16
Suomen muuttovoitto pieneni viime vuonna – maahanmuutto väheni ja maastamuutto kasvoi
14
Rinteen hallitus tekee paluun 1970-luvulle Lukijalta
14
Oulu kasvaa keskimäärin 1 000 asukkaalla vuodessa – enemmistö poismuuttaneista voisi harkita palaavansa Ouluun
13
Puolustusministeri Kaikkonen väläyttää 2-3 kuukauden kansalaispalvelusta – Päätökset kuitenkin jäämässä seuraavalle hallitukselle

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin sekä seuraaviin Pohjois-Pohjanmaan kuntiin: Pudasjärvi,
Taivalkoski ja Kuusamo ja seuraaviin Lapin kuntiin: Posio, Kemi, Keminmaa ja Ylitornio. 
Metsäpalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomen,
Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan
maakunnan länsiosassa.


Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

onnea kaaharit nyt se on tullut

EVVK. Jos tavoitan hitaamman, menen ohi. Jos nopeampi tavoittaa minut, päästän edelle. Ei ongelmaa. Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image