Emmi Peltonen luisteli EM-kisoissa viidenneksi, Linnea Ceder sijalle 12

Emmi Peltonen sijoittui viidenneksi taitoluistelun EM-kisoissa. KUVA: TATYANA ZENKOVICH / EPA
Urheilu 25.1.2020 23:55
STT

Emmi Peltonen on sijoittunut taitoluistelun EM-kisoissa Itävallan Grazissa viidenneksi. Peltonen keräsi vapaaohjelmastaan 115,30 pistettä ja kokonaistuloksen 181,79. Linnea Ceder luisteli vapaaohjelmassa ennätyspisteensä 108,15. Cederin kokonaispisteet 166,16 riittivät 12. sijaan.

Peltonen ei täysin onnistunut vapaaohjelmassaan, ja hypyistä ritti päättyi kaatumiseen. Hän kuitenkin pystyi säilyttämään lyhytohjelmassa hankkimansa viidennen sijan. Peltonen oli vapaaohjelman seitsemänneksi paras.

Ceder oli lyhytohjelman 15:s, joten hän paransi kokonaissijoitustaan vapaaohjelmassa. Cederin vapaaohjelman sijoitus oli 12:s.

Euroopan mestaruuden pokkasi Venäjän Alena Kostornaja yhteispistein 240,81. Myös muut mitalit menivät venäläisluistelijoille, sillä Anna Shtsherbakova oli toinen ja Aleksandra Trusova kolmas.

Suomella oli naisten kisassa kolmen luistelijan joukkue. Peltosen ja Cederin onnistumisista huolimatta Suomi saanee seuraaviin EM-kisoihin naisten sarjaan vain kaksi paikkaa.

Aiemmin lauantaina uran ensimmäiset arvokisat toivat jäätanssipari Yuka Oriharalle ja Juho Piriselle 18. sijan. Suomalaispari keräsi Grazissa 156,08 pistettä. EM-kultaa voittivat Venäjän Viktoria Sinitsina ja Nikita Katsalapov.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

10:12
Poliisikyselyn hyytävät tulokset: Poliisit eivät usko pystyvänsä takaamaan suomalaisten turvallisuutta
10:03
Jari Sillanpää paikalla oikeudessa, syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – laulajatähti kiistää syytteet
10:02
Butterfly Ventures pyrkii hiilineutraaliksi pääomasijoittajaksi
9:19
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
8:45
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
8:43
Väitös Oulun yliopistossa: Mobiilipelien grafiikkaoptimoinnin haasteet on mahdollista ratkaista
7:00
Päivän leffapoiminnat: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri sai Asterix-käsittelyn – ranskalaisessa kyläkomediassa on sadunomaisia piirteitä
23
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
20
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
11
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
6
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon
5
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
4
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
3
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image