Federer "vanhan koulukunnan työ­mo­raa­lil­la" jatkoon – Williamsin sisaruksista toinen ulos Australian avoimista

Sveitsin Roger Federer peittosi tämänvuotisen Australian avointen avauspäivänä Yhdysvaltain Steve Johnsonin 6–3, 6–2, 6–2. KUVA: ROMAN PILIPEY / EPA
Urheilu 21.1.2020 22:35 | Päivitetty 21.1.2020 22:36
STT

Tennislegenda Roger Federer ei ole koskaan hävinnyt tenniskauden ensimmäisen grand slam -koitoksen eli Australian avointen 1. kierroksella. Huima putki jatkui 21. kerran peräkkäin, kun 38-vuotias sveitsiläinen peittosi tämänvuotisen Australian avointen avauspäivänä Yhdysvaltain Steve Johnsonin 6–3, 6–2, 6–2.

Federer lähti turnaukseen omien sanojensa mukaan varsin vähäisin odotuksin, sillä valmistautuminen jäi uupumaan Federerin sivuuttaessa ATP-cupin pelit viettääkseen enemmän aikaa perheensä kanssa. Ruostetta ei veteraanin otteissa kuitenkaan näkynyt Johnsonia vastaan.

–  Kolme ensimmäistä kierrosta ovat minulle ratkaisevia vauhtiin pääsemiseksi ja paineisiin tottumiseksi. Tuntumaa siihen, milloin pelastaa murtopallo tai 30–0-tilanne tai mitä vaan onkaan. Tuollainen "tuntemattomuus" voi vähän pelottaa aina silloin tällöin, Federer jutteli.

–  Mutta nyt tuollaista ei ollut lainkaan, koska sain varhaiset murrot jokaisessa erässä ja pääsin vauhtiin. Sain pelata sen jälkeen vapautuneesti.

Federerin kautta aikain varhaisin putoaminen Australiassa on tapahtunut kolmannella kierroksella. Kestävyyteen on siivittänyt mikäpä muukaan kuin kova työ.

–  Loppujen lopuksi vanhan koulukunnan työmoraalissa ei ole mitään vikaa. Ja virheistään oppiminen on ratkaisevaa sekin.

Miesten kaksinpelin avauspäivän yllätysputoajiin lukeutui kanadalainen 13. sijoitettu Denis Shapovalov. Hän hävisi Unkarin Marton Fucsovicsille erin 1–3, ja tulistui pelissä kunnolla. Tenniksen tulevaisuuden hallitsijoihin ennakoitu Shapovalov, 20, heitti mailansa hävittyään 3. erän ja sai tuomarilta varoituksen.

–  En riko mitään sääntöä. Minun mailani, teen mitä helvettiä haluan sen kanssa. Mistä sinä oikein puhut, en rikkonut mailaani. Tee työsi kunnolla, karmea tuomio, Shapovalov raivosi tuomarille.

Serenaa huolettaa savusumu

Naisten kaksinpelissä Venus Williams koki kovia 24 vuotta häntä nuoremman pelaajan käsittelyssä. Yhdysvaltalainen Coco Gauff, 15, kukisti maannaisensa 7–6 (7–5), 6–3. Gauff teki saman tempun Venus Williamsille viime kesän Wimbledonin avauskierroksella.

Williamsin siskoksista nuorempi eli Serena Williams, 38, aloitti 24. grand slam -tittelinsä jahtaamisen 6–0, 6–3 -voitolla Venäjän Anastasia Potapovasta. Voitto oli helppo, mutta Serenalla on kuitenkin huolia liittyen Australian maastopaloihin. Keuhkoveritulpasta aiemmin kärsinyt tennistähti ei pidä palojen aikaansaamasta savusumusta, vaikka ilmaa helpottivatkin avauspäivän pelejä sotkeneet sateet.

–  Olin ja olen huolissani. Tuo (usva) tuo huolta kaikille, luulen niin. Minusta tuntuu, että voi ei, annan nyt jo tasoitusta muille.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image