Iissä viikonloppuna juostavien jääravien rataprofiili on suoraan Vermosta – "Meillä on loivat kaarteet, johon voi ajaa lujasti"

Iissä järjestettiin jääravit vuonna 2013 usean vuoden tauon jälkeen. Arkistokuva. KUVA: Kontiainen Jarmo
Urheilu 8.3.2018 21:18
Anna Leinonen

Iissä järjestetään jääravit tämän viikon lauantaina. Tapahtumapaikka on Iijoen jäällä Illinsuvannossa, aivan kuntakeskuksen tuntumassa.

– Järjestelyt ovat hyvällä mallilla, ja rata on hyvässä kunnossa. Jäätä on 57–63 senttiä, kertoo ravit järjestävän Rannikon Hevosseuran puheenjohtaja Matti Tiiro.

Töitä radan parissa on tehty tammikuun alkupuolelta saakka. Nyt Illinsuvannossa on normaalin raviradan tapaan kilometrin mittainen rata.

– Rata on tehty Vermon rataprofiilin mukaan. Meillä on loivat kaarteet, johon voi ajaa lujasti. Toivottavasti tulee kovia hevosia, Tiiro kommentoi.

Hevosia Iin jääraveihin on tulossa ainakin Oulun seudulta ja Torniosta.

Illinsuvannon rata on 16 metriä leveä, ja loppusuora on tehty 20 metriä leveäksi.

Jääravit ovat harvassa

Tiiro kertoo, että ensimmäiset jääravit järjestettiin Iissä jo vuonna 1947. Ravien järjestämisessä on kuitenkin ollut useiden vuosien taukoja. Edellisen kerran jääraviperinne herätettiin henkiin vuonna 2013. Sen jälkeen ravit on järjestetty vuosittain, yhtä vuotta lukuun ottamatta. Silloin raveja edeltävänä yönä tullut voimakas vesisade sotki järjestelyt viime tunteina.

Tällä hetkellä sääennuste lupaa Iihin lauantaiksi pikkupakkasta ja vähäistä lumisadetta. Tiiron mukaan leveällä radalla vesi ei muodostuisi ongelmaksi, sillä leveäksi aurattu rata nousee hieman muuta jäätä ylemmäksi.

Jääraveja järjestetään nykyisin harvakseltaan. Tiirolla ei ole tiedossa, että esimerkiksi Pohjois-Suomen alueella järjestettäisiin muita jääraveja.

Iin raveissa hevoset valjastetaan hevoskuljetuskopin tai hevosauton vieressä tai perässä. Lisäksi kisaan varustaudutaan reilun mittaisilla hokeilla, jotta jäähän saadaan kunnon pito.

– 13-15-millinen hokki riittää, Tiiro sanoo.

Iin jääraveissa nähdään yhdeksän hevoslähtöä ja kolme ponilähtöä. Ilmoittautuneita hevosia on yhteensä 55.

Pohjanmaan hevosjalostusliito toiminnanjohtaja Aune Huttunen kertoo, että jääraveissa lähtöihin osallistuu yleensä vähemmän hevosia kuin tavallisissa raveissa.

– 4–5 hevosta lähdössä on tavallinen määrä jääraveissa. Tavallisissa raveissa yhdessä lähdössä on 12-16 hevosta, Huttunen sanoo.

MAINOS

Kommentoi

Jostain syystä luin otsikon, että jääORAVIEN rataprofiili on suoraan Vermosta – "Meillä on loivat kaarteet, johon voi ajaa lujasti" :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinisilmäinen Suomi ja tonnttikaupat

167 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Venäläisiä syrjitään Suomessa.

Kaksoiskansalainen ei pääse venäjällä armeijan palvelukseen, korkeimpiin virkoihin eikä muuallakaan, paitsi suomessa täm... Lue lisää...
veteraanin jälkeläin...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

26.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image