Maalihana viimein auki - Kärppien Joonas Donskoi Leijonien sankari

Juuso Hietanen (vas.) saalisti ottelussa syöttöpisteen. KUVA: YEVGENY REUTOV / EPA
Jääkiekko 20.12.2014 19:36 | Päivitetty 20.12.2014 19:38
Kaleva

Suomen jääkiekkomaaajoukkue sai viimein maalihanan auki EHT-turnauksessa Venäjän Shotsissa. Leijonat kukisti Tshekin rangaistuslaukauskilpailun jälkeen lukemin 3-2. Suomen sankari rankkareissa oli Oulun Kärppien hyökkääjä Joonas Donskoi.

Avauserän jälkeen Suomi oli 1-0-johdossa, vaikka erä ei Leijonilta ollutkaan parasta mahdollista peliä. Maalin teki puolustaja Sami Lepistö. Syöttöpisteet merkittiin Teemu Ramstedtille ja Harri Pesoselle.

Toisessa erässä nukahdukset maksoivat kaksi maalia omiin. Näin päätöserään lähdettiin Tshekin 1-2-johdossa.
Suomi onnistui nousemaan päätöserässä tasoihin. Sakari Salminen teki maalin ja syötöt tarjoilivat Lepistö ja Juuso Hietanen.

Jatkoajalla Suomi myllytti ylivoimalla ja muun muassa Anssi Salmelan lyöntilaukaus pomppi täpärästi maalin ohi. Myös kärppähyökkääjä Joonas Donskoi pääsi unelmapaikkaan, mutta viimeistely ontui.

Ylivoimamyllytys purkautui lopulta Donskoin harhasyöttöön.

Näin rangaistuslaukauskilpailu eteni

Rangaistuslaukauskilpailussa Suomen vedot aloitti Jarkko Immonen. Immonen sijoitti tyylikkäästi oikealle alas ja Suomi siirtyi johtoon. Tshekin ensimmäinen yritys päättyi Mikko Koskisen torjuntaan.

Suomen toisen yrityksen veti Donskoi. Hänen Forsberg-harhautuksensa jäi vajaaksi eikä maalia tullut. Tshekin tähtihyökkääjä Jan Kovar sen sijaan onnistui.

Kolmantena laukomaan tullut Jonas Enlund epäonnistui, samoin Tshekin Ondrej Nemec.

Myös neljännet ja viidennet laukojat epäonnistuivat. Suomen yrittäjinä olivat Immonen ja Ramstedt.

Tshekin kuudes vetäjä oli Vladimir Sobotka, jolta kiekko välillä karkasi jopa kaukalon sivulaitaan asti. Siitä huolimatta hän veti tarkasti vasemmalle alas. Joonas Donskoi veivasi kuitenkin Tshekin maalivahdin täysin solmuun ja tasoitti.

KHL-tähti Kovar oli Tshekin seitsemäs yrittäjä. Hän epäonnistui. Joonas Donskoi sen sijaan ei epäonnistunut, vaan läppäsi kiekon kämmeneltä yläpeltiin.

Näin Suomi voitti ottelun 3-2.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

jep kyllä selostuksesta huomas ketä mertaranta suosi... mut ku ei menny ees rankku hifkin mieheltä maaliin...pakko oli vähä kehua koko matsin ajan mollaamisen jälkeen kahden maalin tekijää hänenkin.... HYVÄ JOONAS DONSKOI

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaloselta jalo teko tehdä Donskoista maajoukkuemies. Olisipa juniorivalmentajatkin samalla mielellä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Peliajan" varmoja paikkoja", pystyy kyllä korjaamaan rankkareilla. Hyvä Donskoi.Hyvä Suomi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Donskoi on esimerkki lahjakkuudesta ja silloin ei nuori tarvitse vanhempia haukkamaisestii mukaan juniorihärdelliin. noustakseen huipulle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnittelut Joonakselle hienoista rankkarimaaleista, upeita veivauksia !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ihme kun Kärppäpeleissä ei ole katsojia, näitä kaikenmaailman turnauksia on liikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi minulla on sellainen kutina, että Kalevan urheilujuttujen kirjoittaja luo Donskoista miinuskuvaa. Sen näkee vertaamalla vaikkapa ttästä ottelusta kirjoittaneita suomalaisia lehtiä. Esim. nämä: Joonas Donskoi pääsi unelmapaikkaa, mutta viimeistely ontui.
Ylivoimamyllytys purkautui lopulta Donskoin harhasyöttöön.

Kuinka monella muulla oli paikka ratkaista tai antoi harhasyötön erien aikana? Kuinka monesta epäonnistumisesta kirjoitettiin? Rankkujen yrittäjät mainittiin.
Seurasin studiotakin ja todellisia asiantuntijoita. Satuitteko kuuleemaan? Donskoita osattiin arvostaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä MTV Sport Mertaranta moitti alussa Donskoita, muutaman kerran, mutta Joonas näytti mistä Kärpät on tehty, taisteluilme ennen peliä ja pelin aikana oli paras ja keskittynyt. Pelasi hyvän pelin, muille sattui enemmän virheitä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Kärpät on tehty".? Donskoi pelaa maajoukkueessa, eikä Kärpät Oy tehnyt mitään hänen henkilökohtaisessa suorituksessaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kommentissasi annetaan ymmärtää, että Mertaranta olisi todellinen asiantuntija. Saattaapa ollakin, mutta laji ei ainakaan ole jääkiekkö. Selostaa kyllä varsin hyvin ja osaa hehkuttaa. Ymmärrys kentän tapahtumista ei kuitenkaan ole sen kummempi kuin keskiverto jääkiekon seuraajalla.

(esimerkiksi nyt vaikka leinon jäähy, eipä mertarannalla leikannut kovinkaan nopeasti, itse veikkasin sitä samantien kun peli meni poikki ja olin varma kun aloitusta vietiin suomen päätyyn. Ja olen kuitenkin todella kaukana asiantuntijasta.)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä en ainakaan puhun Mertarannasta, vaan kisastudion asiantuntijoista. Jos jäi epäselväksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

68
OYSin parkkitalo suljetaan viikonvaihteessa – purkutyöt muuttavat kevyen liikenteen reittejä sairaala-alueella
45
Sipilä hallituksen neuvottelusta: "Nyt on kyse ensisijassa kansainvälisten sopimusten tulkinnasta, ei niiden muuttamisesta "
36
Oulussa tähän mennessä talven kylmin päivä, pakkasta 25,2 astetta – sunnuntaiaamuna pakkanen voi paukkua vielä kylmempänä
29
Äänestys osoitti, että oululaiset haluaisivat Lammassaareen tanssipaviljongin – Tango selvisi voittajaksi tiukassa kisassa
26
Kiireellisellä hälytystehtävällä ollut poliisiauto suistui yöllä tieltä Raahessa väistettyään rekkaa - molempien kuljettajien toimia tutkitaan
26
"Suunnittele ruokaostoksesi, ja vähennä liha- ja maitotuotteiden kulutusta" – SDP:n ilmasto-ohjelmassa päästöjä vähennetään viidellä toimenpiteellä
24
Kiertokaarelle jäi viime vuonna 7 000 tonnia jätettä, jolle etsitään paikkaa – Laanilassa poltetaan vain kotitalouksien jätteet

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

288 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko olet maksanut veroja palkastasi?

En ole tarkkaan laskenut, mutta noin miljoona euroa. Parisataatuhatta ajattelin vielä maksaa ennen kuin orava loikkaa py... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image