Edmonton ei ole saanut kunnollisia tarjouksia Puljujärvestä

Jesse Puljujärvi pelaa tällä hetkellä Kärppä-paidassa. KUVA: Pekka Peura
Jääkiekko 12.9.2019 18:34
Kaleva

NHL-seura Edmonton Oilersin GM Ken Holland kertoo, ettei seura ole saanut muilta seuroilta kunnollisia tarjouksia Jesse Puljujärvestä. Oilers ei aio väkisin luopua nuoresta hyökkääjästä, jonka NHL-ura on tällä hetkellä tauolla. Puljujärvi, 21, palasi elokuun lopulla Oulun Kärppiin yksivuotisella sopimuksella. Sopimuksessa on 1. joulukuuta asti optio siirrosta NHL:ään.

– Kiinnostuneita seuroja oli alussa, mutta en saanut sellaista tarjousta, jota olisi ollut syytä viedä maaliin saakka, Holland sanoo paikallislehti Edmonton Journalin mukaan.

– Puljujärven siirtokuvion osalta kaikki hiljeni elokuun lopulla. Katsotaan nyt, en aio väkisin saada jotain aikaan. Jos jotain tulee, niin tutkin asiaa – jos ei tule, niin olen valmis odottamaan asiassa, Holland toteaa.

MAINOS

Kommentoi

Ton tason pelaajia on Pohjois-Amerikka täynnä ja ne pelaa juniorisarjoissa tai duunareitten harrastesarjoissa ulkokentillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Raakile tai ei, Puljusta ei valitettavasti koskaan tule änäritason pelaajaa. Tiukkaa tekee menestyä edes kotimaan Liigassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:55
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
20:10
Reissusa: Roomasta leirintäaluemökin vuokrannut Päivi Kinnunen pääsi seuraamaan lempisarjansa Isä Matteon kuvauksia
19:17
Kuka kätki hopea-aarteen Inarijärven rannalle? Kysymys piinasi Seppo Saraspäätä 16 vuotta, kunnes hän ratkaisi sen Tilaajille
19:10
Talouden käänne heikompaan panee vipinää kinttuihin – Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa
19:01
Roope Korhonen onnistui supervuorossa – Sotkamon Jymy selvitti ensimmäisen ottelupallon
18:44
Espanja palasi ansaitusti koripallomestariksi – titteli heltisi puhtaalla pelillä
18:13
Bensan hinta voi nousta Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneiden iskujen seurauksena, mutta miten paljon?
85
Puheenaihe: "Myrkky, joka ei kuulu ympäristöön" – Kysyimme, pitääkö lyijy kieltää hauleissa ja luodeissa
44
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
29
EU harkitsee lentojen tai petrolin verottamista – Suomessa kokoontuneet EU:n valtiovarainministerit puivat ympäristöverojen lisäämistä
22
Rakennetaan omaleimainen Oulu – myös matala ja tiivis rakentaminen on tehokasta Lukijalta
22
Verkkokirjautuminen ja -maksaminen muuttuivat – puhelinpalveluissa ruuhkaa, osa asiakkaista näreissään
21
Sport juhli alussa, Kärpät lopussa – Hiljalleen täyttä pelikuntoa lähestyvä Jussi Jokinen kiteytti kotiavauksen: ”Ensimmäisen kympin olimme jaloissa, mutta pystyimme parantamaan”
21
Vieraslaji ottaa haltuun Venäjän Karjalan peltoja – ikääntyvät asukkaat eivät jaksa taistella jättiputkea vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

84 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image