Hiih­to­lii­tol­la 15 vuotta aikaa maksaa MM-kisojen tappiot

Urheilu 22.6.2017 15:11
STT

Suomen Hiihtoliitolla on 15 vuotta aikaa maksaa Lahden MM-kisoista ja yhdistetyn maailmancupista tulleet 1,8 miljoonan euron velat Lahti Eventsille.

Lahden kaupunki kertoo tiedotteessaan, että Hiihtoliitto ja MM-kisajärjestelyistä vastannut Lahti Events ovat laatineet velasta takaisinmaksusopimuksen. Sen perusteella Hiihtoliitto saa maksuaikaa vuoteen 2032 saakka.

Samalla tiedotettiin, että Salpausselän kisat järjestetään myös jatkossa Lahdessa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

ei mikään seuea tai liitto sais noin pitkää maksi aikaa herrat taas puliveivaa asioita omaksi hyödyksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos valtio pumppaa talvivaaraan satoja miljoonia, toivon että valtiolta löytyy myös tämmöiseen toimintaan avustusta ja kuittaa hiihtoliitolle nämä velat. Perusteluna se kuinka paljon yhteiskunta ja eri toimijat muunmuassa hotellit ja ravintolat hyötyi näistä kisoista. Riski jäi vain ja ainoastaan hiihtoliitolle. Lisäksi tuo velka kohdistuu aika pitkälle junioritoimintaan kun jostakin pitää nyt säästää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:02
Sirkkoja, sipulia, hunajaa, säilykkeitä ja marmeladia – tätä kaikkea on tarjolla Likis-lähiruokatapahtumassa
18:02
Valkosipulit ja perunat kävivät kaupaksi Likis-lähiruokatapahtumassa – opiskelijoiden järjestämä tapahtuma keräsi ennätysmäärän myyjiä
18:00
Kiinnostus luontoon toi Hanhelan veljeksille 44 vuoden menestyksekkään elämänuran – Tuleva työpäivä suolla tai metsässä jännittää ja innostaa Heinoa ja Marttia edelleen Tilaajille
17:57
Bottas: Renkaita ei saanut kertaakaan valmiiksi
17:37
Singaporen F1-kisan aika-ajon kärkikolmikon kommentit
17:36
Aika-ajon ratkaisuhetket: Leclercille jo kolmas peräkkäinen paalu
17:14
Joensuu jälleen pesäpallon miesten Suomen mestariksi – Rautiaisen kunnari ratkaisi supervuorossa kotiyleisön edessä
62
Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt professori Markku Wilenius: "Kyllä tämä herättää kysymyksiä, minkälaista politikointia tässä maassa tehdään"
55
"Täyssähköinen rekkaveturi maksaa tuplat" – Onko tulevaisuus sittenkin kaasu- eikä sähkörekoissa? Raahelainen Korsu Oy hankkii kokemuksia kaasu-Scaniasta
28
Stora Enso sai yt-neuvottelut valmiiksi, yhteensä 365 irtisanotaan – paperin valmistus Oulussa jatkuu syksyyn 2020 saakka
21
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
21
Analyysi: Saksan jättimäinen ilmastopaketti sai monet pettymään – Näin uudistus vaikuttaa Suomeen
17
Taivalkoskelta löytyi kaksi hirvenruhoa, asiaa tutkitaan metsästysrikoksena – kansalaisilta pyydetään havaintoja
11
Kalen! kalluppi: Näytäkkö nää hyvältä?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus osti sotalaivoja 1300 miljoonalla!

137 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Iiris Suomela uskaltaa sanoa

Niin, haluaa feministinä lain, ettei raiskauksesta tuomitsemiseen tarvitse enään olla vedenpitävää näyttöä, vaan naisen ... Lue lisää...
Sairasta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image