Finaalipaikka jäi Suomen ai­tu­ri­nai­sil­ta haaveeksi – Neziri: "Ei täältä pettyneenä voi lähteä, kun tuli kauden paras aika"

Nooralotta Neziri juoksi kauden parhaan ajan Dohan MM-kisojen välierässä. KUVA: SRDJAN SUKI / EPA
Urheilu 6.10.2019 19:59 | Päivitetty 6.10.2019 21:27
STT

Nooralotta Neziri oli suomalaisista vauhdikkain Dohan MM-kisojen aita-juoksun välierissä. Neziri selvisi 100 metristä ja kymmenestä aidasta ajassa 12,89.

Erien aikavertailussa Neziri oli 14:s. Kahdeksan parhaan finaalin viimeinen paikka lohkesi ajalla 12,65, joten finaali olisi edellyttänyt suomalaisilta selvää Annimari Korteen Suomen ennätyksen 12,72 alitusta.

Korte oli aikavertailun 17:s ajalla 12,97 ja Reetta Hurske 21:s ajalla 13,24, joten suomalaiset olivat MM-kisoissa selkeää välierätasoa.

–  Minulla oli salainen haave, että olisin päässyt finaaliin, Neziri tunnusti välierien jälkeen, mutta totesi sen jääneen varsin kaukaiseksi unelmaksi.

–  Ehkä omaan ennätykseen (12,81) olisi voinut olla mahdollisuudet, mutta pidän tätäkin juoksua ihan onnistuneena. Minulla on takana monta arvokisaa, joissa olen alisuorittanut, mutta tähän voin olla ihan tyytyväinen, Neziri arvioi juoksuaan.

–  Tuli sentään kauden paras tulos.

Nooralotta Nezirin kommentit välieräjuoksun jälkeen Dohan MM-kisoissa.

Neziri jäi jälleen vastustajistaan lähdössä ja alkukiihdytyksessä. Hän tunsi silti onnistuneensa paljon paremmin kuin alkuerissä.

–  Luulen, että lähtöni oli tänään perustasoani. Mutta siihen täytyy paneutua ensi kaudeksi, koska hyvä lähtö on sitä vaikeampi saada, mitä tiukempi ja jännittävämpi kilpailu, Neziri pohti.

Neziri haluaa eroon vammoista

Toisesta aidasta seitsemännelle Neziri tuli hurjasti. Viimeisillä aidoilla hän meni tapaansa aidan päälle, mistä seurasivat vauhtia hidastaneet vastaponnistukset.

Ensi kaudeksi Neziri toivoo ennen kaikkea parempaa terveyttä. Dohassa hän juoksi keskikesän kolhujen jäljiltä nilkat teipattuina, mutta ilman kortisonia ja särkylääkkeitä.

–  Kaipasin kesällä tiukkoja kilpailuita, mutta puoleen niistä pääsin vain joko kortisonin tai kipulääkkeiden avulla. Suoritusvarmuus ei noussut sen takia ihan parhaimmilleen, Neziri kertasi kesäänsä.

Dohan matkan jälkeen Neziri lomailee synnyinseuduillaan Porissa. Ohjelmassa on myös sponsoritilaisuuksia.

Korte pääsee huolitta olympiavuoteen

Korte juoksi välierissä saman ajan 12,97 kuin alkuerissä.

–  Alkuerissä juoksin ajan varovaisesti, mutta riskillä ei mennyt sen kovempaa. Etummainen jalka osui toiseen aitaan ja kolhin sen jälkeen varmaan viittä muuta, Korte harmitteli.

–  Tein parhaani, mutta en oikein löytänyt latausta enkä keskittymistä tähän kilpailuun.

Annimari Korte kommentoi MM-kisojen välieräjuoksua sunnuntaina.

Korte tunsi jo etukäteen, että hänen on vaikea saada välierään parasta latinkia, kun hän on saavuttanut ja ylittänyt jo kaikki tavoitteensa.

Eikä Korte uskonut välierämahdollisuuteen.

–  En ole vielä sillä tasolla, että voisin päästä finaaliin ja todella menestyä, Korte korosti.

Tokion 2020 olympialaisissa hän toivoo tilanteen jo muuttuvan.

–  Olen saanut niin paljon tukijoita, että ensi kausi on turvattu taloudellisesti. Voin ensi kertaa valmistautua kauteen kuten haluan, joten odotan ensi vuodelta paljon, Korte kertoi.

Korte suunnitteli illaksi salmiakkiherkuttelua. Dohan matkan jälkeen hän lomailee viikon Italiassa ja jatkaa lomaa sen jälkeen sponsoritapaamisten ohessa Suomessa.

Hurske pehmeni välierään

Hurske ei saanut juoksun alkuun tavanomaista imua, jolla hän on maailmalla kovaa tasoa seitsemännelle aidalle asti. Kaiken lisäksi hän joutui väistämään radalleen kaatunutta Belgian Anne Zagrea juuri ennen maaliviivaa.

–  Se väistö oli minulta päivän paras suoritus, Hurske tokaisi.

–  Lähtö ei ollut parasta tasoani eikä kiihdytys yhtä hyvä kuin eilen. Olin pehmeämpi kuin alkuerissä.

Reetta Hurske kommentoi välieräjuoksuaan Dohan MM-kisoissa sunnuntaina.

Hurske oli pettynyt.

–  Ei vain onnistunut tänään. Minulla oli ehkä halua liikaa, Hurske arveli.

Hurske lomailee MM-matkan jälkeen viikon Tampereella ja perään viikon Italiassa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Nämä naiset ovat hyvin realisteja tasonsa suhteen. Ei ole vaikeaa laskea omaa mahdollisuutta loppukilpailuun, kun alkuerissä on yli kymmenen nopeampaa kanssakilpailijaa. Naisten keskinäinen kilpailu on tuonut suoritusvarmuutta ja parantanut valmiuksia menestyä kansainvälisesti. Ehkä joku heistä ensivuonna jo loppukilpailuun olympialaisissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
32
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
31
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
27
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
27
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
19
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
16
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
10
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image