Hyväksi ei tulla hetkessä

Sitkeys palkittiin. Sanna-Leena Perunka jaksoi sitkeästi mennä eteenpäin vaikeiden aikojen yli. Sitkeys palkittiin viime sunnuntaina maailmancupin palkintopallilla. KUVA: Seppo Karppinen
Urheilu 22.12.2002 0:00
Seppo Karppinen
Sotkamo Nuorten sarjoissa vuosina 1995-96 neljä arvokisamitalia voittanut Sanna-Leena Perunka on yksi esimerkki siitä, miten pitkä tie urheilijalla voi olla menestykseen aikuisten mittelöissä.

Vuosi 2000 oli jo lupaava, parhaana saavutuksena 8. sija maailmancupin osakilpailussa. Sitten tuli taas takapakkia.

"Nuorten sarjan mitalien jälkeen ihmettelin monena talvena, että eikö minusta ikinä tulekaan mitään. Syytäkään en oikein tiennyt, koska olin harjoitellut tunnollisesti."

Myöhemmissä analyyseissa Perunka ja valmentajat tulivat siihen tulokseen, että harjoittelu ei ollut oikeanlaista ja sitä oli tullut ehkä liikaa.

Viime talven olympialaisissa Perungan paras sijoitus oli 20. Kun keväällä tuli vielä maailmancupissa kaksi sijoitusta 15 parhaan joukkoon, urheilijan usko alkoi palautua.

Nettisivullaan Perunka toteaa, että vastoinkäymiset ovat kasvattaneet häntä kestämään epäonnistumiset.



Viimeinkin
palkintopallille


Viime sunnuntai muutti kaiken. Sanna-Leena Perunka pomppasi Östersundin maailmancupissa takaa-ajokisan jälkeen palkintopallille kolmossijalla.

Perunka miettii hetken ennenkuin sanoo, mitä kolmossija merkitsee.

"Sen kilpailun jälkeen lasken itseni niiden joukkoon, joilla on mahdollisuuksia palkintopallille. Kolmostila ei minun tavoitteisiini vaikuta. Lähden joka kisaan nöyrin mielin taistelemaan. Pahin vastustajani olen minä itse."

Östersundissa Perunka hiihti kokonaisuutena hyvin sijaluvuille 12, 13 ja 18. Perunka muistuttaa, että ampumahiihdossa on maailmancupissa 15-20 urheilijaa, jotka hyvänä päivänä voivat päästä kolmen joukkoon.



Harjoittelu viimein
oikealla tolalla


Tärkeä tekijä menestyksen taustalla on se, että Perunka on pysynyt terveenä. Toinen syy on siinä, että vuosien hakemisen jälkeen harjoittelu on osunut oikeille raiteille. Jo syksyn testiarvot kertoivat, että hyvällä tiellä ollaan.

Kunto testataan juoksumatolla, jossa urheilijasta otetaan irti viimeinenkin voimanripe.

"Siinä kysytään ennenkaikkea henkistä kanttia. Testissä mennään yli rajojen, maalia ei ole näkyvissä."

Perunka pohtii, että kukin urheilija näköjään kulkee oman tiensä.

Hän tunnustautuu kovaksi harjoittelijaksi. Ennen olympialaisia venäläinen Anatoli Hovantsev veti A-maajoukkuetta neljä vuotta.

"Jokainen valmentaja tuo oman lisänsä harjoitteluun. Hovantsevin aikana kehityin ja menin hiihtovauhdissa eteenpäin."



Ihana
elämäntapa


Tällä hetkellä Perunkaa valmentaa A-maajoukkueen vetäjä Toni Roponen.

"Kovaa mennään nytkin, mutta yksilöllisyys huomioiden. Minulle ampumahiihto on ihana elämäntapa."

Perunka jatkaa, että ampuminen ja fyysinen kunto kulkevat käsi kädessä. Hän pitää itseään kriittisenä tekemisilleen.

"Ampumahiihto vaatii taktista silmää, on tiedettävä tarkasti, millä vauhdilla ja sykkeellä tullaan ampumapaikalle."

Seuraavaksi Perunka kilpailee Saksassa Schalken jalkapallostadionilla ensi lauantaina Vesa Hietalahden kanssa parikisassa, joka käydään kutsukilpailuna. Perunka pääsi mukaan kilpauransa päättäneen Katja Holannin paikalle.



Rovaniemeltä
Vuokattiin


Rovaniemeläinen Sanna-Leena Perunka on asunut Vuokatissa jo viisi vuotta. Tärkein syy muuttoon oli Vuokatissa asuva poikaystävä.

Rovaniemellä Perungalla on kotiväki ja opiskelupaikka Lapin yliopistossa. Haaveena on luokanopettajan ammatti.

Perunka kotiutui Östersundin maailmancupin reissulta maanantaina, mutta sitten iski flunssa. Viime päivät ovat menneet hissun kissun. Maailmancup pyörii parhaillaan Slovakiassa, mutta sinne suomalaiset eivät lähteneet.

"Siitä sovittiin jo hyvissä ajoin. Yritetään säästää kilpailunälkää maaliskuisiin MM-kisoihin."

Perunka on täysipäiväinen ampumahiihtäjä.

"Kiitos tukijoukoille, joita itsekin olen ollut hommaamassa. Kädestä suuhun elämistä tämä on eikä maailmancupin kolmossija vielä paljon taloutta kohentanut."

Dopingista Perungalla on selkeä mielipide.

"Elämänarvoista terveys on minulle ykkössijalla, enkä lähde sitä dopingin kautta pilaamaan. Tiedän, että ampumahiihdossa voi nousta huipulle puhtain keinoin, kun vain jaksaa yrittää."

Veriarvojen kanssa Perungalla ei ole ollut ongelmia. Hemoglobiiniarvo pyörii 135 tienoilla. Kilpailemaan pääsyn raja on naisilla 165.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

10:49
Kuusamolainen karhumies Sulo Karjalainen on vuoden matkailuhenkilö – "Olen karhujen kanssa niin kauan kuin voi sulaa suussani"
10:25
Syyttäjä: Albaniasta johdettu huumerinki toi maahan ja yritti kaupata Suomessa 70 kiloa amfetamiinia viime kesänä – oikeudenkäynti alkoi
10:09
Komeat keinovalopilarit loistivat Oulun Takalaanilassa – jääsumunäytelmiä luvassa pohjoisessa
10:08
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
9:57
Elinkautista istunut kolmoismurhaaja ja rikollisjengin ex-johtaja pääsemässä ehdonalaiseen vapauteen – Hovioikeus hyväksyi hakemuksen
9:56
"Pieniä, muutaman minuutin myöhästymisiä" – junaliikenne sujunut ilman suurempia ongelmia etelän lumikaaoksesta huolimatta
9:55
Naista syytetään aikeista tappaa Oulun poliisilaitoksen poliisi – "Oletko valmis kuolemaan, ei haittaa vaikka olet kyttä", nainen kirjoitti uhkausviesteissään
57
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
50
Vilkut ja rekisterikilpi eivät vapauta rakennusluvan tarpeesta – Pyhäntäläisyrityksen liikkuva ja talviasuttava mökkivaunu esillä Helsingissä
26
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
25
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
13
Seksuaalirikoksia tehneitä ei voi palauttaa edes perustuslakia muuttamalla – palautukset tuskin edes toimisivat rikosten ehkäisyssä, asiantuntija sanoo
13
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
13
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

108 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Aikuisella ihmisellä on ihmisvelvollisuus elättää itsensä ja hieman tukea yhteiskunnan toimintaa. Muutoin on lapsen tas... Lue lisää...
Kylmä totuus

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image