Hollanti juhlii MM-pronssia - Brasilia kaatui 3-0

Hollannin Dirk Kuyt (vas.) ja Arjen Robben juhlivat pronsseja. KUVA: Koen van Weel / EPA
Urheilu 13.7.2014 1:02 | Päivitetty 13.7.2014 8:52
STT,

Ei ollut pronssiottelu jalkapallon MM-kisojen turnausisännälle yhtä karmaiseva kuin välierä, mutta ei paljon sen riemukkaampikaan. Brasilia totesi Hollannin paremmakseen maalein 0-3 (0-2).

Ottelun ensimmäinen 20-minuuttinen tarjosi lisämateriaalia brasilialaisiin jalkapallon opetusvideoihin, mutta ikävä kyllä nämäkin tapaukset menevät varoittaviin esimerkkeihin vääränlaisesta puolustamisesta.

Vain pari minuuttia oli pelattu, kun Arjen Robben karkasi brasseilta läpiajoon. Thiago Silva repi hänet nurin, ja rangaistuspotkusta Robin van Persie maalasi.

Toisessa osumassa Selecaon puolustus möhli keskityspallon purkamisessa. Pallo ajautui Daley Blindille, joka laukoi runsaasta kymmenestä metristä yläputken alle.

Nopeasti nujerretun Brasilian vaaralliset hyökkäykset jäivät takaa-ajotilanteessa vähiin. Pelin loppuhetkillä Georgino Wijnaldum tuikkasi 3-0-osuman lähietäisyydeltä alakulmaan.

- Tämä oli hyvä tapa lopettaa turnaus. Se huuhtoo hieman krapulaa pois, Robben sanoi uutistoimisto TT:n mukaan viitaten kitkerään välierätappioon.

- Pettymys tuntuu yhä. Olimme niin lähellä, mutta tänään annoimme kaikkemme, hän jatkoi.

Brasilian kapteeni Silva pyysi kotiyleisöltä anteeksi ja sanoi hyväksyvänsä näiden buuaukset.

- Me ansaitsimme paremman lopetuksen kuin tämä, Silva sanoi.

Huteria tuomioita

Ottelun algerialaiserotuomari Djamel Haimoudi ei päässyt kaksituntisesta helpolla. Tv-hidastukset osoittivat tuomariston tehneen joukon pieniä mutta ratkaisevia virheitä, joista enemmän kärsi Brasilia.

Hollannin rankkariin johtanut tilanne jätti nurkumisen aihetta molemmille joukkueille. Thiago Silvan rike oli kiistaton, mutta se näytti tapahtuneen niukasti rangaistusalueen ulkopuolella. Toisaalta Silva selvisi vähällä saatuaan vain keltaisen kortin alimpana miehenä tehdystä rikkeestä.

Toinen maali taas haiskahti paitsiolta.

Toisella puoliajalla Brasilian Oscar sai varoituksen filmaamisesta, mutta hidastusten jälkeen tuskin kukaan väitti hänen menneen nurin halpamaisuuttaan tai kömpelyyttään. Daley Blind astui Oscarin jaloille selvästi.

Van Gaal yllätti taas

Hollannin lähtökohdat peliin eivät olleet helpot. Joukkue oli ehtinyt levätä vain kaksi täyttä päivää, ja pelistä puuttui tärkeä keskikenttäpelaaja Wesley Sneijder. Sneijder oli alun perin nimetty avauskokoonpanoon, mutta reisivamma vei miehestä voiton alkulämmittelyssä.

Manchester Unitediin lähtevä valmentaja Louis van Gaal päätti pestinsä maajoukkueessa voitokkaasti, vaikka olikin ilmoittanut, ettei pronssiottelu innosta häntä. Koskaan aiemmin Hollanti ei ollut voittanut viimeistä pudotuspeliotteluaan MM-turnauksessa.

Visionäärinen konkarivalmentaja päätti turnauksen vielä yhteen erikoisratkaisuun, kun hän vaihtoi maalivahti Michel Vormin kentälle viimeisiksi minuuteiksi. Sitä myötä viimeinenkin Hollannin MM-miehistöön nimetty pelaaja sai turnauksessa peliaikaa pelkän penkillä istumisen sijaan.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Onnittelut Hollannille ,loisto-suorituksesta.
Vielä kun Saksa nappaa mestaruuden ,niin ei ole kahta puhetta missä se mailman paras jalkapallo-osaaminen on .
Loppuu se Brasilia-hypetys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jalkapallo on Brasilian Nokia. Ehkä Putin tekee siellä vastustamattoman tarjouksen koko roskasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21:21
Uusi Oulun kaupunginvaltuuston kokoussali herätti ihastusta valtuutetuissa – Teatterin Pikisalissa riitti tilaa ja happea hengitettäväksi
20:48
Hildur Larsson ikuisti Lappia upeisiin kuviin yli sata vuotta sitten – tekoälyn ansiosta ne loistavat nyt myös väreissä Tilaajille
20:40
Jesse Puljujärven esimerkki houkuttaa – jääpallo ja jääkiekko sopivat yhteen ja tekivät yhteistyötä Oulussa pidetyssä turnauksessa Tilaajille
20:36
Sodankylässä on kolmannes koko maan malminetsinnästä – etsintäinvestoinnit ovat 20–25 miljoonaa euroa ja maanomistajakorvaukset yli miljoona euroa Tilaajille
20:31
Tämä tiedetään Saksan yliajajasta: 29-vuotias Saksan kansalainen, epäillään tapon yrityksistä – 30 loukkaantunutta, heistä osa lapsia
19:30
Pohjois-Pohjanmaan museon sisäilmatulokset saadaan viikkojen päästä
19:00
Korvausehdoissa on merkittäviä eroja vakuutusyhtiöiden välillä – osa korvaa keski- ja toiset puuskatuulen perusteella myrskyvahinkoja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Sodankylä, Savukoski ja Inari lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

212 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihminen on loppupeleissä aina yksin

Ikävä jos noin huonosti on tilsnne. Mutta turha on yleistää, sillä monella on kyllä kavereita ja ystäviä ympärillä. Mutt... Lue lisää...
Kuka vei nimimerkin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image