Ilkka: Painin olym­pia­mi­ta­lis­ti Kalervo Rauhala kuoli

Urheilu 22.9.2016 18:56
STT

Painin olympiamitalisti Kalervo Rauhala on kuollut keskiviikkona Seinäjoella 85-vuotiaana, sanomalehti Ilkassa julkaistu kuolinuutinen kertoi. Rauhala voitti kreikkalais-roomalaisen painin hopeaa Helsingin olympialaisissa 1952.

Hän voitti myös MM-pronssin 1953 ja yhteensä kahdeksan Suomen mestaruutta, jotka tulivat sekä kreikkalais-roomalaisesta että vapaapainista.

Rauhala teki työuransa poliisina. Rauhalan veljenpojat Jukka ja Pekka Rauhala painivat myös olympiakisoissa. Heistä Jukka Rauhala on Painiliiton nykyinen puheenjohtaja.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

135
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
77
Liikenneministeri Berner Suomen Kuvalehdelle: ”Dieselautojen myynti tullaan jollain aikavälillä kieltämään”
63
Tulli: "Nyt rysähti!" – Virolainen nuuskajengi salakuljetti Suomeen tuhansia kiloja, miljoonien eurojen tapaus
60
Kärpät eteni kahdeksan parhaan joukkoon CHL:ssä - Tshekkihyökkääjä Radek Koblizek oli kahdella maalillaan oululaisten sankari
42
Oululaiset ruokakaupat myyvät hävikkiruokaa ResQ-sovelluksen kautta – ruokakasseille ollut kova kysyntä
41
Kiire ja suorituspaineet uuvuttavat lapsia ja nuoria – asiantuntijat penäävät lisää lepoa ja vaatimusten vähentämistä
40
Siniset ja Kansalaispuolue solmivat vaaliliiton Oulun ja Vaasan vaalipiireissä – "Eduskuntavaalit ovat kaikille iso ponnistus"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

108 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Olisi oikeudenmukaista kohtuullistaa eläkkeet niin, että kukin ikäpolvi saa sen, kuinka paljon ovat siihen eläkemaksuill... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image