Ilta-Sanomien tiedot: Jari Kurrin Jokereille löytynyt uusi merkittävä rahoittaja – taustalla venäläinen oligarkki

Harry Harkimo ei omista enää Jokereita. Uusi omistaja on Jari Kurri. KUVA: Kimmo Penttinen
Jääkiekko 7.6.2019 16:00
STT

Jokerit kärsi viiden ensimmäisen KHL-kautensa aikana yli 50 miljoonan euron tappiot.

Jääkiekkolegenda Jari Kurrin Jokereille on löytynyt Ilta-Sanomien tietojen mukaan uusi merkittävä rahoittaja. Lehden tietojen mukaan Jokerien uusi suurrahoittaja on venäläinen oligarkki Vladimir Potanin. Hän kuuluu Nornickel-konsernin omistajiin. Nornickeliä pidetään yhtenä maailman johtavista nikkelijalostamoista.

Ilta-Sanomien mukaan Potaninin omistamaan Nornickel-konserniin kuuluu Nornickel Harjavalta, jonka kanssa Jokerit solmi jo vuoden 2018 alussa merkittävän yhteistyösopimuksen.

Jokerit tiedotti tuolloin, että yhtiö on jatkossa yksi seuran pääkumppaneista.

Ilta-Sanomien lähdetietojen mukaan Nornickel Harjavalta on Potaninin siunauksella Jokerien uusi suurrahoittaja. Yhtiö tiettävästi siirsi jo kauden 2018–2019 aikana suuria summia Jokereille, ja jatkossa sen rahoittajan rooli vain kasvaa, lehti kertoo.

Jokerit kärsi viiden ensimmäisen KHL-kautensa aikana yli 50 miljoonan euron tappiot, jotka seuran taustalla vaikuttava venäläis-suomalainen miljardööri Gennadi Timtshenko kuittasi suureksi osaksi omasta pussistaan.

MAINOS

Kommentoi

Oikeastaan on hyvä, ettei Harkimolla ole enää roolia Kokoomuksessa, ja nyt ymmärtää, miksi hänelle ei aikoinaan ministerin paikka avautunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Säälittäväö että arvostettu kiekkolegenda sortuu venäläisen rahan edessä💸💸💸

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harrastukset maksavat nykyään aivan valtavasti. Näköjään ei kannata haaveilla aloittavansa jääkiekkoseuran pyörittämistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

... riittävän vastenmielistä kun hjallis sössötti ja pröystäili venäläisten rahoilla vaikka homma pyörii miinuksella. Nyt olen vain surullinen kun urheilijana arvostamani kurri lähti samaan kelkkaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Takas liigaa vaan, häntäkoipien välissä. Kerran se kirpasee,ois kiva päästä muulaan peliä hartwall areenalle

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuin kiinalaisillakin ja kellä tahansa, maksimoida tuotto ja minimoida kulut. Laittavat Suomen veronmaksajat töihin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

68
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
51
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
48
Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen kaivosvero?
26
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
25
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
16
Sammaltien muuttaminen yleiskaavassa työpaikka-alueeksi huolettaa asukkaita – "Uusia rakennuslupia voi nykytilanteessa saada, mutta hakijaa informoidaan yleiskaavasta, ympäröivästä alueesta ja siihen liittyvistä riskeistä"
11
Luonnonnurmikenttä on ympäristöystävällisin vaihtoehto Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: 
Maan pohjois- ja länsiosassa etelätuuli on voimakasta aamulla ja aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Tuollaisia juttuja tulee, kun tietyt ihmisrymät ei käytä kondomia Lue lisää...
Skeptikko

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image