Golfari Korhonen taistelee mil­joo­na­po­tis­ta

Urheilu 10.11.2018 22:47
STT

Mikko Korhonen taistelee sunnuntaina uransa toisesta voitosta golfin miesten Euroopan-kiertueella. Helsinkiläinen Korhonen on Etelä-Afrikan Sun Cityssä kolmen lyönnin päässä kärjestä ennen päätöspäivää.

Korhonen pelasi kauden toisessa finaaliturnauksessa kolmannen kierroksen 71 lyönnillä. Jaetulla kolmannella sijalla oleva Korhonen on yhteistuloksessa 209 lyöntiä, jolla alittaa par-vauhdin seitsemällä lyönnillä.

Kisan johdossa on Espanjan Sergio Garcia, joka on tuloksessa –10.

–  Pelaaminen tuntui hyvältä, ja kierros oli aika tasainen. Jengiä oli paikalla aika mukavasti, ja oli jännää pelata isojen tähtien kanssa. Kärsivällisyyttä täällä ennen kaikkea kysytään, Korhonen sanoi tiedotteessa.

Tapio Pulkkanen jakaa 66:tta sijaa yhteistuloksella +8. Kisassa on palkintorahaa jaossa peräti 7,5 dollaria eli noin 6,6 miljoonaa euroa. Voittajalle on tarjolla yli miljoonan euron palkintosumma.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22:25
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
20:51
Reissusa: Loma Kilpisjärvellä sisälsi paljon ulkoilua hyvin merkityillä poluilla hyvässä säässä ja upeissa maisemissa
20:31
Suomalaisnaisille heikoin suunnistuksen MM-viestisijoitus 34 vuoteen – Marika Teini kritisoi nimeämistään kisaan
20:19
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
19:58
Suomi luuli tekevänsä ystävällistä pandapolitiikkaa Kiinan kanssa, mutta se olikin myytti – "On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi", sanoo professori
19:40
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
19:00
Kemin Veritorstai vei kahden ihmisen hengen 70 vuotta sitten – hinta oli liian iso työtaistelulle Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Tunnen itseni petetyksi, rinne jakaa vain puoluetukiin ja ilmastonsuojeluun ja taas unohtuu köyhät ja sairaat, sama kaav... Lue lisää...
Tule Sipilä takaisin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image