Hurjavireinen Ronkainen takoi 29 pistettä – oliko neljäs finaali hänen viimeinen ottelunsa Ettassa?

Ettan Antti Ronkainen (3) juhli keskiviikkona 29 kertaa itse tekemäänsä pistettä. KUVA: Jarmo Kontiainen
Urheilu 17.4.2019 22:50 | Päivitetty 18.4.2019 6:15
Kai Nevala

Kuusamon kasvatti Antti Ronkainen pelasi häikäisevän ottelun keskiviikkoiltana Kastellin monitoimitalossa, kun Etta taisteli lentopallofinaalien viisieräisessä trillerissä VaLePa:a vastaan. Etta hävisi, mutta juhli seurahistoriansa ensimmäistä mitalia.

Hopea oli myös Ronkaiselle uran ensimmäinen aikuisten sarjan SM-mitali.

– Oikeastaan kolme vuotta olemme tehneet tällä ryhmällä töitä, että saisimme tämän killingin kaulaamme. Nyt saimme sen: olen todella ylpeä tästä joukkueesta.

Yleispelaaja oli hurjassa vireessä. Hän teki 29 pistettä ja oli tehotilastossa 20 pistettä plussan puolella. Hyökkäystehojen lisäksi hän vastaanotti VaLePa:n syötön 33 kertaa.

Ronkaisen moottori kesti kauden loppuun asti.

– Pitää heittää isot kiitokset (Ettan fysiikkavalmentaja) Markku Lappalaiselle. Olemme tehneet paljon hommia, että pääsemme pelaamaan näitä pelejä mahdollisimman pitkälle. Nytkin oli viisi erää, eikä tuntunut vielä missään. 

Etta teki keskiviikon neljännessä finaalissa enemmän pisteitä kuin VaLePa, mutta mestari oli ratkaisuhetkillä aavistuksen terävämpi.

– Onhan tuo pirun laadukas joukkue. Laatua on paljon, mutta samalla kokoonpano on laaja. Kenet tahansa voi heittää kentälle. Ehkä se ratkaisi, Ronkainen näki.

22-vuotias Ronkainen on noussut tällä kaudella liigan eliittipelaajaksi pelipaikallaan. Mies on kovaa kyytiä matkalla ammattilaiseksi.

Oliko tämä viimeinen ottelusi Ettassa?

– Vaikea sanoa. Sopimus loppuu nyt, mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ulkomaan kentät ja maajoukkue ovat aina olleet tavoitteeni. Toivottavasti joskus vielä pääsen sinne (ulkomaille).

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ronkainen on hyvä pelimies mutta hänenkaltaisiaan pelureita on Euroopan kentät pullollaan, pituutta pitäisi olla hiukka lisää, mitta ei riitä torjunnassa oikein mihinkään. Monenlaista sarjaa Euroopasta kyllä löytyy mutta kehittyykö niissä, se on toinen juttu. Toivotaan kaverillle parasta eli että pelipaikka löytyy jostain, jos ei muualta niin vaikkapa Valepasta, siellä kaverilla on mahkuja kehittyä edelleen, Ettassa ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:00
"En halunnut tehdä pitkää kiekkoa, joten lähdin ylittämään keskialuetta kiekon kanssa" – Se kostautui ja pysyy kärppävalmentaja Toni Sihvosen mielessä ikuisesti Tilaajille
10:00
Tanssikansaa pursusi parketilla ja meno äityi hurjaksi Nuijamiesten lavan kulta-aikana – Nyt 60 vuotta täyttävälle tanssilavalle tullaan tanssimaan ei tappelemaan Tilaajille
9:53
Oululainen Zeffi tähtää suuruuteen online-kyselyiden miljardimarkkinoilla – "Kun seuraava vallanvaihdos tulee, aiomme olla markkinajohtaja"
9:00
Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
9:00
Joka viides pientalo tehdään nyt hirrestä, oululaisprofessori: "Mielikuva hirrestä on muuttunut modernien talomallien myötä" Tilaajille
8:15
Aura Saarikosken valokuvissa sumu valtaa mielen ja maiseman: "Teoksissa on yritystä löytää vastauksia, mutta ne ovat tuhoon tuomittuja yrityksiä"
8:08
Kun kesätyöt ovat kiven alla, itsensä voi työllistää myös yrittämällä – haukiputaalaiset nuoret pyörittävät tilausleipomoa kotoa käsin
23
Oulun kaupunginjohtaja: Sote-uudistusta kehitettävä palvelut edellä, maakunnan verotusoikeuden vaikutukset selvitettävä perusteellisesti
11
Kumpi tienaa enemmän euroedustaja vai kansanedustaja? – Brysselissä tilille voi kilahtaa kuukausipalkkioiden ja kulukorvausten lisäksi tuhansien eurojen veroton päiväraha
7
Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
7
Jari Kurri on Jokerien uusi omistaja, mutta kuka todellisuudessa kantaa taloudellisen riskin seurasta?
6
Oulun torialueen kehittämisen umpikuja seurausta kaupungin liian sinisilmäisestä suhtautumisesta yrittäjän esittämiin suunnitelmiin Lukijalta
5
Euroopan jättävä Jyrki Katainen: Suomeen on helppo palata – Nyt mietin, mikä muu voi sytyttää kuin politiikka
4
Tämä mies tietää, mitä Salkkareissa seuraavaksi tapahtuu – "Glamour on kaukana meidän hommasta", Ville Muhonen kertoo mökillään Siikajoella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Koiran ulkoitus

Pyörätiellä jalankulkijalla on oikeus valita kumpaa reunaa kulkee, oli koira tai ei. Lue lisää...
Tämä fakta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image