Kärpät murskasi Ässät ja palasi sarjakärkeen - Leskinen leipoi ottelussa hattutempun

Kärppien Mika Pyörälä teki 2-0-maalin. KUVA: Pekka Peura
Jääkiekko 6.10.2018 18:32 | Päivitetty 6.10.2018 20:59
Janne Onnela

Kärpät murskasi Ässät Raksilassa lukemin 7-2 ja palasi takaisin sarjakärkeen. Oululaisten sankari oli hattutempun viimeistellyt Ville Leskinen. 

1.erä

Ottelu on käynnissä.  

Pelin ensimmäistä viisi minuuttia ovat olleet juuri sellaista peliä, kuin etukäteen saattoi odottaakin. Kärpät on painanut päälle, Ässät on yrittänyt roikkua perässä. Maaleja ei ole vielä nähty. 

Erä lähestyy puolta ja käytännössä peliä on pelattu Ässien puolustusalueella. Kärpät on laukonut jo 12 kertaa. Kärpät pääsi hakemaan avausosumaa ylivoimalla, kun paluun kaukaloon tehnyt Taneli Ronkainen hankki Kärpille ylivoiman. 

Pakkopeli tuotti tulosta, kun Ville Leskinen laukoi kotijoukkueen johtoon. Maali oli roikkunut ilmassa jo hetken. 

Ässät sai helpotusta Kärppien jatkuvaan paineeseen, kun porilaiset saivat ylivoiman. Jäähylle lähti keskialueen rikkeestä Kärppien Michal Kristof. Jäähyn syy oli kampitus. Ässät sai ylivoimalla muutaman paikan, joista paras oli Sakari Salmisen tolppalaukaus. Myös Kärpät sai loistavan maalipaikan, kun Nicklas Lasu pääsi läpiajoon. 

Alivoimapelin aikana Mika Pyörälä otti osumaa Kärppien maalin edustalla. Pyörälä vaikutti loukkaavan itseään ja pääsi jäältä vain vaivalloisesti takaisin vaihtoaitioon. 

Kärpät pääsi erän lopulla toistamiseen ylivoimalle, kun Sakari Salminen otti pikkukakkosen. Ylivoima pyöri vajaa minuutin, kunnes pienestä tällistään toipunut Pyörälä laittoi kiekon maaliin. 

Ässät sai nopean kavennuksen, kun hyökkäyksen päätteeksi kiekko pelattiin päädystä maalin eteen Niklas Applegrenille, joka laittoi kiekon maaliin. 

Porilaiset saivat erän viime minuuteilla paremmin otetta pelistä ja kiekko pyöri pitkälti kotijoukkueen puolustusalueella. Erätauolle poistuttiin kuitenkin Kärppien maalin johdossa. 

Illan ottelua on saapunut seuraamaan 5082 katsojaa. 

2.erä

Toinen erä on käynnissä. Kärppäpakki Taneli Ronkainen peräänkuulutti erätaukohaastattelussa pitkiä hyökkäyksiä ja kiekossa pysymistä omiltaan. 

Kärpät pääsi parin minuutin pelin jälkeen ylivoimalle pyöritettyään peliä porilaisten päädyssä. Ylivoima Kärpille tuli päähän kohdistuneesta taklauksesta. Kärsijänä oli Kärppien puolelta Miska Humaloja. Jäähyn sai Kristian Tuohilampi. Samassa ajassa Sakari Salminen sai rangaistuksen kampituksesta, joten edessä oli kahden minuutin kahden miehen ylivoima. 

Kärppien 5-3-ylivoima oli melko ponnetonta ja mielikuvituksetonta. Maalia ei nähty. Vaarallisin paikka oli Lasse Kukkosen veto neliön keskeltä. 

Kärpät siirtyi hieman ennen erän puoliväliä kahden maalin johtoon. Kristof nosti kiekon vahvasti Ässät-päätyyn ja syötti Leskiselle hyvään paikkaan maalin kulmalle, eikä Leskinen erehtynyt. 

Kärpät siirtyi ottelun puolivälissä jo 4-1-johtoon. Maalintekijä oli kypärätempun viimeistellyt Ville Leskinen. 

Kärppien vyöry jatkui. Oululaiset tekivät jo viidennen maalin. Viimeistelijänä oli tällä kertaa ensimmäisen liigaosumansa tehnyt Tino Metsävainio. Syöttöpisteet Lasse Kukkoselle ja Mika Pyörälälle. 

Toista erää on jäljellä enää pari minuuttia. Peli on täydellisesti kotijoukkueen hallussa. 

Erän viimeisellä minuutilla Kärpät teki jo kuudennen maalin. Maalintekijä Aleksi Heponiemi, syöttäjät Nicklas Lasu ja Mika Pyörälä. 

Kaksi erää on Raksilassa takana ja päätöserään lähdetään Kärppien vakuuttavassa johdossa. Neljän maalin lisäksi Henri Kivihalmeelle kirjattiin erässä peräti 18 torjuntaa Vehviläisen selvitessä kärppämaalilla kolmella. 

3.erä

Ottelun päätöserä on alkanut. Leskinen kehui erätaukohaastattelussa ketjunsa yhteispeliä ja erityisesti Kristofin syöttöjä.

Peli on ollut hieman tasaisempaa päätöserässä. Ässät pääsi hyökkäämään kolmella kahta vastaan ja hyökkäyksen päätteeksi Ässät oli äärimmäisen lähellä kavennusta. Laukaus tuli lopulta kahden tolpan kautta ulos. Tilanne tarkistettiin kuitenkin vielä videolta.  

Kärppäpuolustaja Shaun Heshka otti pikkukakkosen ja Ässät pääsi hakemaan kavennusmaalia ylivoimalla. Parhaat paikat sai kuitenkin Kärpät. 

Hetkeä myöhemmin oli Kärppien vuoro hakea ylivoimaosumaa. Sakari Salminen otti pelin toisen jäähynsä huitomisesta. Ylivoimalla Heshka iski kiekon siniviivalta ylänurkkaan. Syöttöpisteet Leskiselle ja Kristofille. 

Porilaisten Jere Seppälä toi hieman lohtua vieraille 7-2-kavennusmaalillaan.

Neljä minuuttia ennen ottelun loppua Rasmus Kupari otti rangaistuksen poikittaisesta mailasta. Ässät sai hakea kavennusta ylivoimalla 15 sekuntia ennen kuin puntit tasoittuivat Ässien ottaessa myös jäähyn.

Lisämaaleja ei ottelussa nähty ja näin voitto kirjattiin Kärpille lukemin 7-2. 

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (22)

Nyt on kohdattu pisteautomaatit, eli Tappara ja Ässät ja alkaa tosipelit, eli mm. JYP, mutta Kärpät hoitaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuomareista uikuttaminen alkaa olla niin last season, että ei mene enää edes huonosta huumorista

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tuoko joku muu laji enemmän väkeä katsomoon oulussa kuin lätkä,ken tietää niin kertokoon?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järkyttävää ylivoimaa, edes tuomarit ei ässiä auttanut. Taas yleisöä enemmän kuin tepsukoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa oli eniten yleisöä. Tuhat katsojaa enemmän kuin seuraavaksi eniten.
Valitettavasti alkukaudesta ei ole vielä katsomot täynnä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eilen oli ässillä peli niin niillä alkaa jo virta loppumaan mutta kärpät saanut ruhtinaalisesti levätä.toisekseen kotituomarit on myös ässillä harmia niin eihän tässä mitää mahkuja ole ässillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä Kärpät oikein vedä! Nytkin vaivoin 5000 katsojaa, vaikka ollaan lähes piikkipaikalla. Taitaa samanlainen yleisökato vallita muuallakin. Nyt näyttää, että kansa on saanut jääkiekosta tarpeekseen. On aika vaihtaa johonkin järkevämpään ajan käyttö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järkyttävän alaarvoista tuomarityöskentelyä, mailaa saa käyttää vahingoittamiseen koko raivolla aivan vapaasti. Poikittaista mailaa selkään tulee joka tapauksessa. Pahin oli päivän selvä keihästys, jota puusilmät eivät nähneet.
Nyt on tappelu odotettavissa, koska tuomarit on ihan pihalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pillipiiparit-nimimerkki, mene kiireesti silmälääkärille, näet Kärppien pelaamisen täysin väärin! Älä ainakaan aja autoa ennen kuin näkösi on korjattu, jos sinulla kortti on voimassa.Ei ainakaan hallilla kukaan ole nähnyt Kärppien kalastavan jäähyjä! Kaikkein pahin ja todella vaarallinen tilanne oli se, kun Miska Humalojaa yksi typerä Ässä veti suoraan päähän! - Oletko sinäkin sitä porukkaa, jonka täytyy joka pelissä mollata Kärppiä? Oli miten oli, hoida näkösi kuntoon ta tule Raksilaan nauttimaan Kärppien hienosta pelistä,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

hyvä ässät,halitsee peliä mielinmäärin.ajan kysymys milloin ässät tasoittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ässät ottaa pataan, koska ei osaa pelata yhtään.
Kärpät pelaa miehekkäästi vaikka pelin alku on ollut Ässiltä pelkkää sikailua tuomareiden silmien edessä, ilman jäähyjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kärppäpelaajat saisi pysyä vähän pystyssä ettei tulisi noin hepposia jäähyjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

18.12.
Urheilutoimenjohtaja Harri Aho paljasti todennäköiset lähtijät Kärpistä – Niukka voitto Ilveksestä jäi ulosajojen ja jatkosopimusuutisten varjoon
18.12.
Turvapaikanhakijoita värvätään Saksassa rikollistoimintaan – Berliinin rikollisklaanit haluavat heidät myymään huumeita ja tekemään murtoja
18.12.
Kevytkuorma-autolla Ylitorniolla ajanut ruotsalaismies karautti poliisin tutkaan jäisellä tiellä yli sataaviittäkymppiä
18.12.
Pekka Asikainen valittiin Oulun seurakuntien uudeksi yhtymäjohtajaksi – strategiatyö alkaa heti kirkon toimintaympäristön muutosten paineissa
18.12.
Pohjolan Liikenne lopettaa kaikki pikavuoronsa helmikuun loppuun mennessä – linja-autoyhtiö keskittyy pääkaupunkiseudun sopimusliikenteeseen
18.12.
Trumpin entisen neuvonantajan oikeudenkäynnissä lykättiin tuomiota – sitä ennen tuomari puhui maanpetoksesta, maansa myymisestä ja lopulta pyörsi puheensa
18.12.
Kärpiltä iso joululahjasäkki faneille: Suuri määrä jatkosopimuksia julki, Kukkonen ja Pyörälä jatkavat – tässä on joukkueen runko seuraavalle kaudelle

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Eilisessä Ylen MOT -ohjelmassa käsiteltiin paljon parjattuja sähkönsiirtohintoja. Ohjelmassa pääosaa esittivät sähkönjak... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.12.

Fingerpori

19.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image