F1-legenda Niki Lauda on kuollut

Niki Lauda ajoi F1-uransa aikana muun muassa McLarenilla ja Ferrarilla. KUVA: DAVE ACREE
Urheilu 21.5.2019 8:14
Hannu Toivonen, Reuters

Kolminkertainen F1-maailmanmestari kuoli kotikaupungissaan Wienissä perheensä ympäröimänä.

Kolminkertainen F1-maailmanmestari Niki Lauda on kuollut. Lauda kuoli maanantaina 70 vuoden iässä rauhallisesti perheensä läheisyydessä kotikaupungissaan Wienissä.

Lauda voitti uransa aikana kolme maailmanmestaruutta vuosina 1975, 1977 ja 1984. Hän kilpaili F1:ssä vuosina 1971–1979 ja 1982–1985. Uransa aikana hän ajoi muun muassa Ferrarilla ja McLarenilla.

Laudalle tehtiin vuonna 2018 vaativa keuhkojensiirto-operaatio, josta hän toipui.

Urallaan Lauda osallistui 171 F1-osakilpailuun. Voittoja hänelle kertyi 25 ja palkintopallisijoja 54.

– Hänen ainutlaatuiset saavutuksensa urheilijana ja yrittäjänä ovat ja pysyvät unohtumattomina. Hänen väsymätön innostuneisuutensa, suoraviivaisuutensa ja rohkeutensa jäävät roolimalliksi ja merkiksi meille kaikille, Laudan perheen tiedotteessa sanottiin BBC:n mukaan.

Uransa jälkeen Lauda työskenteli muun muassa yrittäjänä ilmailualalla.

Vuonna 1976 Lauda oli hyvin lähellä kuolemaa Nürburgringin osakilpailussa. Hän joutui vakavaan onnettomuuteen ja paloi pahasti. Lauda selvisi onnettomuudesta ja palasi kilparadoille vastoin kaikkia odotuksia jo kuusi viikkoa myöhemmin Italian GP:ssä.

Uransa jälkeen Lauda on ollut aktiivisesti mukana F1:ssä erilaisissa rooleissa. Hän toimi muun muassa Ferrari-tallin neuvonantajana, Jaguarin tallipäällikkönä ja Mercedeksen asiantuntijana.

Monet F1-piireistä ovat ehtineet jo muistella Laudaa ja hänen menestyksekästä uraansa. F1-maailmanmestari Jenson Button sanoi the Guardianin mukaan, että "legenda on poissa", ja McLaren-tallin mukaan Lauda on ikuisesti heidän sydämissään ja historiassa.

MAINOS

Kommentoi

Andreas Nikolaus "Niki" Laudan vanhemmat olivat Ernst-Peter ja Elsabeth Lauda.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.


Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

SAIRAIDEN PILKKAAMINEN.

Vai puolustat erilaisia ihmisiä etkä ole niitä tuijottanut?? Ainakin Lesta-Sipilä ei ole kuulunut tähän joukkoon. Olipa ... Lue lisää...
jerme

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image