Kärpät otti kotiedun takaisin – Jasper Lindsten teki puolet oululaisten maaleista HPK-voitossa

Kooste HPK-Kärpät ottelusta 27. huhtikuuta.
Jääkiekko 27.4.2019 17:01 | Päivitetty 27.4.2019 20:54
Janne Onnela

Kärpät kaatoi Hämeenlinnan Pallokerhon neljännessä liigafinaalissa maalein 2-4. Voitollaan oululaiset tasoittivat otteluvoitot finaalisarjassa. 

Kärppien maaleista vastasivat kaksi kertaa osunut Jasper Lindsten, avausmaalin iskenyt Oskar Osala sekä tyhjään maaliin lopussa osunut Ville Leskinen. 

1.erä

Hämeenlinnassa on jälleen paljon porukkaa paikalla ja halli on tiettävästi loppuunmyyty. Ennen pelin alkua kuultiin Maamme-laulun aikana Pohjoinen arviolta kolmesataapäisen Kärppien faninurkkauksen ja ympäri jäähallia hajautuneiden kärppäkannattajien toimesta. 

Ottelua oli seuraamassa myös Kärppien entinen toimitusjohtaja Juha Junno yhdessä lapsenlapsensa kanssa. 

– Nousemme tästä vielä varmasti, Junno vakuutti. 

Paikalla on myös paljon kärppäpelaajien puolisoita sekä oululaisjoukkueen muuta taustaryhmää. 

Ottelu on alkanut. 

Ketjut ovat pyörähtäneet kertaalleen läpi. Kärppien ykkös- ja kakkosketju saivat pelin HPK-päätyyn, mutta kolmosketju oli ongelmissa ja neloslinja pelasi lyhyen tasapaksun vaihdon. 

Kakkosketjun toisella vaihtokerralla Kuparin vitja oli pahassa pyörityksessä omassa päässä. Lopulta Valtteri Puustinen pääsi purjehtimaan Veini Vehviläisen maalille ja tekemään kotijoukkueelle avausmaalin.

HPK:n Valtteri Puustinen tekee maalin.

Kahden ensimmäisen vaihdon jälkeen Kärpät ei ole juuri hyökkäysalueelle päässyt. Ensimmäinen neljännes avauserästä on ollut HPK:n. 

Kärppien edellisestä maalista on todella kauan. Meneillään on oululaisjoukkueen kauden pisin maaliton jakso. Se ei olisi voinut tulla huonompaan paikkaan. 

Kärppien Shaun Heshkalla oli hyvä maalipaikka, mutta ohi meni. Se on ollut Kärppien ainoita ensimmäisessä erässä. 

Kotijoukkueella oli avopaikka Vehviläisen maalilla, mutta kiekko ei mennyt oululaisten onneksi maaliin. HPK sai tilanteen jälleen Kärppien kakkosketjua vastaan. 

Ensimmäistä erää on jäljellä reilut seitsemän minuuttia. Viimeisten minuuttien aikana Kärpät on saanut tilanteita HPK:n maalille. Maali ei kuitenkaan ole ollut varsinaisesti lähellä. 

Mikko Niemelä käänsi kulmasta hyvin maalille, jossa oli kaksikin valkopaitaa, mutta kumpikaan ei yltänyt kiekkoon. 

HPK pääsi ylivoimalle, kun Radek Koblizek otti tyhmän jäähyn hyökkäysalueella paineettomassa tilanteessa. 

HPK ei onnistunut ylivoimalla, mutta Kärpät osui alivoimalla kun Otto Karvinen nosti kiekkoa ja syötti Oskar Osalalle, jonka napakka laukaus upposi maaliin. 

Kärppien Oskar Osala tekee maalin HPK-Kärpät ottelussa 27. huhtikuuta.

Heti maalin jälkeen Michal Kristof ja Jussi Jokinen olivat juonia oululaisille jo toisen maalin. 

Hämeenlinnassa ensimmäinen erä on pelattu ja erätauolle poistuttiin tasalukemissa 1-1. Avauserän voi kiteyttää niin, että alku oli kotijoukkuee, loppu vierasjoukkueen. 

2.erä

Ottelun toinen erä on käynnissä. 

HPK siirtyi johtoon vajaan minuutin pelin jälkeen. Kultakypärä Teemu Turunen pääsi lyömään irtokiekon maalin kulmalta ohi Vehviläisen. 

HPK:n Teemu Turunen tekee maalin HPK-Kärpät ottelussa 27. huhtikuuta.

HPK on hakenut hyökkäyksiä erän alussa pitkillä syötöillä. Pari kertaa kiekko on saatu pelattua myös Vehviläisen eteen ovelalla siirrolla. 

Kolmen minuutin pelin jälkeen Kärppien maalia tarkistettiin todella pitkään videolta. Lopulta tuomio saatiin: maali! Viimeistelijänä HPK:n maalissa hetkeä aiemmin virheen tehnyt Jasper Lindsten. 

HPK haastoi vielä tilanteen, mutta toisenkin tarkituksen jälkeen maali hyväksyttiin. 

Kärppien Jasper Llindsten tekee maalin HPK-Kärpät ottelussa 27. huhtikuuta.

Ottelussa on enemmän tunnetta kuin aiemmissa kohtaamisissa. Jatkuvasti on meneillään torikokouksia ja naaman hanskahierontaa. Toistaiseksi väkivaltaisuusjäähyjä ei ole annettu. 

HPK:lla oli tuhannen taalan paikka johtomaalin tekemiseen Vehviläisen löperön pelaamisen jälkeen, mutta oranssipaita onnistui tuhrimaan avopaikan vajaasta metristä. 

Tuomaripeli ei ainakaan suosi Kärppiä tällä hetkellä. Pari kertaa kotijoukkueen jäähy on jäänyt viheltämättä, vaikka paikka olisi ollut. 

Kärppien ykkösnyrkki joutui pieneen pulaan pallokerhon kanssa. Lopulta Turunen oli lähellä osua toisen kerran illan aikana, mutta tolppa pysäytti kiekon. 

Kärpät siirtyi ottelussa johtoon, kun HPK:n pyörityksen päätteeksi Nicklas Lasu ja Lindsten pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Kaksikko kiekotteli Kärpät johtoon. Maali oli Lindstenin erän toinen. 

Kärppien Jasper Lindsten tekee toisen maalinsa HPK-Kärpät ottelussa 27. huhtikuuta.

Lasu ja Lindsten kylvivät ylivoimahyökkäyksillään tuhoa jo runkosarjassa usealla alivoimamaalilla. 

HPK pääsi erän lopulla ylivoimalle, kun Jari Sailio sai pikkukakkosen. 

Lindsten ja Lasu karkasivat alivoimalla hyvään hyökkäykseen, mutta tällä kertaa maalia ei tullut. Kärpät kuitenkin selvitti alivoimansa hyvin. 

Kärpät sai toisen erän viimeisellä minuutilla vielä hyvän paineen HPK:n alueelle. Erätauolle poistuttiin vierasjoukkueen maalin johdossa. 

3.erä

Ottelun kolmas erä on käynnissä. HPK:lle tilanne on pudotuspeleissä melko uusi, sillä hämeenlinnalaiset eivät ole pelanneet paljonkaan tappioasemassa pudotuspeleissä. 

Kärpät pääsi yrittämään maalia heti erän alussa, kun Teemu Kivihalme pääsi ohjaamaan Rasmus Kuparin syötöstä. Ohjaus upposi kuitenkin suoraan Larmin syliin. 

Ensimmäiset viisi minuuttia kolmannesta erästä on pelattu. Peli on pyörinyt pitkälti Kärppien hyökkäyspäässä ja Larmilla HPK-maalilla on riittänyt töitä. Kärpät liikkuu hyvin ja pysyy tällä hetkellä hyvin kiekossa. Juuri nyt oululaisilla ei ole suurempaa hätää. ¨

Kolmas erä lähestyy jo puoliväliä. Kärpät on edelleen voitossa kiinni. 

HPK sai hyvän tasoitusmahdollisuuden, kun Lasu sai pikkukakkosen. Kotijoukkue sai hakea tasoitusta kaksi minuuttia ylivoimalla. Kärpät kuitenkin kesti alivoiman hyvin ja Lasu pääsi jäähyltä tultuaan yrittämään myös maalia, mutta ei onnistunut. 

Heti alivoiman jälkeen Kärpät pääsi ylivoimalle. Oululaisilla on oiva mahdollisuus kasvattaa johtoaan. 

Kärpät pelasi ykkösylivoimalla hyvää ylivoimaa. Osala pelasi laukojan paikalla keskellä ja pääsi ohjaamaan siitä kerran vaarallisesti. Kakkosylivoima ei toiminut aivan yhtä hyvin, eikä pakkopeli tuottanut tulosta. 

Kolmannesta erästä on jäljellä enää viimeinen neljännes. Kotijoukkueen aika on käymässä vähiin. 

Peliaikaa on jäljellä vajaat neljä minuuttia. Intensitetti on tällä hetkellä Rinkelinmäellä hurja.

Kaksi minuuttia jäljellä. HPK pelaa ilman maalivahtia. HPK:lla ei ole aikalisää käytettävissä maalin haaston takia.  

Kärppien Ville Leskinen iskee kiekon tyhjään HPK-maaliin, kun pelikellossa on aikaa jäljellä 1.41. 

Kärppien Ville Leskinen tekee maalin HPK-Kärpät ottelussa 27. huhtikuuta.

Kärpät voitti pelin ja tasoitti otteluvoitot 2-2. Joukkueiden seuraava kohtaaminen on maanantaina Raksilassa. 

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (53)

Huomatkaa nyt Oululaiset hyvät mitä meteliä ja hurmosta Etä-Kärpät piti Hämeenlinnassa. Raksilassa istutaan hiljaa ja odotetaan vaan voittoa. Jos huonosti menee niin aletaan huuteleen tyhmiä Kärpille. Otetaan mallia Etä-Kärpistä ja jotta saadaan kunnnos kannustusta Raksilaan!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

7000 tepsukkafania ui jo aurajoessa ja yrittää muistella, miltä jääkiekko näyttää...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärpät on palaamassa tasolleen ja pelasi tänään taas huippu jääkiekkoa.
Peto heräsi taisteluun ja saalista raatelee.
Menneet pelit on opiskeltu HPK:ta ja nyt taistellaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yes! Nyt saadaan Raksilaan varmasti yli 7000 katsojaa. Jokainen nyt vaan hallille. Ollaan oltu monesti jo niin lähellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Telia sais laittaa ’’hpk’’ Saravon loppukaudeksi kommentointikieltoon,koko ajan höpöttää että HPK:M pitää tehdä sitä ja tätä että voittaisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen tehmyt enmmän maaleja kuin Jortikka mielikuvituksessa. Kannattaisi kärppien keskittyä kannattamaan, eikä mennä mukaan Turun tautiin. HPK:sta sen verran, että siellä asiansaosaava valmentaja. Kärpät hoitaa rutiinilla, ellei tule tuomarimaaleja. Siinä vaiheessa Kärppien kannattaa siirtyä Ruotsiin pelaamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten se nuin meni kärpillä 3kertaa enemmän jäähyjä ja silti kuviokellujat hävisi ,,,Hyvä Kärpät kyllä teihin vielä uskotaan Etelässäkin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

pillipiiparit oli kärppien paras pelaaja ja saivat syöttöpisteen kun hyväksyivät ei maalin kärpille.tapu tapu.liiga ei halua että hpk voittaa mestaruuden.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kärppien maali oli noin 20 senttiä maalissa, näkyi selvästi ja sekin näkyi, kun HPK maalivahti ottaa kiekon pois kädellä säälittävän tyylikkäästi maalista, tilannehuone on onneksi lahjomaton.
Hävettää HPK Turusen sukeltelu, kultakypärä erottuu selvästi on aina jään pinnassa mahallaan tai selällään, tuohon pitää kyllä tuomareiden puuttua, tänään ei onnistunut hommaamaan jäähyjä Kärpille, olivat tuomarit selvillä tästä sukeltelijasta.
Tuomarit oli hyviä, toivottavasti ovat loppuun asti nyt tuli Kärpille erittäin vähän jäähyjä eli 8 minuuttia, HPK sai 2 minuuttia, ainahan tuon verran jaksaa alivoimaa pelata, hyvät tuomarit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

HPK sukelteli 8 minuuttia jäähyjä Kärpille, yrityksiä oli monta kertaa enemmän, nyt tuomarit ei mennyt halpaan, sukellukset on vaikeita nähdä,
mutta hidastus kertoo kaiken.
Onneksi alivoima toimii ja tehtiin alivoima maali..
Kärpät sai yhden ylivoiman, kun Linden kampattiin mailalla koukkaamalla luistimesta.
Tuomarilinja oli ihan hyvä ja selkeä, toivottavasti samat tuomarit ovat loppuun asti, eipä Suomesta parempia löydy.
Kärpät on parempi jääkiekko joukkue ja kaikki pelasi erittäin hyvin.
HPK ei saanut niitä ylivoimamaaleja jotka on auttanut sen voittoon kaksi kertaa.
Kärpät on tasollaan ja kaikki kentät pelasi erittäin hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruvetkaa Kärpät pelaamaan omalla tasolla,on häpeä hävitä HPK:lle,ottakaa se mestaruus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin on se tuo tuomarihomma erikoista. Kärpille ei mistään vaan näyttelijöille heti. Tuulola on siinä huippu.
Muuten liigan toiseksi paras joukkue ilmsnmuuta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuulola on opetettu aina sukeltamaan kamppailutilanteessa.
Katsottiin peliä kaverin kanssa ja Kärppien päässä pelattiin ja sanottiin kohta Tuulola makaa jäässä ja joka kerran makasi, Wikman ja Kaukokari ovat opettaneet hankkimaan jäähyjä, takuu filmi. Turunen on toinen joka huuli pyöreänä katseli kun ei sukeltelu onnistunut, piti jatkaa peliä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (53)

Uutisvirta

13:43
Katumaasturin moottoritilassa syttyi palo kesken ajon Nelostiellä Haukiputaalla – rekankuljettaja pysähtyi auttamaan
13:01
Oulun Limingantullissa sijaitsevan puuelementtitehtaan katossa oleva nosturi syttyi tuleen - palokunta sammutti nopeasti yli 15 metrin korkeudessa olleen palon
12:42
Kotihälytyksiä luvassa, korona voi kiristää tilannetta entisestään, pääsiäinen poliisille haastava ajankohta – "Toimettomuus ja liika alkoholi ovat huono yhdistelmä"
12:39
Suden yöllinen vaellus Oulun Metsokankaalla tallentui lukijan videolle – "Todennäköisesti nuori yksilö", sanoo tutkimusprofessori
12:33
Suomen Yrittäjien kysely: lähes puolet yrityksistä tarvitsee valtion tukea selvitäkseen koronakriisistä, joka kymmenes pelkää konkurssia
12:08
Suomessa voi tulla pulaa kahvista ja hedelmistä, jos ruokamarkkinat häiriintyvät pahoin – PTT: Ongelmat iskisivät jo valmiiksi nälänhädästä kärsiviin maihin Tilaajille
11:57
SSAB sulkee Raahen toisen masuunin – yhtiö lomauttaa henkilöstöään
61
Oulu valmistelee 54 miljoonan euron säästöjä – suurimmasta osasta säästötoimista päättäjillä yksimielisyys
31
Hallitus tiukentaa rajaliikennettä Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä, rajoitukset koskevat myös laivojen henkilöliikennettä – Katso tallenne tästä
27
Länsimaissa takki kääntyy ja kasvot peittyvät – miksi saksalainen suojaa kasvonsa, mutta suomalainen ei?
21
Tiistaiaamun tiedot: Tartuntoja todettu Suomessa nyt 2 308, varmistettu määrä nousi 132:lla – Oulussa nyt 70 tapausta, sairaanhoitopiirissä 85
19
Kerro meille: Millä keinoilla kuka tahansa meistä voisi nyt tukea yrityksiä?
15
Alkoholin kokonaiskulutus laski roimasti viime vuonna, suurin selittävä tekijä matkustajatuonnin väheneminen – suunta ollut laskeva jo yli kymmenen vuotta
9
Kuntia kehotetaan selvittämään, voisivatko alueen yritykset aloittaa pikaisesti kankaisten suusuojainten valmistuksen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

282 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

sulla on varmaan joku järkevä perustelu tuommoselle verolle siitähän kärsii köyhät tuunarit ensimmäisenä esim minä nosta... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

7.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image